Yrityskulttuurin muutos on välttämättömyys uudistumisen aikakaudella

Yrityskulttuuri on kuin yrityksen näkymätön selkäranka: se määrittää, miten ihmiset toimivat, kommunikoivat ja suhtautuvat muutokseen. Kun maailma ympärillä muuttuu kiihtyvällä tahdilla, yrityskulttuurin uudistaminen ei ole enää vain strateginen valinta, vaan elintärkeä edellytys selviytymiselle ja menestymiselle.

Monet organisaatiot toimivat edelleen vanhojen kaavojen mukaan: hierarkkisesti, varovaisesti ja kontrolloidusti. Tällainen kulttuuri voi tuntua turvalliselta, mutta se tukahduttaa luovuuden, hidastaa päätöksentekoa ja karkottaa lahjakkuuksia. Nykyajan työntekijät kaipaavat merkityksellisyyttä, osallistamista ja mahdollisuutta vaikuttaa. Yritykset, jotka eivät kykene vastaamaan tähän tarpeeseen, jäävät helposti jälkeen. (Maaranen 2024.)

Saksalainen teknologiayritys Nolta Oy on erinomainen esimerkki siitä, miten yrityskulttuurin muutos voi käynnistyä yllättävästä suunnasta, ulkopuolisen yhteistyön kautta. Nolta toimi mentorina pienelle startupille, joka kehitti tekoälyyn perustuvaa ideointityökalua. Yhteistyön aikana Noltan johto huomasi, kuinka ketterästi ja intohimoisesti startup toimi: ideat virtasivat vapaasti, kokeiluja tehtiin nopeasti ja epäonnistumisia pidettiin oppimismahdollisuuksina. (Schäfer 2025.)

Tämä herätti Noltan sisäisen keskustelun: miksi me emme toimi näin? Miksi ideat jäävät pöytälaatikkoon tai katoavat byrokratian rattaisiin?

[Alt-teksti: ryhmä ihmisiä aulatilassa, jossa on sohva ja viherkasvi.]
Kuva 1. LABin vierailijat ja StartMiUp-kollegat Noltan toimistolla 27.10.2025. (Kuva: Emma Latvala)

Uusi mindset: rohkeus, avoimuus ja kokeilukulttuuri

Yhteistyön innoittamana Nolta päätti ravistella omaa kulttuuriaan. Ensimmäinen askel oli perustaa oma sisäinen innovointitiimi, jonka tehtävänä oli ottaa vastaan ”villejä ideoita” – ajatuksia, jotka normaalisti hylättäisiin liian riskialttiina tai epärealistisina. Kuka tahansa työntekijä sai esittää ideansa, ja tiimi arvioi ne ilman ennakkoluuloja. (Schäfer 2025.)

Tämä yksinkertainen mutta radikaali muutos synnytti uudenlaisen mindsetin: virheitä ei enää pelätty, vaan niitä pidettiin osana kehitystä. Ideoita ei enää arvioitu pelkästään liiketoimintapotentiaalin perusteella, vaan myös sen mukaan, kuinka ne voisivat kehittää yrityksen osaamista tai kulttuuria.

Muutoksen vaikutukset näkyivät nopeasti. Työntekijöiden sitoutuminen kasvoi, ja sisäisiä innovaatioita alkoi syntyä ennennäkemättömällä tahdilla. Yksi villeistä ideoista – älykäs kunnossapitojärjestelmä, joka hyödyntää koneoppimista – päätyi pilotointiin ja on nyt osa Noltan tuoteportfoliota. (Schäfer 2025.)

Lisäksi yrityksen sisäinen viestintä parani ja eri osastojen välinen yhteistyö syveni. Työntekijät kokivat, että heidän äänensä kuullaan ja että he voivat vaikuttaa yrityksen suuntaan. Tämä loi uudenlaista ylpeyttä ja omistajuuden tunnetta. (Schäfer 2025.) Samaan aikaan yritys tutustui alueen kehittäjäorganisaatioihin ja StartMiUp-yhteisöön.

Muutos ei ole helppo, mutta se kannattaa ja siinä voidaan auttaa

Yrityskulttuurin muuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii johdon sitoutumista, avoimuutta kritiikille ja valmiutta luopua vanhoista toimintatavoista. Nolta Oy:n esimerkki osoittaa kuitenkin, että muutos on mahdollinen – ja että se voi lähteä liikkeelle pienestä kipinästä.

Tärkeintä on luoda tila, jossa ihmiset uskaltavat ajatella toisin. Kun työntekijöille annetaan lupa unelmoida, kokeilla ja epäonnistua, syntyy kulttuuri, joka ei ainoastaan sopeudu muutokseen, vaan johtaa sitä. Korkeakoulujen ja alueiden yrityspalvelut voivat auttaa organisaatioita tässä. Paitsi että yrityskohtaisesti on tarjolla sparrausta ja neuvontaa, voivat yritykset myös osallistua tapahtumiin kuten Idearace-liikeideakilpailu. Noltalta kerrottiin, että he etsivät jatkuvasti uusia ideoita myös ulkopuolelta. He osallistuvat MittelHessenin alueen startup-tapahtumiin, sillä ajatuksella että saisivat omaan organisaatioonsa uusia ideoita. MittelHessenissä on vahva startup- ja innovaatioekosysteemi StartMiUp, jossa yhdistyvät useat eri toimijat, tavoitellen yhteistä maalia. (StartMiUp 2025.)

Joskus suurin innovaatio ei ole uusi tuote tai teknologia – vaan tapa, jolla ajattelemme ja toimimme yhdessä.

Kirjoittaja

Emma Latvala työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa Business Mill -tiimin tiiminvetäjänä. Yritystoiminnan kehittäminen, muutosvalmiuksien parantaminen sekä elinvoimatyö kuuluvat hänen tehtäviinsä LABin yrityshautomossa Business Millissä.

Lähteet

Maaranen, M. 2024. Yrityskulttuurin vaikutus työtyytyväisyyteen Case: IT-alan kasvuyritys. Pro gradu -tutkielma. Vaasan yliopisto, kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelma. Viitattu 27.11.2025. Saatavissa https://osuva.uwasa.fi/server/api/core/bitstreams/91a6e55e-7725-446a-b834-099fa215290c/content

Schäfer, H. Nolta GmbH. 2025. Yritysesittely vierailulla. 27.10.2025.

StartMiUp. 2025. Mittelhessen ecosystem. Viitattu 13.11.2025 Saatavissa https://startmiup-factory.com/ecosystem-mittelhessen/