Tekstiili- ja muotiala edellyttää kestävää ja päivittyvää osaamista

Muotoiluinstituutissa käynnistyi syksyllä 2023 maksuton koulutuskokonaisuus, joka on tarjonnut matalan kynnyksen verkko-opetusta tekstiili- ja muotialan alati päivittyviin osaamistarpeisiin. Lukuvuoden 2023–2024 aikana järjestetyt kurssit on toteutettu osana KESTO –kestävää osaamista tekstiili- ja muotialalle -hanketta. (Kalliomäki 2023) Tulevana syksynä 2024 käynnistyy koulutuskokonaisuuden viimeinen kierros, jonka hakuaika avautuu elokuussa (linkki hankkeen verkkosivuille).

Nainen istuu työpöydän ääressä käyttäen tietokonetta.
Kuva 1. KESTO-kurssit on suunniteltu suoritettavaksi itsenäisesti verkossa esimerkiksi työn ohella. (Kuva: Windows 2022)

Toimialan osaamistarpeiden kartoitus pohjana koulutuksen suunnittelulle

Suomen tekstiili ja muoti julkaisi vuonna 2022 tekstiili- ja muotialaa koskevan osaamiskartoituksen. Sen mukaan toimialan työvoiman tarpeelle ennakoidaan merkittävää kasvua tulevina vuosina. Kartoituksen mukaan työvoiman tarpeen ennakoidaan prosentuaalisesti keskittyvän ensisijaisesti tuotantoon (55 %), toiseksi eniten asiantuntijatehtäviin (33 %) ja kolmanneksi eniten johtotehtäviin (12 %). Koulutuksen sisältöjen kehittäminen vastaamaan yritysten tarpeita katsottiin raportin mukaan olevan merkittävin keino turvaamaan toimialan osaamista. (Suomen tekstiili ja muoti 2022)

STJM:n kartoitusta on hyödynnetty KESTO-kurssien suunnittelussa. Selvityksen mukaan yritykset arvioivat tulevien vuosien rekrytointien keskittyvän 44 prosenttisesti tuotekehitykseen ja laadunhallintaan sekä 22 prosenttisesti tekstiilimateriaaliosaamiseen. Suunnittelun ja designin osuus ennakoidusta oli selvityksen mukaan vain 4 % rekrytointitarpeesta, mutta suunnitteluosaamisen tarpeen ennakoitiin kasvavan yrityksissä lähivuosina. (Suomen tekstiili ja muoti 2022) KESTO-kurssien anti on keskittynyt alalla voimistuneisiin osaamistarpeisiin nähden erityisesti kestävyyden ja kiertotalouden teemoissa.

Osana koulutuskokonaisuutta järjestetyt Muotoiluinstituutin kurssit Materiaaliosaaminen, Vastuullinen muoti- ja tekstiiliala sekä Vastuullinen tuotemuotoilu ovat tarjonneet lukuvuoden aikana ajantasaista koulutusta peräti 140 opiskelijalle. Koulutuksia on opiskelijapalautteissa kiitetty ajankohtaisuudestaan, monipuolisesta sisällöstään ja joustavasta toteutustavastaan. Kurssit on voinut suorittaa itsenäisesti verkossa Moodle-oppimisympäristössä.

Kiitos hyvästä koulutuksesta ja sen järjestämisestä. Tällaista Suomen vaatetusala tarvitsee, että ollaan ajan tasalla ja mukana kehityksessä.

Opiskelijan palaute syksyn 2023 Vastuullinen muoti- ja tekstiiliala -kurssilta.
Vaatesuunnittelijan välineitä: kangasta, viivottitimia, sakset ja luonnoslehtiö.
Kuva 2. Suunnittelu- ja design-osaamisen tarpeen on ennakoitu kasvavan yrityksissä lähivuosina. Kestävyyden teemojen alati korostuessa erityisesti vastuullisen muotoilun periaatteiden ymmärrykselle on tarvetta. (Kuva: Quaynor 2016)

Kurssien tarjoamalle osaamiselle on ollut selkeä tarve toimialan eri työtehtävissä esimerkiksi myynnin, suunnittelun, asiantuntijan tai opettajan työtehtävissä toimiville ammattilaisille. Kestävyyden osaamistarpeet ovat nyt pinnalla erityisesti EU:n tekstiilistrategian kannalta. Linkki Euroopan komission sivuille. Muotialalla muutokseen ja nopeisiin sykleihin on toki totuttu, mutta tällä kertaa muutosten vauhdittaminen ei kosketakaan alati vaihtuvia trendejä, vaan kestävämpää muutosta koko toimialalle.

Kesto – kestävän liiketoiminnan, suunnittelun ja valmistuksen vahvistaminen tekstiili-vaatetus- ja muotialalla -hankkeen koulutukset ovat LAB-ammattikorkeakoulun, Koulutuskes­kus Salpauksen sekä Työväen Sivistysliiton toteuttama koulutuskokonaisuus. Linkki hankkeen verkkosivuille. Hanke on käynnissä 2/2023–2/2025 ja sitä rahoittaa Jotpa, jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Kirjoittaja

Annariina Ruokamo on vaatesuunnittelija (TaM) ja työskentelee TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa tekstiili- ja vaatetusalan kiertotaloutta ja vastuullisuutta edistävissä hankkeissa. Tällä hetkellä hän työskentelee asiantuntijana KESTO- ja SADE-hankkeissa. Lisäksi hän opettaa puettavan muotoilun koulutusohjelmassa vastuullista tuotemuotoilua.

Lähteet

Suomen tekstiili ja muoti. 2022. Tekstiili- ja muotialan osaamiskartoitus 2022. Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://www.stjm.fi/wp-content/uploads/2022/03/Tekstiili-ja-muotialan-osaamiskartoitus-2022-tulokset_web.pdf

Kalliomäki, H. 2023. Tekstiili- ja muotialan uudet osaamistarpeet edellyttävät jatkuvaa oppimista. LAB Focus. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/tekstiili-ja-muotialan-uudet-osaamistarpeet-edellyttavat-jatkuvaa-oppimista/

Quaynor, J. 2016. Unsplash. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://unsplash.com/photos/papers-beside-shears-and-paper-cutter-bYOi200uQ6w

Windows. 2022. Unsplash. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://unsplash.com/photos/a-woman-sitting-at-a-table-with-a-laptop-YzLMmxDTrvI

Linkit

Linkki 1. KESTO – Kestävää osaamista tekstiili- ja muotialalle. Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://www.kestavaaosaamista.fi

Linkki 2. Euroopan komissio. 2022. Vihreän kehityksen ohjelma: kestävistä tuotteista normi ja Euroopalle resurssiriippumattomuus. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_2013

Linkki 3. LAB. 2023. Kestävän liiketoiminnan, suunnittelun ja valmistuksen osaamisen vahvistaminen tekstiili-, vaatetus- ja muotialalla. Viitattu 17.5.2024. Saatavissa   https://lab.fi/fi/projekti/kestavan-liiketoiminnan-suunnittelun-ja-valmistuksen-osaamisen-vahvistaminen-tekstiili