Osaamista ja ammatillista varmuutta Palvelumuotoilustudiosta

Vuoropuhelun ja keskustelun tärkeys korostui LAB-ammattikorkeakoulun Palvelumuotoilustudiossa kevään 2024 aikana. Avoin ja selkeä kommunikaatio osoittautui ratkaisevaksi sekä tiimin sisäisessä yhteistyössä että ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.

LABin opiskelijat pääsivät syventämään oppejaan palvelumuotoilun prosessista neljä kuukautta kestävässä Palvelumuotoilustudiossa. Opiskelijaryhmä jakautui tiimeihin, josta yksi kolmen hengen tiimi, OMATEKO, sai toimeksiantajakseen Päijät-Hämeen liiton. Tehtävänä oli kehittää ilmastoviestintää kunnalle, jonka tiimi itse sai valita.

Vuoropuhelun ja keskustelun tärkeys

Toimeksiannon yhdeksi haasteeksi koitui kaikkien sidosryhmien tunnistaminen ja sopiva kommunikaatio niiden kanssa. Projektin puolessavälissä tiimi sai kutsun tiimiä ohjaavalta lehtorilta niin sanottuun kriisikokoukseen, jossa palautteena nousivat puutteet tiimin ja kunnan välisessä yhteistyössä ja kommunikoinnissa. Vaikka palaute tuntui tiimiltä siihen hetkeen kohtuuttomalta, sillä tiimi ei ollut tietoinen kunnan ja kuntaliiton hierarkiasta, olivat tiimiläiset kuitenkin yksimielisiä siitä, että yhteinen palaveri lehtorin, kuntaliiton, kunnan ja oppilaiden välillä olisi alussa ollut tarpeen. Sillä olisi saanut vältettyä turhat väärinkäsitykset, jotka nyt vuorostaan horjuttivat molemminpuolista luottamusta ja loivat epävarmuutta tiimin sisällä.

Sujuvassa vuorovaikutuksessa tarvitaan empatiaa ja kykyä nähdä asioita toisen ihmisen näkökulmasta. Silti tietynlainen jämäkkyys ja kyky arvostaa omia mielipiteitä ja näkemyksiä on tärkeää. (Mieli ry 2024.) Lyhyen reflektoinnin jälkeen tiimi ymmärsi, ettei vika ollut heissä tai heidän toimissaan, vaan kyse oli siitä, ettei kunnalla ollut tarpeeksi tietoa tiimin toimista ja toimintatavoista. Tiimin jäsenet valmistelivat uuteen tapaamiseen lyhyen esityksen, jossa he avasivat kunnalle perustelut toimilleen. Näin tiimi sai yhteistyön sujumaan ja voitti kunnan tuen ja luottamuksen puolelleen.

Projektissa keskeisiksi nousivat tiimityötaidot, eikä vuoropuhelun ja keskustelun tarve rajoittunut pelkästään sidosryhmiin, vaan myös tiimin sisällä oli tärkeä pystyä olemaan avoin. Koko kevään kestäneen projektin aikana tuli luonnollisesti vastaan tilanteita, joissa rakentavan palautteen antaminen olisi ollut paikallaan. Kynnys palautteen antamiselle oli kuitenkin suuri, sillä tiimikavereina toimivat omat opiskelukaverit. Hyvän lopputuloksen saavuttamisen ja ystävyyden kannalta oli kuitenkin erityisen tärkeää nostaa esiin myös hankalia asioita esille.

Kuva 1. Avoimuus ja vuoropuhelu korostuvat onnistuneessa tiimityössä. (Adobe Firefly 2024)

Sen lisäksi, että palvelumuotoilustudiossa tiimi oppi palvelumuotoilun prosessista, uusista menetelmistä ja projektinhallinnasta, nousivat myös tiimityö- ja vuorovaikutustaidot tärkeiksi teemoiksi. Ilman näitä taitoja on vaikea kehittää itseään ja ammatillista varmuuttaan. Tehokas vuoropuhelu tiimin sisällä ja muiden sidosryhmien kanssa varmisti onnistuneen projektin ja laadukkaat tulokset.

Kirjoittajat

Aura Korvenkontio on LAB-ammattikorkeakoulun toisen vuoden palvelumuotoilun opiskelija. Hän osallistui kevään Palvelumuotoilustudioon ja oli osana OMATEKO-tiimiä.

Minna Ulmala toimii tietojenkäsittelyn lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä. Hän on opettajana Palvelumuotoilustudiossa sekä toimi OMATEKO-tiimin valmentajana.

Lähteet

Adobe Firefly. 2024. Teamwork; hands holding hands in a circle. Firefly Image 3. Viitattu 23.05.2024. Saatavissa https://firefly.adobe.com/inspire/images

Mieli ry. 2024. Vuorovaikutustaitoja voi oppia. Viitattu 18.5.2024. Saatavissa https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/ihmissuhteet-ja-vuorovaikutus/vuorovaikutustaitoja-voi-oppia/