Rahoitusta elintarvikealan kehitystyöhön

Elintarvikeyrityksissä tehtävään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön on saatavilla alueellisesti ja kansallisesti monenlaisia avustuksia. Mutta miten tuen hakija tietää, mikä on juuri hänen yritykselleen ja suunnitellulle toiminnalle sopiva rahoitusvaihtoehto? Tämän kysymyksen äärelle kokoonnuttiin Päijät-Hämeen FoodHub -hankkeen kutsumina LAB-ammattikorkeakoulun Food Pilot Plantin asiantuntijoiden ja rahoittajien edustajien voimin syyskuussa 2024 LABin showroomissa. Tähtäimessä oli keskittyä erityisesti elintarvikealan tuotekehitystyön rahoitusmahdollisuuksiin.

Linkki Päijät-Hämeen FoodHub -hankkeen nettisivuille

Työpajan tavoitteena oli löytää tapoja, joilla TKI-toimijat yhdessä rahoittajien kanssa voivat kehittää alueen elintarvikealaa kohti kestävää ja kansainvälistä menestystä. Uudistumista vahvistava TKI-toiminta on yksi Päijät-Hämeen maakuntaohjelman toimenpiteistä, ja Ruoka ja juoma on nostettu yhdeksi maakunnan älykkään erikoistumisen strategian kärjistä (Päijät-Hämeen liitto 2021). Erityisesti elintarviketeollisuuden TKI-toiminnan edistäminen on siis maakuntastrategian ytimessä, ja keskeistä olisi saada alan yrityksiin levitettyä tietoa saatavilla olevista avustuksista.

Työpajaan päätettiin kutsua Päijät-Hämeen keskeiset rahoittajatahojen ja yrityskehittämisen edustajat. Paikalla oli neljän eri tahon edustajia esittelemässä oman organisaationsa tarjoamia rahoitustyökaluja ja tukia. Edustettuina olivat ELY-keskus, Ladec, Päijänne Leader ja Lahden kaupunki. Lisäksi ELY-keskuksen Matti Nykänen edusti Team Finland -verkostoa ja esitteli myös Business Finlandin tarjoamia rahoitusvaihtoehtoja. Esittelyjen lisäksi rahoittajatahojen kanssa käytiin läpi kolme erilaista case-esimerkkiä, joissa erityyppisille yrityksille ja hankkeille mietittiin sopivia rahoituskanavia.

Ihmisiä istumassa pöydän ääressä.
Kuva 1. Työpajassa 10.9.2024 rahoittajaorganisaatioiden edustajat ja LAB Food -tiimin asiantuntijat kokosivat yhteenvetoa elintarvikealan TKI-toimintaan tarjolla olevista tuista. (Kuva: Katja Pethman)

Esitellyt toimijat pähkinänkuoressa

Ladec tarjoaa monipuolista neuvontaa kaikenlaisille yrityksille (aloittelevista yrittäjistä isoihin yrityksiin) ja auttaa oikeiden rahoituslähteiden ääreen.

Linkki Ladecin verkkosivuille

TKI-toiminnan kehittämisseteli ”Lahden TKI-seteli” tarjoaa 5 000 euron tuen yritykselle. Yrityksen omavastuu on tuhat euroa. Tukea myönnetään alle 50 henkilöä työllistäville yrityksille, joiden kotipaikka ja toimipaikka on Lahti. (Venäläinen 2024.)

Linkki lisätietoihin Lahti-setelistä

Päijänne-Leader tarjoaa monipuolisia yritystukia aloittaville yrittäjille ja mikroyrityksille (korkeintaan 5 htv). Tuki voi kohdistua mm. liikeidean kokeiluun, ulkopuolisen asiantuntijapalvelun hankintaan, tuotekehitykseen tai vaikka tuotannon aloituksen investointikustannuksiin. Edellytyksenä on, että yrityksen kotipaikka tai toimipaikka on Lahden keskusta-alueen ulkopuolella maaseudulla. (Karhinen 2024.)

