Miten tuotetaan podcast? Case Urapolkuja

Podcastit ovat valloittaneet maailmaa jo useamman vuoden ajan ja löytäneet tiensä myös suomalaiseen median kulutukseen (Trémouille 2021). Radio-ohjelmista poiketen podcasteja ei lähetetä radiotaajuuksilla, vaan tallennetut ohjelmat ladataan verkkoon, mistä ne ovat saatavilla kuulijalle sopivaan aikaan. Podcasteja on tarjolla laidasta laitaan ja rakentuvat usein haastattelun tai useamman keskustelijan välisen dialogin ympärille. (Utriainen 2018.)

Mitä tarvitaan podcastin aloittamiseen?

Podcastin aloittamiseen tarvitaan hyvä aihe, mikä herättää tuottajan oman intohimon aiheeseen (Aalho 2017; Trémouille 2021). Tämän lisäksi merkittävää on tunnistaa kohderyhmä, jolle sisältöä tuotetaan. Hyvälle podcastille on määritelty konsepti. Konsepti määrittelee sisällön, jaksojen pituuden, mahdolliset vieraat, intron ja tunnusmusiikin. (Tremouille 2021; Koivula.) Jotta podcast olisi mahdollista toteuttaa, on tärkeässä roolissa tekniikka sekä äänentoisto (Aalho 2017). Podcastin saavutettavuuden kannalta on elintärkeää, että sillä on selkeä julkaisu-, markkinointi- ja jakelusuunnitelma. Näin ollen podcastin on mahdollista saavuttaa kohderyhmä. (Tremouille 2021.)

Radiostudiossa käytettävää tekniikkaa, mikrofoni, dekki, tietokone ja kauitin pöydällä.
Kuva 1. Radiostudio rakentuu tekniikan ympärille (Joe007 2019)

Case Urapolkuja-podcast – suunnitelmasta tuottamiseen

Idea Urapolkuja-podcastiin syntyi intohimoisen podcastien kuuntelun sekä yksittäisen kurssin sisällä toteutetun podcastin yhteissummana. Podcastin kantavana ideana olivat alumnien uratarinat. Kohderyhmää eli opiskelijoita ajatellen alumnien uratarinat ovat mielenkiintoisia ja toimivat inspiraationa jo opiskeleville kuin opiskelemaan hakeville.

Ennen yhdenkään jakson nauhoittamista, tarvitaan paljon suunnittelua. Projektisuunnitelmassa paneudutaan tarkasti mm. kohderyhmän tarpeisiin, yksittäisen jakson kulkuun sekä kutsuttaviin haastateltaviin. On tärkeää pitää podcast aihepitoisena, mutta keskustelun osalta podcastin tulee olla mahdollisimman tarinallinen, mielenkiintoinen ja aito. Uratarinoita-podcastin monivaiheinen tuottaminen oli yllätys. Tavoitteena oli haastatella mahdollisimman erilaisia vieraita, minkä myötä kuulijoille tarjottaisiin mahdollisimman erilaisia urapolkutarinoita. Yksittäisen jakson sisältö, aikataulu ja rakenne tarkentui huomattavasti ennalta suunnitellun käsikirjoituksen avulla. Jaksojen loppukevennyksenä käytettiin systemaattisesti kolme kiperää kysymystä -osiota. Podcastin tunnistettavuutta lisättiin tunnusmusiikin ja intron avulla, mikä sijoitettiin jokaisen jakson alkuun. Konsepti oli valmiina testiin.

Ihminen selkä kameraan päin, katsoo seinällä olevia dokumentteja.
Kuva 2. Podcast vaatii suunnitelmallisuutta (Pexel 2016)

Konseptoinnin jälkeen tarvitaan aikataulutus tuotannolle. Jaksoja on hyvä nauhoittaa hieman ennakkoon mahdollisten äkillisten muutosten varalta. Ennen julkaisua podcastin editointiin on hyvä varata aikaa. Podcastin levittämiseksi tulee olla ennakkoon suunnitellut julkaisualustat.

Nauhoituspäivät ja julkaisupäivät sovittiin etukäteen LAB-ammattikorkeakoulun kampuksella toimivan LiMu Radion asiantuntijan kanssa, jotka huolehtivat tekniikan toimivuudesta. Jaksoja nauhoitettiin etukäteen. Tällä varmistettiin, että julkaisupäivät pitivät suunnitelmallisesti. Editoinnista vastasi LiMu Radion asiantuntija. Jaksot jaettiin LAB-ammattikorkeakoulun ulkoisissa ja sisäisissä kanavissa mm. urapalveluiden sivuilla, LABin sosiaalisen median kanavissa sekä koulun sisäisissä kanavissa. Tämän lisäksi podcast-jaksoja levitettiin tuottajan sekä podcastiin osallistuneen LAB-ammattikorkeakoulun henkilöstön toimesta. Linkki Urapolkuja-podcasteihin.

Kirjoittajakuvaus

Laura Jalava opiskelee matkailu- ja tapahtumaliiketoimintaa LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän on toiminut podcastin tuottajana sekä projektipäällikkönä.

Taina Orpana työskentelee liiketalouden alan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän on osallistunut ohjaavana opettajana podcastin tuottamiseen.

Lähteet

Aalho, J. 2017. Podcastin aloittaminen | Tarvitset ainakin nämä 5 asiaa. Blogi. Viitattu 10.1.2022. Saatavissa https://aalho.fi/podcastin-aloittaminen/

Joe007. 2019. Studio, mikrofoni, rec. Pixabay. Viitattu 1.2.2022. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/studio-mikrofoni-rec-musiikkia-4065105/

Koivula, E. Näin aloitat oman ”radioshown” eli podcastin tekemisen. Viitattu 10.1.2022. Saatavissa https://www.tiski.fi/kuinka-podcast-tehdaan/

Pexel. 2016. Konsepti, paperit. Pixabay. Viitattu 1.2.2022. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/konsepti-mies-paperit-henkil%c3%b6-1868728/

Trémouille, L. 2021. Miten aloittaa podcastin tekeminen? Bonfire. Viitattu 10.1.2022. Saatavissa https://www.bonfireagency.fi/miten-aloittaa-podcastin-tekeminen/

Utriainen, R. 2018. Tunnetko jo podcastin? Helmet. Blogi. Viitattu 10.1.2022. Saatavissa https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Tunnetko_jo_podcastin(127357)

Linkit

LiMu Radio. 2021. Urapolkuja. Soundcloud. Viitattu 2.2.2022. Saatavissa https://soundloud.com/limu-radio/sets/urapolkuja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *