Osallisuuskorttelin reflektiopajat sosionomiopiskelijan ammatillisen kasvun tukena

Tärkeä osa sosionomin (AMK) ammatillista kasvua on ammatillinen reflektio, missä opiskelija tarkastelee omia tunteitaan ja toimintaansa kokemustensa pohjalta samalla hahmottaen omaa osaamistaan.

Sosionomiopintoihin sisältyy harjoittelujaksoja, jotka tarjoavat hyviä mahdollisuuksia reflektio-osaamisen vahvistamiseen. Reflektio-osaaminen vaatii harjoittelua, ja sen äärelle tulee tietoisesti pysähtyä (Raatikainen, Rahikka, Saarnio, & Vepsä 2019, 50). Osallisuuskortteli-hankkeessa (LAB 2021) harjoittelua suorittaville LABin sosionomiopiskelijoille on yhdessä työelämän kanssa kehitetty reflektio-osaamisen vahvistamiseksi reflektiopajat.  Pajoja ovat toteuttaneet LABin asiantuntijaopettaja yhdessä Dilan (Lahden Diakonialaitoksen) projektikoordinaattorin kanssa.

Kuva 1. Hanke helpottaa tulevien sote-osaajien siirtymistä työelämään (Kuva: Osallisuuskortteli-hanke) 

Opiskelijalähtöisyys reflektiopajoissa

Reflektiopajojen suunnittelussa on huomioitu harjoittelua suorittavien eri opiskeluvaiheessa olevien opiskelijoiden ammatillisen kasvun tarpeet.

Alkuvaiheen opiskelija tarvitsee rohkaisua ja tukea ammatilliseen toimintaan ja loppuvaiheen opiskelija työelämään siirtymiseen. Harjoittelu herättää opiskelijoissa paljon tunteita, ja tästä syystä pajojen turvalliseen ilmapiiriin kiinnitetään erityistä huomiota. Pajoissa on vahvasti läsnä toiminnallisuus, jonka tavoitteena on opiskelijoiden osallistaminen yhteiseen työskentelyyn.

Menetelminä on käytetty esimerkiksi kuvakortteja ja Swot-analyysia, joiden avulla opiskelijoiden on helpompi sanallistaa kokemuksiaan. 

Keväällä 2021 opiskelijoille järjestettiin kaksi reflektiopajaa. Ensimmäisen pajan aiheena oli ammatillinen kasvu työelämässä, jota pohjustettiin toiminnallisella tunnetyöskentelyllä. Työskentelyn tavoitteena oli havainnollistaa oman tunnetilan vaikutusta asiakaskohtaamisiin. Ammatillista kasvua käsiteltiin opiskelijoiden etukäteen laatimien Swot-analyysien kautta.

Aihe herätti opiskelijoissa paljon ajatuksia ammatillisesta empatiasta ja jaksamisesta työelämässä. Nämä valikoituivat kevään toisen reflektiopajan teemoiksi, joista keskustelemaan kutsuttiin myös LABin oppilaitospappi. Opiskelijat kokivat tärkeäksi keskustelun vertaisryhmässä työssä jaksamisesta sekä empatiasta uhkana ja voimavarana. 

Opiskelijan kokemus reflektiopajoista

Pyysimme keväällä opiskelijalta palautetta reflektiopajoista. Opiskelija koki pajat harjoittelua tukevana toimintana, joka mahdollisti harjoittelukokemusten vaihtamisen ja vertaistuen saamisen. Opiskelija korosti reflektiopajoissa vallitsevan luottamuksellisen ilmapiirin merkitystä, ja mahdollisuutta kertoa hankalistakin asioista. Kokemus kuulluksi tulemisesta oli tärkeä ja helpotti omaa työskentelyä. Reflektiopajojen aiheet olivat opiskelijan mielestä mieleenpainuvia ja tärkeitä tulevaisuuden työelämässä. Reflektiopajatyöskentely auttoi opiskelijaa myös työelämätaitojen kehittymisessä. Ryhmässä toimiminen kehitti opiskelijan vuorovaikutustaitoja, ja yhteisreflektointi tuki oppimista.

Reflektiopajatyöskentely on ollut tärkeä osa opiskelijoiden harjoittelua. Pajojen järjestämistä jatketaan jälleen syksyllä uusien opiskelijoiden aloittaessa harjoittelun Dilakorttelissa. Pajojen sisältö ja niissä käsiteltävät aiheet määräytyvät aina opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Osallisuuskortteli-hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun asti.

Kirjoittajat

Tiia Kangassalo toimii Lahden Diakonialaitoksella projektikoordinaattorina Osallisuuskortteli-hankkeessa.

Tarja Kempe-Hakkarainen toimii lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa Lahden kampuksella sekä asiantuntijana Osallisuuskortteli-hankkeessa.

Lähteet

LAB 2021. Osallisuuskortteli − Työvaltainen oppiminen ja uudet oppimisympäristöt tulevaisuuden soteosaajien työelämään siirtymisen edistäjinä. [Viitattu 3.6.2021]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/osallisuuskortteli

Raatikainen, E., Rahikka, A., Saarnio, T. & Vepsä, P. 2019. Ammattina sosionomi. Helsinki: Sanoma Pro Oy.