Opinnäytetyöstä apua opiskelijan työllistymiseen

Viidentoista opintopisteen laajuinen opinnäytetyö on opiskelijan viimeinen puserrus ennen valmistumista, ja sen tekemiseen vierähtää usein kokonainen lukukausi. Onko opinnäytetyö vain viimeinen pakollinen paha vai voisiko se auttaa työllistymisessä?

[alt-teksti: Kannettava tietokone, muistivihko ja kahvikuppi.]
Kuva 1. Opinnäytetyön parissa kului paljon aikaa ja paljon kahvia. (Kuva: Kaisu Isomäki)

Opinnäytetyö toimeksiannon pohjalta

Kuurilan (2014) mukaan opinnäytetyön aihevalintaa pitäisi tukea siltä alueelta, johon opiskelija suunnittelee työllistyvänsä. Hankkeistettuna tehty opinnäytetyö voi johtaa työpaikan saamiseen toimeksiantajayrityksestä.

Opetushallinnon tietopalvelu Vipusen raportin mukaan LAB-ammattikorkeakoulussa vuonna 2020 AMK- ja YAMK-opinnäytetöitä tehtiin yhteensä 1922, joista hankkeistettujen osuus oli 1171 (60,9 prosenttia). LABissa opinnäytetöitä toimeksiannon perusteella tehtiin eniten terveyden ja hyvinvoinnin aloilla (73,7 prosenttia) sekä tekniikan aloilla (72,9 prosenttia). 

Merkityksellisyyden tunne vaikuttaa motivaatioon

Oman kokemukseni mukaan LABissa, ainakin tekniikan alalla, kannustetaan vahvasti tekemään opinnäytetyö toimeksiantajalle eli oikeaan tarpeeseen. Kun aiheen valinta oli omalle vuosikurssilleni ajankohtainen, yritysten avoimesti tarjoamia opinnäytetyöaiheita tuntui kuitenkin olevan vähän. Monet tekivät opinnäytetyönsä yrityksille, joissa työskentelivät opintojen loppuvaiheessa.

Usealle opiskelijalle opinnäytetyö tuntui näyttäytyvän lähinnä viimeisenä ikuisuusesseenä ennen kuin ”päästäisiin oikeisiin hommiin”. Näin vaikuttivat tuntevan varsinkin sellaiset opiskelijat, jotka olivat jo löytäneet työpaikan sekä ne, joiden opinnäytetyöaiheet eivät tuntuneet ratkaisevan mitään todellista ongelmaa. Motivaatioon kirjoittaa vaikutti siis selkeästi se, kokiko opiskelija työn merkitykselliseksi itselleen esimerkiksi työnhaun näkökulmasta tai näkikö opiskelija opinnäytetyön merkityksen toimeksiantajalle.

Enemmän yritys-opiskelijayhteistyötä

Parhaimmillaan opinnäytetyö voisi olla tehokas ponnahduslauta omalle uralle ja suoraan yrityksiin, mutta ilman lautaa kyseessä on pelkkä pudotus työelämän altaaseen.

Erityisesti työpaikkaa vielä hakevien opiskelijoiden näkökulmasta olisi tärkeää, että opinnäytetyöstä olisi enemmän apua työllistymisessä. Tämä kuitenkin vaatii sen, että yritykset tarjoaisivat rohkeammin mahdollisuuksia myös muille kuin jo heillä työskenteleville opiskelijoille. Edes valmiiksi muotoiltu toimeksianto ei ole välttämätön parhaassa tapauksessa opiskelija ja yritys sopivat keskenään molempia palvelevasta yhteistyöstä. Opiskelijoiden osaaminen on piilotettu voimavara, jota yritysten kannattaa hyödyntää (Isomäki 2021).  

Vuonna 2020 LABissa tehtiin 751 ei-hankkeistettua opinnäytetyötä (Vipunen 2020). Teoriassa tämä tarkoittaa, että 751 opiskelijan ja yrityksen välistä yhteistyömahdollisuutta jäi käyttämättä. Lahdessa työttömyystilanne on tällä hetkellä vaikea ja korkeakoulutettujen pitovoima heikkoa, joten yritys-opiskelijayhteistyön vahvistaminen on tarpeen (LAB 2021). Käytännössä pelkästään hankkeistettujen opinnäytetöiden tekeminen taitaa olla mahdotonta. Olisi kuitenkin mielenkiintoista seurata, kiinnittyisivätkö opiskelijat paremmin seudulle valmistumisen jälkeen, jos opinnäytetöitä tehtäisiin paikallisille yrityksille selkeästi enemmän.

Kirjoittaja

Kaisu Isomäki, tradenomi, insinööri (AMK), valmistui marraskuussa 2020 LAB-ammattikorkeakoulusta tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi ja työskentelee LABissa projektisuunnittelijana Yritys-Hunter-projektissa, joka muun muassa edistää opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden kiinnittymistä Lahden yrityksiin. Yritys-opiskelijayhteistyöstä keskustellaan myös Isomäen toimittaman Kohtaa osaaja ajoissa -podcastin ensimmäisessä jaksossa.

Lähteet

Isomäki, K. 2021. Kohtaa osaaja ajoissa. Opiskelijasta yhteistyökumppaniksi. Podcast. LAB Focus. [Viitattu 3.9.2021]. Saatavissa: https://soundcloud.com/labfocus/kohtaa-osaaja-ajoissa-1 

Kuurila, E. 2014. Uraohjaus ja urasuunnittelu ammattikorkeakoulussa. Turun yliopiston julkaisuja. [Viitattu 3.9.2021]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5771-2

LAB. 2021. Yritys-Hunter. [Viitattu 3.9.2021]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/yritys-hunter

Vipunen. 2020. Ammattikorkeakouluissa suoritetut opinnäytetyöt. [Viitattu 3.9.2021]. Saatavissa: https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Amk%20-%20opinn%C3%A4ytety%C3%B6t%20-%20amk.xlsb