LAB-ammattikorkeakoulussa on toteutettu vuoden 2024 aikana Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen, Jotpan (2024), rahoittama täydennyskoulutushanke Sosionomista varhaiskasvatuksen sosionomiksi. Vielä muotoutumassa oleva varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuva haastaa kompetenssiuskomuksia varhaiskasvatuksen tiimeissä. Tässä kirjoituksessa tuomme esille erityisesti varhaiskasvatuksen sosionomin kompetenssiosaamiseen liittyvää eettistä osaamista sekä asiakastyön osaamista (SOAMK 2023). Tuomme esille myös Jotpa-täydennyskoulutukseen osallistuneiden kokemuksia, joiden mukaan muun muassa kompetenssiuskomukset linkittyvät koulutustaustaan sekä työkokemukseen.
Eettinen osaaminen varhaiskasvatuksessa
Eettinen osaaminen varhaiskasvatuksessa sisältää muun muassa ymmärrystä lasten ja perheiden moninaisuudesta sekä lasten tukemisesta inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Lisäksi siihen liittyy oman ammatillisen toiminnan reflektio osana moniammatillista työyhteisöä sekä toimiminen sosiaalialan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. (SOAMK 2023.) Täydennyskoulutukseen osallistuneiden kokemusten mukaan koulutus on laajentanut osaamista ja antanut laajasti tärkeää tietoa varhaiskasvatuksen sosionomin työhön. Koulutus on vahvistanut varhaiskasvatuksen tiimin jäsenten erilaisen osaamisen merkitystä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa sekä tuen tarpeiden havaitsemisessa. Tärkeä havainto koulutuksen annista kiteytyy oivallukseen jokaisen tiimin jäsenen velvollisuudesta kehittää osaamistaan tiimin toimintakyvyn parantamiseksi. Innostus ja arvostus varhaiskasvatustyötä kohtaan vahvistaakin arvokkaan työn merkityksellisyyttä.
Asiakastyön osaaminen varhaiskasvatuksessa
Asiakastyön osaaminen varhaiskasvatuksessa sisältää muun muassa varhaiskasvatuksen pedagogisen suunnittelun, toteutuksen, dokumentoinnin ja arvioinnin yhdessä monialaisen tiimin kanssa. Lisäksi varhaiskasvatuksen sosionomin tulee tuntea, tunnistaa ja tukea lasten ja perheiden hyvinvointiin ja voimavaroihin vaikuttavia tekijöitä. (SOAMK 2023.) Koulutus on vahvistanut osallistujien pedagogista osaamista, jota opintoihin integroitu harjoittelu on osaltaan vahvasti tukenut.
Asiantuntemus ja tieto antavat vankat valmiudet toteuttaa laadukasta pedagogiikkaa. Varhaiskasvatustiimin jäsenten työn ja opintojen kautta hankittu osaaminen ja erilaiset tavat toimia vahvistavat yhteisön toimintakulttuuria. Jokaisen tiimin jäsenen onkin tärkeää tunnistaa toistensa työnkuvat ja osaaminen. Salliva keskustelu työnjaoista ja vastuualueista mahdollistaa avoimen toimintakulttuurin. Varhaiskasvatuksen sosionomin sosiaalipedagoginen, osallistava työote voi parhaimmillaan olla kokonaisvaltainen tapa katsoa maailmaa. Oman asenteen ja arvojen rehellinen reflektointi avaa väylän positiivisen, vahvuuksiin perustuvan ja kannustavan toimintatavan toteuttamiselle.
Yhteisöllinen oppimisprosessi
Jotpa-täydennyskoulutus perustui vuorovaikutteiseen ja yhteisölliseen toimintaan, jossa vertaistuella ja kokemusten yhteisellä jakamisella oli suuri merkitys. Opiskelijoiden palautteiden mukaan opettajien toiminta ja myönteinen palaute ovat inspiroineet, ja heiltä saatu kannustava ohjaus on vahvistanut uskoa omaan osaamiseen. Koulutuksen vahva struktuuri, selkeys sekä vertaistuki on koettu merkityksellisenä. Ilo oppimisesta, oivaltamisesta ja yhdessä tekemisestä sytyttääkin parhaimmillaan sydämen paloa (Jääskelä ym. 2016, 30).
Kirjoittajat
Jenni Jukkala-Kylliäinen ja Outi Rantatulkkila toimivat sosiaalialan lehtoreina LAB- ammattikorkeakoulussa sekä opettajina ja tutoropettajina Sosionomista varhaiskasvatuksen sosionomiksi -täydennyskoulutushankkeessa.
Lähteet
Jotpa. 2024. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Viitattu 20.11.2024. Saatavissa https://www.jotpa.fi/fi/rahoitus
Jääskelä, P., Klemola, U. & Valleala, U-M. 2016. Interaktiivisuudella sydämen paloa oppimiseen ja opetukseen: yliopisto-opetuksen kehittämisen tuloksia. Teoksessa (Toim.) Jääskelä, P., Klemola, U., Lerkkanen, M-L., Poikkeus, A-M., Rasku-Puttonen, H. & Eteläpelto, A. Yhdessä parempaa pedagogiikkaa, Interaktiivisuus opetuksessa ja oppimisessa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. 2013. 21–31. Viitattu 20.11.2024. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6584-6
Myriams_Fotos. 2017. Kirja, sivuja, avata, sydän. Pixabay. Viitattu 20.11.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/kirja-sivuja-avata-syd%C3%A4n-1950451/
SOAMK. 2023. Varhaiskasvatuksen sosionomin kompetenssit. Sosiaalialan amk-verkosto. Viitattu 20.11.2024. Saatavissa https://www.sosiaalialanamkverkosto.fi/wp-content/uploads/2023/12/Varhaiskasvatuksen-sosionomikompetenssit-2023.pdf