”Älyttömän puhtaat paikat” ja muita tuoreita ideoita hyvinvoinnin edistämiseksi

Hanketoiminnan suola on uusien ideoiden ja näkökulmien nostaminen esiin. Päijät-Hämeeseen hyvinvointiteknologian kehittämisympäristöä rakentava HyTeLab-hanke tekee tätä työtä hyödyntämällä sekä sotealan konkareiden ideoita että tulevien ammattilaisten avointa asennetta. Talven aikana uusia oivalluksia on saatu esiin kahdessa eri tapahtumassa.

HyTeLabin asiantuntijat pääsivät joulukuussa 2019 arvioimaan sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnon opiskelijoiden ideoinnin tuloksia Leijonan luola -päivässä.  Opiskelijat olivat miettineet robotiikan, automaation tai etähoivan hyödyntämisen mahdollisuuksia oman työnsä rutiininomaisissa ja usein toistuvissa tehtävissä. He olivat myös hahmottaneet paljon aikaa vieviä työtehtäviä, jotka eivät tuottaneet potilaalle tai asiakkaalle lisäarvoa. Analyysin jälkeen opiskelijat olivat työstäneet teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja esiteltäväksi arviointiraadille.  Raati oli ilahtunut ideoiden erilaisuudesta ja kypsyydestä (kuva 1). Opiskelijoiden oma ammatillinen kokemus toi kehitettyihin ratkaisuihin mukaan vahvan käyttäjälähtöisen näkökulman.

Kuva 1. YAMK-opiskelijoiden ideoita kehittämistoimista ja hyvinvointia lisäävistä ratkaisuista. (Kuva: Sirpa Salo)

Käyttäjänäkökulma vaikuttaa ratkaisuun

Helmikuussa 2020 HyTeLab järjesti hyvinvointiteknologiapäivän, minkä yhteydessä 80 sairaanhoitaja- ja 20 fysioterapeuttiopiskelijaa pohtivat ratkaisuja viiteen teknologiateemaan: etähoito, kodin älykkäät apuvälineet, turvateknologia, sosiaalinen osallisuus ja teknologia sekä tekoälyn hyödyntäminen.  

Ideoita työstettiin työpajoissa. Teknologian hyödyntämisen haasteita lähestyttiin joko asiakkaan (asukas, kuntoutuja, potilas) tai työntekijän näkökulmasta. Työpajoissa opiskelijat tunnistivat käyttäjälähtöisiä haasteita, minkä jälkeen he laativat tiiviiden työvaiheiden avulla teknologiaa hyödyntävän ratkaisun ongelmaan tai palvelun kehittämiseen (kuva 2).

Kuva 2. Työpajatyöskentelyn vaiheet (Kuva: Mika Kylänen)

Työskentely työpajoissa oli ennakkoluulotonta. Ryhmien tulosten esityksissä kuultiinkin hienoja ideoita muun muassa muistisairaiden hoitoon, ikääntyneiden yksinäisyyteen ja virikkeiden tarjontaan, ikääntyneiden kaatumisen ehkäisyyn, terveydenhuollon resurssipulaan, työntekijöiden turvallisuuteen yövuoroissa, oman terveydentilan arviointiin ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Osaa ideoista on tarkoitus työstää eteenpäin.

Kuva 3. Hyvinvointiteknologiapäivän opiskelijatyöpaja rakentamassa prototyyppiä ideansa esittelyyn. (Kuva: Daria Benabad)

Ideoiden pankki

HyTeLabin yhtenä tehtävänä on vahvistaa sote-alan työntekijöiden ja opiskelijoiden hyvinvointiteknologian osaamista. Työpajat lisäävätkin konkreettisesti hankkeen vaikuttavuutta, jos tutustuminen teknologiaan, ideointi ja uusien ajatusten makustelu jättää nykyisen ja tulevan ammattilaisen mieleen positiivisen vireen sote-alan kaivatulle kehittämistyölle.

HyTeLabin rakentaman kehittämisympäristön toiminnan yhtenä osana voisi olla tapahtumista ja työpajoista kerättyjen ideoiden pankki. Kehittämisympäristön verkostojen kautta saattaisi joskus löytyä kumppani työpajojen parhaiden ideoiden toteutukseen ja esimerkiksi tekemään ”älyttömän puhtaat paikat” takaavan älysuihkun niille, joiden omatoimisessa peseytymisessä on haasteita.

Kirjoittajat

Sirpa Salo toimii HyTeLab-hankkeen TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa.

Matleena Takaluoma toimii hoitotyön lehtorina ja HyTeLab-hankkeen asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *