Tiimioppimalla kohti uusia mahdollisuuksia

LAB-ammattikorkeakoulun koordinoima Plan B ‒ Kohti uusia mahdollisuuksia -hanke on päässyt täyteen vauhtiin. Hankkeen osatoteuttajia ovat LUT-yliopisto, Sampo-ammattiopisto ja Simpelejärven opisto. Hankkeessa etsitään nimensä mukaisesti uusia mahdollisuuksia eteläkarjalaisille miehille, joiden on ollut vaikeaa työllistyä suurten rakennemuutosten, kuten kaupunginistumisen ja turvetuotannon lakkauttamisen takia. Hankkeessa on tavoitteena löytää kahdellesadalle viidelletoista alueen miehelle uusi suunta heidän osaamistaan ja kiinnostustaan vastaavilta työ- ja koulupoluilta. (LAB 2024)

Kuva 1. Plan B -hankkeessa luodaan uusia mahdollisuuksia eteläkarjalaisille miehille. (Kuva: Microsoft Bing AI & Adobe Photoshop AI / Antti Välkky)

Yhdessä oppimalla vahvuudet täydentävät toisiaan

Plan B:ssä on otettu käyttöön tiimioppimisen malli, sillä sen on havaittu tukevan mm. valmiuksia työelämään ja parantavan ongelmanratkaisukykyä. Kun hankkeen toimenpiteet tukevat näiden kykyjen kasvua, osallistujien mahdollisuudet työllistymiseen ja koulutukseen paranevat. (Blankenstein 2024)

Blankenstein (2024) kertoo Sampon haastattelussa tiimioppimisen olevan yhdessä oppimista toiminnallisella tavalla. Ongelmien ratkaisemiseksi yhdistetään teoriatietoa käytännön sovellutuksiin. Tiimioppimista voi tehdä käytännössä esimerkiksi jakautumalla työskentelemään pienempiin tiimeihin, joiden tuloksista tehdään lopuksi yhteenveto.

Hiitolanjoki B&B:llä järjestetyillä tiimipäivillä Plan B -hankkeen asiantuntijat Sampo-ammattikoululta valmensivat tiimioppimista muulle hanketiimille. Työkaluina olivat käytössä muun suureen kokoon kankaalle printatut diaesityksen kuvat (Kuva 2), esittäytymisleikit sekä esittäytymistä tukevat kuvalliset kortit. Niiden avulla tiimiytyminen pääsi hyvään vauhtiin heti tilaisuuden alussa. Työpajassa käytiin läpi keskeisintä teoriatietoa tiimien toiminnasta, sitä mitä tiimioppiminen on ja kuinka Sampo soveltaa sitä oman organisaationsa toimintaan.

[Alt-teksti: suuria printattuja papereita pöydällä, teksteinä muun muassa dialogin perusperiaatteet ja muita yhdessä tekemisen asioita.]
Kuva 2. Tiimioppimisen apuna käytettiin kankaalle printattuja diaesityksen kuvia. (Kuva: Antti Välkky)

Yhteinen kirkas visio tavoitteista ja toimenpiteistä on keskeinen voimavara hankkeen tiimille. Plan B -hankkeessa on laaja konsortio, jollaisen toiminta voi olla haastavaa. Tiimipäivillä luotu yhteishenki asiantuntijoiden välillä auttaa onnistuneiden tapahtumien luomisessa. Yhteishengen merkitys tulee yhä korostumaan, kun syksyn toimenpiteinä avataan Osaajaverstaat Parikkalaan, Rautjärvelle ja Ruokolahdelle.

Oppimismahdollisuuksia lähemmäs kuntalaisia

Osaajaverstaat ovat Saimaan ammattiopisto Sampon, LAB-ammattikorkeakoulun ja Luumäen kunnan SampoLAB nimisessä yhteishankkeessa syntynyt konsepti, joka tuo ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen lähemmäs kuntalaisia. Se on monipuolinen kohtaamispaikka ja oppimisympäristö, jossa voi oppia taitoja elinkeinoelämän tarpeisiin (Sampo 2024). Plan B -hanke laajentaa Luumäellä hyvin alkanutta toimintaa uusille paikkakunnille.

Tervetuloa uusien Osaajaverstaiden avajaisiin!

  • Parikkala, Parikkalantie 12, kunnan etätyöpiste: tiistaina 24.9. klo 12–18
  • Ruokolahti, Nällisuontie 3: keskiviikkona 25.9. klo 12–18
  • Rautjärvi, Roihankatu 1, Simpele, kohtaamispaikka Sopukka: torstaina 26.9. klo 10–16.

Toiminta jatkuu samoissa osoitteissa, kussakin yhtenä päivänä viikossa. Aukioloajat täsmentyvät avajaisten jälkeen.

Kirjoittaja

Antti Välkky toimii Plan B -hankkeen (LAB 2024) projektisuunnittelijana LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä.

Lähteet

Blankenstein, T. 2024. Sosiaali- ja terveysalan tiimioppiminen. Sampo. Viitattu 26.8.2024. Saatavissa https://www.edusampo.fi/opiskelemaan/opiskelu_sampossa/opiskeluarki/oppimisymparistot/sosiaali-_ja_terveysalan_tiimioppiminen

LAB. 2024. Plan B. Hanke. Viitattu 27.8.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/planb

Sampo. 2024. SampoLAB Osaajaverstas ‒ tuhansien mahdollisuuksien ovi tulevaisuuteen. Uutinen. Viitattu 5.9.2024. Saatavissa https://www.edusampo.fi/tietoa_samposta/saimaan_ammattiopisto_sampo/uutiset/sampolab_osaajaverstas_-_tuhansien_mahdollisuuksien_ovi_tulevaisuuteen.7414.news?5959_o=20