LAB-ammattikorkeakoulu järjesti CircSyst-hankkeen kolmannen konsortiotapaamisen Lahdessa 4.–5. marraskuuta 2025. Paikalle saapui yli 60 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa kehittämään vesihuollon, biojätteiden ja muovien arvoketjuihin liittyviä ratkaisuja. […]
biojäte
”Kuulemma kananmunan kuoria ei voi laittaa biojätteeseen.” Näin oli eräs henkilö lukenut verkkolehdestä. Toinen kertoi, että biojätteet voi laittaa muovipussissa keräykseen. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa kananmunan kuoret […]
Biojäte maatuu sekajätteen seassa. Jätteet menevät kuitenkin sekaisin. Biojätepussit maksavat. Murretaanpa muutama myytti. ”Biojäte maatuu sekajätteen seassa” Eipä ehdi maatua, koska tänä päivänä sekajäte tai […]
Biojätteen lajittelu nähdään usein sotkuisena ja tarpeettomana, jos oman talouden biojätemäärä on alhainen. Lajittelu on kuitenkin hyödyllistä sekä yksilön että kaupunkiyhteisön näkökulmasta. Oikeaoppinen lajittelu ja […]
BIOSYKLI – Päijät-Hämeen biokiertotalous -hankkeessa kehitetään uusia biopohjaisia ratkaisuja kiertotalouteen. Tavoitteena on, että kehitettävät ratkaisut eivät vie tilaa ruoantuotannon pinta-alalta tai raaka-aineina ei käytetä ruoaksi […]