Urheilulliset kv-opiskelijat ovat iso mahdollisuus Suomelle

Suomessa on viime vuosina herätty lisääntyvään työvoimapulaan. Syntyvyys Suomessa laskee, joten kansainvälisillä opiskelijoilla on merkittävä rooli työvoimapulan ratkaisemisessa. Ilman kansainvälisiä osaajia työvoimaa ei millään riitä edes nykyisten työpaikkojen täyttämiseen, saati kasvun ylläpitämiseen, jota useat yritykset tavoittelevat. (Haataja 2024)

Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvanut erityisesti 2000-luvun taitteessa (Juusola ym. 2021), mutta vain harva työllistyy Suomeen opintojensa jälkeen. Tutkimusten mukaan kv-opiskelijoilta puuttuu taito saada kontaktia suomalaisiin yrityksiin ja työpaikkoihin. Suomalaisten ystävien löytäminen koettiin myös hankalaksi ja osittain lähes mahdottomaksi. (Tuominen & Kolho 2023). Kriittisin piste integroitumiselle tapahtuu ensimmäisen vuoden aikana (Puttonen 2018).

Urheilua ja liikuntaa harrastavat kv-opiskelijat integroituvat aluksi matalalla kynnyksellä paikalliseen urheiluseuraan päästäkseen harrastamaan lajiaan. Näin he luovat ensimmäisen kontaktinsa suomalaisiin. Tämän ryhmän tavoittaminen ja ohjaaminen osaksi suomalaista seuratoimintaa ja yhteiskuntaa, on yksi hyödyntämätön väylä saada lisää osaajia Suomen työmarkkinoille.

Liikunta on maailmanlaajuisesti yksi suosituimmista harrastuksista. Suomessa urheiluseuratoiminnassa on mukana eri rooleissa kolmasosa suomalaisista, joten sen vaikutus yksilölle ja koko yhteiskunnalle on merkittävä. Urheiluseuratoiminnassa on mukana kaiken ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä, minkä takia urheiluseura toimii hyvänä integroitumisen väylänä kv-opiskelijalle suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. (Olympiakomitea 2024.) Suomalaisilla urheiluseuroilla ei ole kuitenkaan resursseja kehittää toimintaansa ja viestintäänsä kv-opiskelijoiden tavoittamiseksi.

[Alt-teksti: salibandymailoja ja pallo urheilusalin lattialla.]
Kuva 1. Urheilukentillä solmituilla tuttavuuksilla voi olla kauaskantoisia myönteisiä seurauksia. (cristianljung 2021)

Olympiakomitean 2023 toteuttamassa seurakyselyssä käy ilmi myös, että seuratoiminnassa on suuri huoli valmentajien ja ohjaajien riittämättömyydestä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella 60 % kyselyyn vastanneista seuratoimijoista näki tilanteen huolestuttavana tai erittäin huolestuttavana. Muiden seuran toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten osalta tilanne huolestuttaa paljon tai erittäin paljon 72 % vastaajan mielestä (Olympiakomitea 2023). Kv-opiskelijoiden urheilu- ja ohjaustaitojen tehokkaampi tunnistaminen ja hyödyntäminen auttaa myös seurojen elinvoiman säilyttämisessä. 

Urheiluseurat siltana korkeakoulujen ja yritysten välillä

Opintojen aikana tehtävällä työharjoittelulla on merkittävä rooli kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisessä Suomeen. Opiskelun aikana tehdyn harjoittelun ja valmistumisen jälkeisen työllistymisen välillä on vahva korrelaatio. Kahdeksan kymmenestä harjoittelupaikan saaneesta kansainvälisestä opiskelijasta jää Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen. Opiskelijoista, jotka eivät saa harjoittelupaikkaa, vain kaksi kymmenestä jää töihin tänne. Työharjoittelun aikana opiskelija saa kokemusta suomalaisesta työelämästä ja luo verkostoja, jotka auttavat työllistymisessä valmistumisen jälkeen. (Haataja 2024).

