LAB-ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelijat osallistuivat syksyllä 2025 Projektinhallinta ja työelämäprojekti -opintojaksolle, jossa he opiskelivat projektityöskentelyä lehtori Tarja Isolan ohjauksessa. Älyä markkinointiin – tekoälyä Päijät-Hämeen maaseudun yrityksille -hanke toimi yhtenä opintojakson toimeksiantajista ja toi opiskelijoille aiheen, jonka parissa projektinhallinnan taitoja pääsi soveltamaan käytännössä.
Opiskelijaprojekti osana hankkeen taustatyötä
Toimeksianto liittyi Älyä markkinointiin -hankkeen tavoitteeseen selvittää, miten Suomessa koulutetaan yrityksiä tekoälyn käyttöön ja millaisia käytäntöjä eri toimijat ovat rakentaneet. Kun hankkeessa suunnitellaan omaa valmennusta Päijät-Hämeen maaseudun mikro- ja pk-yrityksille, on tärkeää nähdä, millaiseen kokonaisuuteen uudet palvelut asettuvat ja mitä ne voivat täydentää. Hankkeen alkuvaiheessa tarvittiin ajantasainen kuva tarjolla olevista koulutuksista. Opintojakson opiskelijaprojekti tarjosi tähän mahdollisuuden. Opiskelijat tekivät tiedonhankintaa osana kurssin oppimistavoitteita ja hankkeelle syntyi samalla konkreettinen pohja vertailulle ja jatkotyölle.
Opiskelijaryhmän tehtävänä oli etsiä tietoa siitä, miten suomalaiset organisaatiot kouluttavat tekoälyä yrityksille. Ryhmä kokosi laajan aineiston Suomessa tarjottavista tekoälykoulutuksista, joita löydettiin toimeksiannon aikana 123 kappaletta. Koulutuksista tarkasteltiin sisältöä, kestoa, hintaa, toteutusmuotoa, kohderyhmiä ja julkisesti saatavilla olevaa palautetta. Tulokset koottiin Excel-aineistoksi ja loppuraportiksi, jotka luovutettiin hankkeen käyttöön.
Kartoituksen tuloksia ja havaintoja
Aineiston perusteella suurin osa löydetyistä koulutuksista oli yksityisten toimijoiden tarjoamia. Mukana oli myös korkeakoulujen järjestämiä koulutuksia, joista osa toteutui oppilaitosten yhteistyönä. Tarjonta painottui yleisiin tekoälyn peruskursseihin, mutta mukana oli myös markkinointiin, viestintään ja muutamaan tiettyyn toimialaan kohdennettuja kokonaisuuksia.
Hinnat vaihtelivat maksuttomista tai hyvin edullisista kursseista tuhansien eurojen valmennuksiin. Valtaosa koulutuksista toteutui verkossa joko webinaareina tai omaan tahtiin suoritettavina kokonaisuuksina, ja vain harva oli pidempi, lähi- ja verkkotapaamisia yhdistävä ohjelma. Julkista palautetietoa tai tuloksia löytyi aineistosta vähän, mikä teki koulutusten laadun ja vaikuttavuuden arvioinnista haastavaa.
Toimeksiantajalle projekti oli onnistunut kokonaisuus. 14 hengen opiskelijaryhmä oli jakanut tehtävät selkeästi, ja opiskelijoiden keskuudesta valittu projektipäällikkö piti tehtävän aikataulussa yhdessä opettaja Tarja Isolan kanssa. Opiskelijat kokosivat aineiston huolellisesti ja tuottivat johdonmukaisen raportin tuloksista. Työstä näkyi sitkeys, järjestelmällisyys ja kiinnostus aiheeseen. Myös opettajan näkökulmasta projekti tuki hyvin osaamistavoitteita ja antoi opiskelijoille selkeän esimerkin työelämätoimeksiannosta.

Opiskelijoiden oivalluksia ja opit hankkeelle
Opiskelijat kertoivat oppineensa opintojakson aikana projektinhallinnan lisäksi myös tekoälystä ja siitä, millaista osaamista työelämässä tällä hetkellä edellytetään. Tekoälykoulutusten vertailu teki näkyväksi, millaisia taitoja eri toimialoilla painotetaan ja miten nopeasti koulutustarjonta laajenee. Monelle konkretisoitui, että tekoälyn perusymmärrys ja kyky hyödyntää työkaluja oman alan tehtävissä kuuluu tulevaisuuden perustaitoihin.
Hankkeelle opiskelijaprojekti tarjosi lähtötilannekuvan, jota voidaan hyödyntää tekoälyvalmennusten suunnittelussa ja kartoituksen jatkotyöstössä. Aineiston avulla nähdään, millaisiin aiheisiin markkinoilla jo on runsaasti koulutusta, minkälaiset organisaatiot kouluttavat tekoälyä sekä mistä aiheista ja miten koulutukset on toteutettu.
Älyä markkinointiin – tekoälyä Päijät-Hämeen maaseudun yrityksille -hanketta toteutetaan vuosina 2025–2027 Päijät-Hämeen maaseutualueella. LAB-ammattikorkeakoulu tarjoaa hankkeen kautta alueen mikro- ja pk-yrityksille valmennuksia ja työkaluja tekoälyn hyödyntämiseen markkinoinnissa, ja hanke saa rahoitusta EU:n maaseuturahastosta Hämeen ELY-keskuksen kautta (LAB 2025).
Kirjoittaja
Ninni Andelin toimii LAB-ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä Älyä markkinointiin – tekoälyä Päijät-Hämeen maaseudun yrityksille -hankkeessa sekä valmentajana tekoälysääntelyyn ja tekoälylukutaitoon liittyvissä teemoissa.

Lähteet
LAB. 2025. Älyä markkinointiin – tekoälyä Päijät-Hämeen maaseudun yrityksille. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.11.2025. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/alya-markkinointiin-ph
ThisIsEngineering. 2019. Naine, teknologia, tieto, nainen. Pexels. Viitattu 21.11.2025. Saatavissa https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/naine-teknologia-tieto-nainen-3861969/