Asikkalan pyörämatkailupalvelut yllättävät monipuolisuudellaan

LAB-ammattikorkeakoulun ja PHLU:n yhteisen Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeen (LAB 2022a) järjestämässä Yhteistyöllä näkyvyyttä Päijät-Hämeen pyörämatkailuun -tilaisuudessa 11.10.2022 ideoitiin keinoja ja toimintamalleja Päijät-Hämeen pyörämatkailureittien ja palvelujen näkyvyyden lisäämiseen.

Keskustelutilaisuuden ja siihen liittyvän pyöräretken aikana perehdyimme erityisesti Asikkalan pyörämatkailupalveluihin, joita meille esittelivät kunnan kehittämispäällikkö Isa Maunula sekä Asikkalan uuden Trail Centerin suunnittelusta vastannut Trail Ahead Oy:n Antti Nousiainen.

[Alt-teksti: miespyöräilijä on pysähtynyt sillalle katsomaan järvelle ja kaukaisille harjuille avautuvaa kesäistä näkymää.]
Kuva 1. Päijänteen kansallispuiston maisemat luovat vetovoimaa Asikkalan pyörämatkailuun. (Kuva: Patrick Dormischian)

Vahvuuksina vapaa-ajan asukkaat ja vesistömaisemat

Asikkala on eräs Päijät-Hämeen mökkirikkaimmista kunnista ja Sysmän ohella alueemme ainoa kunta, jossa kesämökkien määrä on suurempi kuin vakituisten asuntojen (SVT 2021). Kunta onkin huomioinut vapaa-ajan asukkaat tärkeänä kohderyhmänä pyörämatkailupalvelujen kehittämisessä, mikä näkyy esim. maksuttomien pyöränhuoltopisteiden ja pyöräkatosten sekä monimuotoisten pyöräilyn harrastuspaikkojen rakentamisessa Vääksyn kanava-alueen ympäristöön ja Aurinkovuorelle (Maunula 2022).

Kauniin kanava-alueen ja Aurinkovuoren ohella Asikkalan pyörämatkailun vetovoiman kärkiä ovat Päijänteen kansallispuiston maisemissa kulkevat erinomaisesti tuotteistetut pyöräilyreitit, jotka on nostettu esille myös Päijät-Hämeen pyörämatkailuoppaassa (LAB 2022b). Vaikka Päijänteen kansallispuisto ympäristönä onkin erittäin kiinnostava, liittyy siihen myös haasteita, jotka halutaan nähdä mieluummin mahdollisuuksina (Maunula 2022). Kehittämällä pyöräilyyn liittyvien elämyspalvelujen tuotteistamista ja mahdollistamalla vesistökuljetusten integrointi palveluihin voisi Asikkala tulevaisuudessa olla vielä nykyistäkin vetovoimaisempi pyörämatkailukohde.

[Alt-teksti: nainen ajaa paksurenkaista maastopyörää melko jyrkästi alaspäin viettävällä metsäpolulla.]
Kuva 2. Aurinkovuori Trail Centerin rakennetuista alamäkipoluista löytyy reittivaihtoehtoja sekä aloitteleville polkijoille että aktiiviharrastajille. (Kuva: Kimmo Hirvonen)

Spesiaalikohteita moneen menoon

Retkipyöräilijöille jo tutuiksi muodostuneiden reittien ohella Asikkalasta löytyy pyöräilijöille myös kiinnostavia spesiaalikohteita. Kesällä 2022 avattu Aurinkovuori Trail Center on tällä hetkellä ainoa kunnan ylläpitämä alamäkipyöräilyn ajopaikka Päijät-Hämeessä. Aurinkovuoren polkujen rakentamisesta vastasi Trail Ahead Oy ajatuksenaan palvella sekä aloittelevien pyöräilijöiden että jo pidemmälle ehtineiden harrastajien tarpeita (Nousiainen 2022).

[Alt-teksti: kaksi pyöräilijää pyörineen on asettunut suuren kartanorakennuksen eteen.]
Kuva 3. Tervetuloa pyöräilijä -tunnuksen saanut Urajärven kartano on hyvä välietappi pyöräretkille Asikkalassa. (Kuva: Kimmo Hirvonen)

Kuten retkiryhmämme sai havaita, alueelta löytyy neljän eri vaativuustason reittejä, joiden vaativuus käy ilmi värikoodeista sekä lähtöpisteen opastaulun reittiselosteista. Paikalla ei ole hissiä, mutta sen puuttumisen voi helposti kompensoida sähköpyörällä.

Trail Center on käytössä vain kesäaikaan, mutta Aurinkovuorelta löytyy huollettuja monikäyttöreittejä, jotka soveltuvat myös talvipyöräilyyn. Kesäaikaan kunnan pyöräilykohteiden verkostoa monipuolistavat Kalmarintien lasten liikennepuisto sekä Laidunpuiston pumptrack -rata. Myöskään senioreja ei ole Asikkalassa unohdettu: Seniorikeskus Olon kuntosalin aulasta löytyy virtuaalinen reittiohjelma, joka mahdollistaa tutustumisen uusiin paikkoihin ja nähtävyyksiin pyöräillen (Maunula 2022).

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeen projektipäällikkönä.

Lähteet

LAB. 2022a. Pyörämatkailijan Päijät-Häme. Hanke. Viitattu 19.10.2022. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/pyoramatkailijan-paijat-hame

LAB. 2022b. Päijät-Hämeen pyörämatkailuopas. Pyörämatkailijan Päijät-Häme. Hanke. Viitattu 19.10.2022. Saatavissa https://www.lab.fi/sites/default/files/2022-10/Pyoramatkailuopas_2022_v2_digi.pdf

Maunula, I. 2022. Näkökulmia luonto- ja liikuntamatkailun kehittämiseen Asikkalassa. Esitys tilaisuudessa Yhteistyöllä näkyvyyttä Päijät-Hämeen pyörämatkailuun. 11.10.2022.  LAB & PHLU.

Nousiainen, A. 2022. Aurinkovuori Trail Centerin esittely. Esitys tilaisuudessa Yhteistyöllä näkyvyyttä Päijät-Hämeen pyörämatkailuun. 11.10.2022. LAB & PHLU.

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2021. Kesämökit 2020. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 19.10.2022. Saatavissa https://www.stat.fi/til/rakke/2020/rakke_2020_2021-05-27_kat_001_fi.html