Kilpailu parhaista työntekijöistä COVID-19-pandemian jälkeisenä aikana on kovaa, eivätkä yritykset voi enää luottaa ainoastaan brändeihinsä houkutellessaan asiantuntijoita organisaatioihinsa. Yritysten on nyt enemmän kuin koskaan pystyttävä luomaan organisaatiostaan paikka, jonka osana asiantuntijat haluavat olla ja pysyä.
Työntekijäkokemus on holistinen käsite, joka voidaan määritellä yksilölliseksi ja jatkuvassa muutoksessa olevaksi kokemukseksi (Batat 2022, 996). Yritysten tuloksellisuus on liitoksissa henkilöstön positiiviseen työntekijäkokemukseen. Positiivisia tunteita ja työntekijäkokemusta vahvistamalla yritykset voivat kasvattaa työntekijöidensä sitoutumista yritykseen sekä parantaa sisäisiä prosessejaan. (Kaihua ym. 2020, 7.) Onnistuneen työntekijäkokemuksen vaikutuksia ovat myös lisääntynyt innovointi ja korkeampi asiakastyytyväisyys (Hinshaw 2020).
Työntekijöiden arvostamisella parempaan tulokseen
Bruunin (2023, 2–3, 23) opinnäytetyössä selvitettiin keinoja, joilla rahoitusalla toimiva yritys voisi kehittää henkilöstönsä työntekijäkokemusta entistä positiivisemmaksi. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä kuutta samalla osastolla toimivaa asiantuntijaa.
Tulosten mukaan yrityksen tulee keskittyä yhteistyössä henkilöstönsä kanssa luomaan työntekijäkokemuksesta kokonaisuus, jossa työnantajan ja työntekijöiden odotukset kohtaavat toisensa (Bruun 2023, 55). Keskeiseen osaan työntekijäkokemuksen kehittämisessä nousevat työntekijöiden arvostaminen ja henkilöstön tunteminen yksilötasolla, koska Tetzlaff ja McLeodin (2016, 58) mukaan arvostuksen tunteen puute on yksi yleisimmistä irtisanoutumisen syistä yrityksissä. Vain kohtaamalla työntekijät yksilöinä ja kasvattamalla arvostusta henkilöstöään kohtaan yritykset pystyvät luomaan organisaatiostaan houkuttelevan työpaikan (Bruun 2023, 55).
Pitkäjänteinen kehitys palkitaan
Työntekijäkokemuksen kehittäminen on pikakorjausten sijaan pitkäjänteinen prosessi, jota toteutetaan optimaalisessa tilanteessa yhdessä työntekijöiden kanssa. Siihen liittyvät monet yrityksen toiminnan osa-alueet, esimerkiksi organisaatiokulttuuri, viestintä, palautteen antaminen ja palkitseminen. Keskeisessä osassa ovat esihenkilötyön, teknologian ja fyysisen toimintaympäristön kehittäminen. Erinomaisen työntekijäkokemuksen ansiosta yritykset pystyvät kasvattamaan organisaationsa houkuttelevuutta paitsi työntekijöiden myös ulkoisten sidosryhmien keskuudessa.
Bruunin (2023, 24–46) keräämä tutkimusaineisto oli kiinnostava ja runsas. Opinnäytetyöraportin tulososassa laajasti käsitellyt haastateltavien kokemukset ja näkemykset voivat olla hyödyllisiä erityisesti saman alan asiantuntijoille ja heidän työyhteisöilleen.
Kirjoittajat
Christian Bruun on valmistumassa LAB-ammattikorkeakoulusta restonomiksi (AMK) matkailuliiketoiminnan koulutuksesta.
Sari Suominen toimii johtamisen ja yrittäjyyden lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun Liiketoiminta-yksikössä Lahdessa.
Lähteet
Batat, W. 2022. The employee experience (EMX) framework for well-being: an agenda for the future. Employee Relations: The International Journal. Vol. 44 (5), 993–1013. Viitattu 11.4.2023. Saatavissa rajoitetusti https://www-emerald-com.ezproxy.saimia.fi/insight/content/doi/10.1108/ER-03-2022-0133/full/html
Bruun, C. 2023. Työntekijäkokemuksen kehittäminen. Case: Rahoitusalalla toimiva Yritys X. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. Lahti. Viitattu 30.5.2023. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023053116678
geralt. 2013. Altmann, G. Mies, liikemiehet, nainen. Pixabay. Viitattu 30.5.2023. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/mies-liikemiehet-nainen-162951/
Hinshaw, M. 2020. Why Invest In Employee Experience? Six (Proven) Reasons. Forbes. Viitattu 16.5.2023. Saatavissa https://www.forbes.com/sites/forbescoachescouncil/2020/03/31/why-invest-in-employee-experience-six-proven-reasons/?sh=4c56104e7d42
Kaihua, H., Kemi, J., Tapaninen, M. & Vähäkuopus, M. 2020. Positiivinen työntekijäkokemus. Opas esimiehille. Rovaniemi: Lapin ammattikorkeakoulu. Sarja D. Muut julkaisut 4/2020. Viitattu 27.5.2023. Saatavissa https://www.lapinamk.fi/loader.aspx?id=2502367f-99db-4bfb-b7f7-fea7951427c9
Tetzlaff, S. & McLeod J. 2016. The Employee Experience: A Capstone Guide to Peak Performance. Hillcrest Publishing Group. Viitattu 19.4.2023. Saatavissa https://ebookcentral.proquest.com/lib/lab-ebooks/detail.action?docID=4617473&pq-origsite=primo