Kansainvälisillä opiskelijoilla on pääsääntöisesti työkokemusta kotimaassaan, mutta ei vielä verkostoja suomalaiseen työelämään. Urheiluseura voi toimia työharjoittelun mahdollistajana tai työpaikan tarjoamisessa seurassa, mutta myös väylänä yrityksiin tai julkisen sektorin työpaikkoihin.  Suomalaiseen työelämään perehdyttäminen on aloitettava jo opiskelupaikan hakuvaiheessa, ja siinä kohtaa urheiluseura on tärkeä linkki kv-opiskelijan ja suomalaisen työelämän välillä. (Apter & Zad 2023). 

Tärkeä ja uutuusarvoinen hanke

Aihe koettiin niin tärkeäksi ja sillä on selvä uutuusarvo, että LAB-ammattikorkeakoulu lähti hakemaan sille rahoitusta yhdessä Lapin amk:n kanssa valtakunnallisesta ESR+ -hausta. Mikäli SPORT Connect -hakemus saa rahoituksen, molempien ammattikorkeakoulujen alueilla tullaan edistämään tämän kohderyhmän kotouttamista urheiluseuratoiminnan avulla sekä edesauttamaan tämän ryhmän integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Hankkeen tulokset tulevat olemaan mallinnettavissa ja kopioitavissa valtakunnallisesti.

Kirjoittaja

Kirsi Kiiskinen, LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija, toimii SPORT Connect -hankevalmistelun vastuuvalmistelijana.

Lähteet 

Apter, T., Zad, Y. 2023. Puheenvuoro: Kansainvälisten opiskelijoiden työllistyminen Suomessa on tämän päivän haaste ja huomisen mahdollisuus. Tekniikka & Talous. Viitattu 18.9.2024. Saatavissa https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/puheenvuoro-kansainvalisten-opiskelijoiden-tyollistyminensuomessa-on-taman-paivan-haaste-ja-huomisen-mahdollisuus/0313aa9c-b227-4d2d-827b-c8271b892ff7 

cristianljung. 2021. Innebandy, salibandy. Pixabay. Viitattu 7.10.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/innebandy-salibandy-leikki%C3%A4-5960508

Haataja, P. 2024. Kansainväliset opiskelijat kiinnittyvät harjoittelun avulla – “Kahdeksan kymmenestä jää Suomeen”. Tamperelainen. Viitattu 18.9.2024 Saatavissa  https://www.tamperelainen.fi/paakirjoitus-mielipide/6534740 

Juusola, H., Nori, H., Lyytinen, A., Kohtamäki, V. & Kivistö, J. 2021. Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat suomalaisissa korkeakouluissa. Miksi Suomeen on päädytty ja kiinnostaako työskentely Suomessa opintojen jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:14. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 18.9.2024. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-833-5

Puttonen, S. 2018. Kansainvälisten opiskelijoiden integroituminen korkeakouluyhteisöön. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta. Viitattu 18.9.2024. Saatavissa https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104749/1544452273.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

Olympiakomitea. 2023. Seurakysely 2023 tulosraportti. Viitattu 18.9.2024 Saatavissa https://olympiakomitea.kuvat.fi/kuvat/Materiaalipankki/Urheiluseuroille/Seurakysely+syksy+2023+TULOSRAPORTTI.pdf 

Olympiakomitea. 2024. Palvelumme urheiluseuroille. Viitattu 18.9.2024 Saatavissa https://www.olympiakomitea.fi/palvelumme/palvelumme-urheiluseuroille/ 

Tuominen, R. & Kolho, P. 2023. Kansainväliset osaajat Suomeen – mahdoton tehtävä? HAMK Unlimited. Viitattu 18.9.2024. Saatavissa https://unlimited.hamk.fi/muut/kansainvaliset-osaajat-suomeen-mahdoton-tehtava/