LUT ja LAB testasivat tekoälyä uraohjaajana

Miten tekoäly voisi mullistaa uraohjauksen? Ruokolahden minimessuilla järjestetty tekoälypiste tarjosi kurkistuksen tulevaisuuteen, jossa teknologia ja henkilökohtainen ohjaus yhdistyvät.

Ruokolahden kunta, Kaakkois-Suomen TE-toimisto ja Plan B -hanke järjestivät yhdessä työllisyyden minimessut, joka veti Ruokolahden koulun Leijonasalin täyteen kiinnostuneita kävijöitä. Ohjelmassa oli muun muassa paneelikeskustelu, jonka teemana oli oma työllisyyspolku, YouTubettaja Timo ”MetsaMan” Juvosen puhe hänen urapolustaan sekä työllisyystoimijoiden, työnantajien ja korkeakoulujen standeja. (LAB 2024; Ruokolahti 2024)

Plan B -hanke lähti tapahtumaan kahdella pisteellä, joista toisella LAB-ammattikorkeakoulun asiantuntijat esittelivät hankkeen toimintaa, ja toisella pääsi testaamaan tekoälyä LUTin tutkijatohtorin Erno Salmelan ja LABin asiantuntijan Antti Välkyn kanssa.

[Alt-teksti: luentosali, jossa on käynnissä esitelmä.]
Kuva 1. Työllisyyden minimessuilla riitti kävijöitä sankasta lumimyrskystä huolimatta. (Kuva: Antti Välkky)

Tekoälypisteeltä uusia näkökulmia uraohjaukseen ja työnhakuun

Salmelan suunnittelemalla tekoälypisteellä toiminnallisuus oli keskiössä, kun osallistujat pääsivät kokeilemaan erilaisia tekoälyn sovelluksia. Tarjolla oli löydä tekoälyn avulla unelma-ammattisi työpaja ChatGPT:llä, videolla puhuva avatar ja vuorovaikutteista puhemuotoista keskustelua tekoälyn kanssa. Uraohjausta varten käytössä oli viisi tietokonetta. Salmela loi tekoälylle kymmenen kysymystä sisältävän kehotteen, jonka läpi ChatGPT ohjasi asiakkaan kohta kerrallaan. Lopuksi tekoäly tarjosi vastaajalle mahdollisia ammatteja lyhyiden perustelujen kera ja antoi tietoa myös ammattien palkkatasosta, työvoimatarpeesta ja tyypillisestä työpäivästä sekä mahdollisista koulutustarpeista.

Puheella keskustelevaan tekoälyyn pääsi tutustumaan Salmelan tekemien avatarien kanssa. Toinen oli tekoälyassistentti Milla, joka kertoi videolla tekoälyn sovellutuksista sujuvalla suomella. Vuorovaikutteista keskustelua pääsi käymään SupErnon kanssa, jolle Salmela oli valinnut luonteen ja ulkonäön. Tekniikka ja aihe kiinnostivat ihmisiä todella paljon, ja monet jäivätkin keskustelemaan. Piste oli niinkin suosittu, että Salmela ja pisteellä avustava Välkky olivat ohjaustyössään todella kiireisiä.

Tekoälypisteen suosio osoitti, että sitä kannattaa tarjota jatkossakin eri tapahtumien kävijöille, joskin pisteelle tarvitaan selvästi lisää ohjaajia. Jatkossa Salmela ja Välkky aikovat pilotoida tekoälyä uraohjauksen lisäksi myös työhakemuksen ja CV:n sparraajana ja apuna työhaastatteluun valmistautumisessa. Lisäksi selvitetään, miten mukaan saadaan liitettyä sopivat opiskelupaikat / kurssit ja avoimet työpaikat.

[Alt-teksti: messutila, suuria skriinejä, seinämiä mainosjulisteineen, pöytiä, paljon ihmisiä liikkeellä ja keskustelemassa.]
Kuva 2. Tekoälypiste oli suosittu koko tapahtuman ajan. (Kuva: Erno Salmela)

Yksilöllisyyttä ja dataratkaisuja uraohjaukseen

Tekoäly voi mullistaa uraohjauksen tarjoamalla yksilöllisiä, dataan perustuvia ratkaisuja ja ennennäkemätöntä skaalautuvuutta. Ensinnäkin tekoäly kykenee analysoimaan laajoja tietomassoja, kuten työmarkkinoiden trendejä ja taitovaatimuksia, ja yhdistää nämä yksilön osaamiseen, tavoitteisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Tämä mahdollistaa tarkasti kohdennettujen urasuositusten antamisen.

Toiseksi tekoäly voi tukea ammatillista kehittymistä tarjoamalla jatkuvaa palautetta ja suosituksia esimerkiksi tarvittavista koulutuksista tai urapoluista. Chatbotit ja virtuaaliohjaajat voivat myös tarjota henkilökohtaista ohjausta reaaliajassa, mikä parantaa palveluiden saatavuutta.

Vaikka tekoäly tarjoaa tehokkaita työkaluja, ihmisten tarjoama empaattinen tuki ja asiantuntemus säilyvät yhä korvaamattomina. Tekoäly ja ihmiskeskeinen ohjaus voivat yhdessä luoda tulevaisuudessa entistä vaikuttavampaa uraohjausta.

Kirjoittaja

Antti Välkky toimii Plan B -hankkeen projektisuunnittelijana LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä.

Lähteet

LAB. 2024. Plan B. Hanke. Viitattu 25.11.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/planb

Ruokolahti. 2024. Oma polku -työllisyyden minimessut Leijonasalissa 20.11.2024. Verkkosivu. Viitattu 25.11.2024. Saatavissa https://ruokolahti.fi/fi/ajankohtaista/oma-polku-tyollisyyden-minimessut-leijonasalissa-20-11