Salpausselkä Geopark tapahtuma-alustana luontomatkailussa

Ensimmäiseltä Salpausselältä eteläiselle Päijänteelle ulottuva Salpausselkä Geopark koostuu kuuden päijäthämäläisen kunnan (Asikkala, Lahti, Heinola, Hollola, Padasjoki ja Sysmä) alueista. Alue sai UNESCO Global Geopark -tunnustuksen huhtikuussa 2022 ja on nyt yksi Suomen neljästä virallisesta UNESCOn geopuistosta. Geopark edistää kestävää, geologiaa esille tuovaa luontomatkailua ja siihen liittyvää elinkeinotoimintaa (Lahti Region 2022, Visit Lahti 2023). Kaikkiaan maailmassa on tällä hetkellä 177 virallista UGG-aluetta, jotka sijaitsevat 46 maassa (UNESCO 2023).

Näkyvyyttä kohteille ja toiminnan arvoille

Salpausselkä Geopark -toiminnassa on mukana kuuden kunnan lisäksi myös suuri joukko alueen yrityksiä ja muita toimijoita. Näiden yhteistyötoimijoiden järjestämän teematapahtumat ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi tehdä geopark-teemaa ja siihen liittyviä arvoja näkyviksi. Alueen tähänastisessa teematapahtumien tarjonnassa ovat näkyneet mm. ympäristökasvatus, luontomatkailu sekä luonnossa liikkuminen yleisesti (Lahden kaupunki 2022; Tommola 2020).

[Alt-teksti: avara maalaismaisema, kaksi henkilöä tutkii karttaa korkean kallion päällä.]
Kuva 1. Salpausselkä Geopark -teemaa on aiemmin tuotu esille muun muassa Salpausselkä Geopark -suunnistuksessa, jossa rastit oli sijoitettu geologisesti mielenkiintoisiin pisteisiin. (Kuva: Kimmo Hirvonen)

Kevään teemaviikot kokoavat tarjonnan

Euroopan Geopark -toimijoiden verkosto järjestää joka kevät toistuvan teemaviikon, jonka ideana on toimia yleisölle näyteikkunana geopark-alueista ja niiden toiminnasta sekä arvoista (European Geoparks 2022). LAB-ammattikorkeakoulun ja PHLU: n yhteisessä Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeessa (LAB 2023a) on tuotettu yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa pyörämatkailun tapahtumapäivää, jossa yhdistyvät alueen matkailullinen potentiaali, luontoarvot ja paikallinen toiminta sekä yhteisöt (Tommola 2022).

Teemapäivää suunniteltaessa havaittiin, että pyörämatkailu ekologisena ja luontoarvoja kunnioittavana matkailun muotona sopii hyvin yhteen geopark-teeman kanssa. Tämän vuoksi tapahtuman teemaksi valikoitui Salpausselkä Geopark. Hankkeessa suunnitellun tapahtumakonseptin mukainen pilottitapahtuma, Salpausselkä Bike Fest, järjestetään 27.5.2023 Hollolassa (LAB 2023b).

[Alt-teksti: kesäinen metsä, jonka keskellä kulkee polku, polulla kaksi pyöräilijää kevyissä kesävaatteissa ja kypärät päässä-]
Kuva 2. Pyörämatkailu sopii hyvin yhteen geopark-toiminnan arvojen ja tavoitteiden kanssa. (Kuva: LAB 2023a)

Geopark-teema on vaikuttanut tapahtumassa muun muassa retkireittien sekä opastusten sisältöihin. Tapahtuman keskuspaikalla näkyy myös ympäristökasvatuksen teema Luontokoulu Kaislan ja Lahden Pyöräilijöiden yhteistyönä toteuttamassa Sepon ja Saulin geopark -pyöräkoulussa. Tämän lisäksi Salpausselkä Geopark on esillä Camping Messilän Tervetuloa pyöräilijä -messuilla.

Oman mausteensa teeman näkyvyydelle tuovat myös tapahtuman yhteistyöyrittäjät, joista esimerkiksi Kitetirri Outdoors, Hollolan Hirvi, Pajulahti ja Vierumäki ovat aktiivisia geopark-toimijoita.

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii LAB-ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeessa.

Lähteet

European Geoparks. 2022. EGN Week Programme 2022. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://www.europeangeoparks.org/?page_id=948

LAB. 2023a. Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hanke. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/pyoramatkailijan-paijat-hame

LAB. 2023b. Salpausselkä Bike Fest. Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hanke. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://salpausselkabikefest.com/

Lahden kaupunki. 2022. Salpausselkä Geopark -karnevaalit. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://www.lahti.fi/salpausselka-geopark/salpausselka-geopark-karnevaalit/

Lahti Region. 2022. Salpausselkä Geopark nousi UNESCO-kohteeksi. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://www.epressi.com/tiedotteet/matkailu/salpausselka-geopark-nousi-unesco-kohteeksi.html

Tommola, P. 2020. Geopark-suunnistuksessa yhdistyvät luontoliikunta, oppiminen ja hyvinvointikokemus. LAB Focus. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/geopark-suunnistuksessa-yhdistyvat-luontoliikunta-oppiminen-ja-hyvinvointikokemus/

Tommola, P. 2022. Pyörämatkailun tapahtumatyöpaja kiinnosti Päijät-Hämeen yrityksiä. LAB Focus. Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/pyoramatkailun-tapahtumatyopaja-kiinnosti-paijat-hameen-yrityksia/

Visit Lahti. 2023. Mikä on geopark? Viitattu 28.3.2023. Saatavissa https://visitlahti.fi/etusivu/salpausselkageopark/mika-on-geopark/