Yhteinen päämäärä ja osaaminen luovat pohjaa biopohjaiseen hiilidioksidiin perustuvalle liiketoiminnalle 

Bioenergia ry kokosi tutkijoita, yritysten edustajia, rahoittajia ja muita aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan biogeenisen hiilidioksidin hyödyntämisestä ja teknisistä hiilenpoistoista 17.4.2024 Kulttuurikasarmille Helsinkiin. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja kansainvälisistä ja kansallisista strategisista toimista, rahoitusmalleista, suunnitteilla olevista yritysten arvoketjuista ja konkreettisista tutkimuksista biopohjaiseen hiilidioksidiin perustuvien ratkaisujen edistämiseksi.

Mukana tapahtumassa oli LABin projektipäällikkö Joonas Mustonen esittelemässä Business Finlandin rahoittamaa HIILIKETJU-hanketta näkökulmalla, kuinka biopohjaista hiilidioksidia hyödyntävistä teollisista ekosysteemeistä saadaan kannattavia. Tilaisuuden viesti on selvä: meillä on Suomessa vahva tahtotila, osaaminen ja yhteiset päämäärät biopohjaiseen hiilidioksidiin perustuvan liiketoiminnan ja teknisten nielujen edistämiseksi. Teknisillä nieluilla tarkoitetaan hiilidioksidin poistamista ilmakehästä ja pitkäaikaista varastointia teknologian keinoin.

Avauspuheenvuoron pitäjä seisomassa kohti yleisöä.
Kuva 1. Penkit täyttyivät osallistujista Bio-CO2 Use and Removal -tilaisuudessa Kulttuurikasarmilla. (Kuva: Bioenergia ry)

Mihin rajalliset resurssit kannattaa suunnata?  

Suuret biogeenisen hiilidioksidin pistelähteet (ks. Tilastokeskus 2023) ja vahva osaaminen luovat hyvät edellytykset CCU (Carbon Capture and Utilization) -teknologioiden testaukselle Suomessa. Haasteena on se, että Suomessa on hyvin vähän julkista rahaa käytössä ja CCU-hankkeet vaativat arviolta kymmenien miljoonien investointeja. Tilaisuudessa keskusteltiinkin, mihin julkinen tuki pitäisi kohdentaa, jotta siitä olisi eniten hyötyä. Suosituin ehdotus oli infrastruktuuri, koska sitä eivät yritykset yksin pysty tekemään. Lisäksi pitäisi miettiä, kuinka saadaan jaettua investointiriskiä paremmin eri toimijoiden välille, jotta liiketoiminta olisi houkuttelevampaa.

”Rakennetaan lentokonetta samalla kun lennetään sitä”

BioCCU- ja CCS-projekteja on valtava määrä, ja uusia käynnistyy jatkuvasti. BioCCU:lla tarkoitetaan biopohjaisen hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä ja CCS:lla viitataan hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin. Laajamittaiset ja kaupalliset arvoketjut ovat kuitenkin harvassa (Tognetty 2023). Lisäksi tietoa puuttuu arvoketjun eri vaiheista. Esimerkiksi hiilidioksidivirtojen määristä ja laaduista tarvitaan tarkempaa tietoa biopohjaisen hiilidioksidin arvoketjujen muodostamiseksi, kuten Mustonen (2024) totesi puheenvuorossaan. Kun määrät ja laadut ovat selvillä, voidaan kartoittaa sopivia tuottaja-hyötykäyttäjäpareja ja logistiikkaratkaisuja arvoketjuun.

Esimerkiksi HIILIKETJU-projektissa (LAB 2024) tunnistetaan ja mitataan erityyppisten biopohjaisten hiilidioksidilähteiden määriä ja epäpuhtauksia kahdella referenssialueella, jotka ovat pääkaupunkiseutu ja Lahden-Lappeenrannan seutu. Havaintojen pohjalta pyritään löytämään hiilidioksidivirroille sopivia käyttökohteita ja kuljetusratkaisuja samoilla alueilla. Kun perustiedot ovat kohdillaan, on huomattavasti helpompi rakentaa uutta liiketoimintaa. Toisaalta tavoitteiden saavuttamisella on kiire, joten usein prosessit etenevät rinnakkain. Kuten yksi puhujista totesi, ”rakennetaan lentokonetta samalla kun lennetään sitä”.

Kirjoittaja

Riikka Savijärvi työskentelee projektityöntekijänä Hiiliketju-hankkeessa. Hän on ympäristöteknologian opiskelija LABissa ja ympäristöpolitiikan maisteri.

Lähteet

Bioenergia ry. Bio-CO2 Use and Removal -tilaisuus 16.4.2024 Kulttuurikasarmilla Helsingissä.

Mustonen, J. 2024. Puheenvuoro Bio-CO2 Use and Removal -tilaisuudessa 16.4.2024.

Tilastokeskus 2023. Ilmastopäästötilinpito / 11ig — ilmastopäästöt toimialoittain, 2021. Viitattu 19.4.2024. Saatavissa https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tilma/statfin_tilma_pxt_11ig.px/

Tognetty, E. 2023. Business opportunities for the utilization of process-based industrial CO2. Maisterintutkielma. Aalto-yliopisto, kemian tekniikan korkeakoulu. Helsinki. Viitattu 19.4.2024. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-202401281974

Linkit

LAB-ammattikorkeakoulu. 2024. Urbaanin hiilenkierron uudet arvoketjut. Viitattu 18.4.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/urbaanin-hiilenkierron-uudet-arvoketjut