Linkki Päijänne-Leaderin verkkosivuille

ELY-keskus tukee investointien lisäksi maaseudun mikro- ja pienyritysten tuotteiden, palveluiden, tuotantomenetelmien, markkinoinnin, teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen kehittämistä sekä muuta yritystoiminnan uudistumista edistävää kehittämistoimintaa 50 prosentin tuella 5 000–100 000 euron kustannusten puitteissa. Maataloustuotteiden jalostusta tai kaupanpitämistä harjoittaville yrityksille voidaan myöntää kehittämistukea vain tuettuina palveluina (50 %) enintään 100 000 euron kustannusten puitteissa. Myös keskisuuret yritykset voivat saada tukea ns.  maksusetelityyppisen (voucher) kertakorvauksen muodossa. (Palvaila 2024.)

Linkki ELY-keskuksen verkkosivuille

Team Finland/Business Finland tarjoaa neuvontaa, rahoitusta ja verkostoja yrityksen eri vaiheisiin. Toiminnan teemana on kansainvälistymisen ja TKI-toiminnan tukeminen. Esimerkkinä BF-innovaatioseteli: 75 prosentin tuki innovaatio-osaamisen ostamiseen, max. 4500 €. (Nykänen 2024.)

Linkki Business Finlandin verkkosivuille

Oikea rahoituskanava löytyy tapauskohtaisesti

Rahoituksen saantiin ja lähteeseen vaikuttaa moni asia. Keskusteluissa nousivat esiin keskeisinä yrityksen koko ja sijainti sekä rahoituksen käyttökohde. Työpajan yhteenvetona todettiin, että rahoitusta kehitysprojekteille löytyy ja sitä halutaan saada yritysten käyttöön. Sopiva rahoittajataho löytyy, kun ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä esimerkiksi Ladeciin, jonka asiantuntijat osaavat ohjata oikean rahoittajan luo.

Kirjoittaja

Soila Saavala toimii laboratorioinsinöörinä LAB-ammattikorkeakoulun teknologiayksikön Food Pilot Plantissa. Hän on Päijät-Hämeen FoodHub -hankkeen projektipäällikkö.

Lähteet

Karhinen, J. 2024. Leader-yritystuet. Esitys Elintarvikealan tuotekehityspalvelujen rahoitusmahdollisuudet -työpajassa 10.9.2024.

Nykänen, M. 2024. Business Finland tutkimus ja kehitysrahoitus. Esitys Elintarvikealan tuotekehityspalvelujen rahoitusmahdollisuudet -työpajassa 10.9.2024.

Palvaila, K. 2024. Maaseudun yritysrahoitus EU:n maatalouspolitiikan rahoituskaudella 2023–2027. Esitys Elintarvikealan tuotekehityspalvelujen rahoitusmahdollisuudet -työpajassa 10.9.2024.

Päijät-Hämeen liitto. 2021. Päijät-Hämeen älykkään erikoistumisen strategia. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2022/01/030122_Alykkaan_erikoistumisen_strategia_karjet.pdf

Venäläinen, M. 2024. Lahden TKI-seteli. Esitys Elintarvikealan tuotekehityspalvelujen rahoitusmahdollisuudet -työpajassa 10.9.2024.

Linkit

Linkki 1. LAB-ammattikorkeakoulu. Päijät-Hämeen FoodHub. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/foodhub

Linkki 2. Ladec. Etusivu. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://www.ladec.fi/

Linkki 3. Ladec. Yrityspalveluseteli Lahti 2024. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://www.ladec.fi/toimivalle-yritykselle/yrityspalveluseteli-lahti-2024

Linkki 4. Päijänne-Leader. Etusivu. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa www.paijanne-leader.fi

Linkki 5. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2024. Maaseudun kehittäminen. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://www.ely-keskus.fi/maaseudun-kehittaminen

Linkki 6. Business Finland. Tutkimus- ja kehitysrahoitus. Viitattu 18.10.2024. Saatavissa https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/tutkimus-ja-kehitysrahoitus