Viimeisin Lahden JunnuYliopiston Veden armoilla -pelitapahtuma järjestettiin Lahdessa mm. Helsingin yliopiston, LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston yhteisponnistuksena lokakuussa 2022 (Lahden kaupunki 2022). Tavoitteena oli avata lukiolaisille tieteen […]
Circular Economy
Biojäte maatuu sekajätteen seassa. Jätteet menevät kuitenkin sekaisin. Biojätepussit maksavat. Murretaanpa muutama myytti. ”Biojäte maatuu sekajätteen seassa” Eipä ehdi maatua, koska tänä päivänä sekajäte tai […]
Lainsäädäntö kannustaa käyttämään tehokkaammin hyödyksi myös teollisuudessa, maataloudessa ja yhdyskunnissa muodostuvat eloperäiset biohajoavat sivutuotteet ja jätteet kompostoinnin tai kaatopaikalle sijoittamisen sijaan, jolloin voi olla aiheellista […]
Maapallon kantokyky ei tule kestämään lineaariseen talousjärjestelmään perustuvaa kulutusta. Talouskasvu on vaatinut runsaasti neitseellisiä luonnonvaroja tuotteisiin, jotka lopulta hylätään käyttötarkoituksen päätyttyä. (Huttunen 2021, 8.) Elämme […]
Erilaisten teollisuuden sivuvirtojen hyödynnys kiertotaloudessa lisääntyy, ja yksi mielenkiintoinen sivuvirta on puutuhka ja sen rakeistaminen. LAB-ammattikorkeakoulun kiertotalouslaboratorion yksi laitteista on Eirichin EL5 Eco -intensiivisekoitin, joka […]
Nykyinen maankäyttö- ja rakennuslaki uusiutuu erilisiksi rakentamis- ja kaavoituslaeksi. Eduskunta hyväksyi esityksen rakentamislaista 1.3.2023 ja se astuu voimaan 1.1.2025. Rakentamislain tarkoituksena on torjua ilmastonmuutosta, edistää […]
Viherpäivien 2023 yhteydessä Jyväskylässä järjestettiin Vihertekniikka-näyttely, jossa vieraili tammikuussa alkaneen PilotGreen-hankkeen asiantuntijoita. Viherpäivät on viheralan keskeinen vuotuinen tapaaminen. Ensimmäisiä havaintoja Vihertekniikka-näyttelystä oli, että suurin osa […]
Hiilijalanjäljen laskenta on nimetty kasvihuonekaasuista merkittävimmän eli hiilidioksidin (CO2) mukaan. Metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O) huomioidaan samoin muuntamalla niiden ilmastovaikutus hiilidioksidiekvivalenteiksi (CO2e). Kun laskenta on […]
Maailmassa on tällä hetkellä meneillään useita merkittäviä kehityskulkuja, jotka yhdessä haastavat yhteiskuntia poikkeuksellisella tavalla. Esimerkiksi koronapandemia, Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ja sen seuraukset sekä ilmastomuutoksen […]