Pienyrittäjäkin kaipaa rinnalleen työyhteisöä

ESR-rahoitteisessa Vahvempana muutokseen – osaava ja hyvinvoiva yrittäjä -hankkeessa (LAB 2023) saatiin vahvistusta ajatukselle, että pienyrittäjät kaipaavat vertaistukea ja mahdollisuutta keskustella yrittäjäkollegoiden kanssa. Hankkeessa kokeiltiin vertaistukeen perustuvaa mallia, jossa 20 Etelä-Karjalan alueella toimivaa yrittäjää osallistui hankkeen järjestämille osaamispoluille. Osaamispolkujen aikana osallistujat kehittivät omaa tietouttaan taloudesta, työhyvinvoinnista ja vihreästä siirtymästä saaden samalla vertaistukea muilta yrittäjiltä ja kontakteja alueella toimiviin yrityspalveluihin sekä verkostoihin.

Työhyvinvoinnin talo -malli ryhmätapaamisten perustana

Osaamispolku koostui seitsemästä teemoitetusta ryhmätapaamisesta. Ryhmätapaamisten teeman mukaisen alustuksen jälkeen osallistujat keskustelivat ja jakoivat omia kokemuksiaan sekä ajatuksiaan aiheesta. Osallistujat kommentoivat tilaisuuksien olleen kuin terapiaistuntoja, joissa tiedon vastaanottamisen lisäksi pystyi tuulettamaan tuntemuksiaan (Puolakka 2023). Tilaisuuksissa tosiaan vallitsi rauhoittumisen ja syvälliseen ajatteluun ohjaava tunnelma, jollaista yrittäjän arkea elävällä on monesti haasteita saavuttaa. Osaamispolkujen päätteeksi kummankin polun yrittäjät kohtasivat yhteistapaamisessa.

Ryhmätapaamisissa käsiteltiin kannattavuutta, hinnoittelua, talouden suunnittelua ja seurantaa, vihreää siirtymää, työhyvinvointia, palautumista, työn ja muun elämän yhdistämistä sekä yrittäjien tukena olevia palveluita ja verkostoja. Osassa tapaamisista mukana oli ulkopuolinen asiantuntija – esimerkiksi talouden suunnittelusta ja seurannasta kertomassa oli vierailija paikallisesta tilitoimistosta. Yrittäjille suunnattujen teemoitettujen ryhmätapaamisten lisäksi järjestettiin hankkeeseen osallistuneiden työnantajayrittäjien henkilöstölle kaksi työhyvinvointitapahtumaa, joihin osallistui yhteensä 22 henkilöä.

Hankkeen aikana toteutettiin kaksi samansisältöistä osaamispolkua – ensimmäisessä ryhmässä oli mukana kymmenen yrittäjää Lemin, Luumäen, Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Lappeenrannan alueelta. Toisessa ryhmässä Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden alueelta mukana oli myös kymmenen yrittäjää. Kummankin ryhmän osallistujat edustivat eri ikiä, taustoja, kokemusvuosia ja toimialoja. Suurin osa toimi yksinyrittäjänä, mutta mukana oli myös muutama työnantajayrittäjä.

Kuva 1. Työhyvinvoinnin talo -mallia hyödynnettiin yrittäjien tapaamisissa. (Kuva: Eetu Karppinen)

Uusia oppeja, verkostoja ja vertaistukea

Kukin osallistuja vastasi työhyvinvointia kartoittavaan kyselyyn osaamispolkujen aluksi sekä lopuksi. Osallistujat myös haastateltiin sekä ennen, että jälkeen osaamispolulle osallistumistaan ja lisäksi kerättiin osallistujilta palautetta tapaamisista. Saadun datan perusteella osallistuneet yrittäjät alkoivat kiinnittää huomiota jaksamiseensa. Moni heräsi pohtimaan, mitä käy, jos itselle käy onnettomuus tai sairastuu vakavasti – onko vakuutusta, joka korvaa, ja kuka hoitaa yrityksen, jos ei itse kykene. Palautteet kertovat osallistujien saaneen uusia oppeja, verkostoja ja vertaistukea, kuten hankkeen tavoitteena olikin.

Kirjoittaja

Tiia Puolakka toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa Business Mill -yrityshautomossa ja hankkeissa Luotain – ennakointi Etelä-Karjalassa sekä Vahvempana muutokseen – osaava ja hyvinvoiva yrittäjä (LAB 2023).

Lähteet

LAB. 2023. Vahvempana muutokseen – osaava ja hyvinvoiva yrittäjä. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.12.2023. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/vahvempana-muutokseen-osaava-ja-hyvinvoiva-yrittaja

Puolakka, T. 2023. Kooste Vahvempana muutokseen – hankkeen tapahtumiin osallistuneiden palautteista. LAB-ammattikorkeakoulu. Julkaisematon lähde.