Hätämajoituskalusteiden suunnittelussa minimoidaan jätteet ja kiinnitetään huomiota toimitusketjuun

Rehome on väliaikaisen asumisen ja hätämajoituksen kalusteratkaisujen hanke. Hankkeen motivaattorina on toiminut tarve ratkaista hätämajoittumisen haasteita, ja sitä on edeltänyt turvapaikan hakijoiden aalto Eurooppaan. Hankkeen osalta on selvitetty kalusteiden toimitusketjua. 

Hankkeessa on valittu tuotteiden valmistusmateriaaleiksi kuitu- ja biopohjaiset kotimaiset materiaalit, jotka on helppo kierrättää tai polttaa energiana tuotteen elinkaaren päätyttyä. Nämä materiaalit eivät ole ikuisia, mutta tarjoavat kustannustehokkaan ja ympäristöystävällisen ratkaisun tilapäiseen tarpeeseen. 

Vaneri- ja aaltopahvisängyt on valmistettu kotimaisista raaka-aineista yhteistyössä kahden paikallisen kumppanin kanssa. Tuotannon ketteryys on avainasemassa molempien valmistajien tuotannossa. 

Primääritarve 

Hätä- tai tilapäismajoituksissa perustarpeita ovat levon lisäksi, tavaransäilytys sekä yksityisyys. Edulliset ja helposti ilman työkaluja koottavat kalusteet vastaavat tähän tarpeeseen. Kalustesuunnittelussa yhtenä lähtökohtana on ollut hyvä kuljetettavuus. 

Vanerisängyn valmistajana toimii järveläläinen puusepäntyön ammattilainen Korvenranta Oy. Tuotanto pystyy helposti ottamaan vanerisänkytilauksen vastaan ja jyrsintä hoituu koneen asetusten määräämänä aina tilauksen mukaan. Korvenranta Oy:n Kari Korvenranta (2020) kertoo haastattelussa, että humanitaarisessa liiketoiminnassa on valtavasti potentiaalia. Hän perää kestävän kehityksen näkökulmaa kaikessa valmistamisessa ja toteaa, että nykyään liian paljon muovia muuttuu jätteeksi. 

KUVA 1. Vanerisänky, joka voidaan koota paikan päällä ilman työkaluja ja on helposti kuljetettava, koska osat pysyvät kiinni vanerilevyssä jyrsinnästä huolimatta. Kuva Antti Turunen.

Aaltopahvisängyn lahtelaisen valmistajan Stora Enson tuotantoon tulee uusia tilauksia jatkuvasti, joten he ovat tottuneita muokkaamaan tuotantoa tilausten mukaan. Nopeasti reagoiva tuotanto ja aaltopahvia työstävät työkalut tuottavat kaksi eri osaa aaltopahvisänkyyn, joista ilman työkaluja saadaan aikaan toimiva hätämajoituskaluste. Stora Enson Mikko Heimola (2020) on ollut hankkeessa mukana alusta asti ja näkee toimitusketjun huomioimisen suunnittelussa tärkeänä. 

KUVA 2. Aaltopahvisänky, joka kootaan paikan päällä yhdeksästä jalkaosasta ja kahdesta kansiosasta. Kuva Antti Turunen.

Viimeinen maili 

Hätämajoituskalusteiden suunnittelijat ovat ottaneet huomioon logistiikan haasteet. Tuotteet tulevat tuotannosta lavatavarana, joka on simppeliä kuljetettavaa. Irto-osia ei ole ja se tekee perille saamisesta entistä selkeämpää. Pakkaaminen suojaa tuotteet kosteudelta ja pölyltä. Pakkaamisessa on otettava huomioon pakkausmateriaalien käytön minimointi ja suojaamisen optimointi. Kriisialueilla sairaanhoitajana toiminut Heli Laapotti (2020) korostaa pakkaamisessa materiaalin kierrätettävyyttä. Jäteongelmaa ei voi toimittaa kriisin keskelle. Kriisialueen infrastruktuuri voi olla osin tai täysin tuhoutunut, joten viimeinen maili saatetaan mennä aasin vetämillä kärryillä, jos muuta kuljetuskalustoa ei ole tarjolla. 

Rehome-hankkeen kalusteet ja paikallisten yhteistyöyritysten tuotannon ketteryys tarjoavat keinon hätämajoituskalusteiden tuottamiseen ekologisesti ja kustannustehokkaasti. Vastaavanlaisia kalusteita voitaisiin nähdä myös opiskelija-asunnoissa tai festareilla, mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. 

Kirjoittaja 

Kati Jaakkola työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun Liiketoiminta-yksikössä ja on toiminut asiantuntijana Rehome-hankkeessa syksyllä 2020. 

Lähteet 

Korvenranta, K. 2020. Laatu, työsuojelu ja kiinteistö vastuullinen. Korvenranta Oy. Haastattelu 2.11.2020. 

Heimola, M. 2020. Product Development Manager. Stora Enso. Haastattelu 6.11.2020. 

Laapotti, H. 2020. Valmiussuunnittelija. KYS. Haastattelu 20.10.2020. 

Linkit

Rehome. 2021. [Viitattu 12.2.2021]. Saatavissa: http://www.rehomefurniture.com/ 

Kuvat

KUVA 1. Antti Turunen. Single bed. [Viitattu 12.2.2021] Saatavissa: https://www.dropbox.com/sh/yb325jygyelru9w/AADNACsqlTrCOQoya8BvBrTBa/Product%20pictures%20%C2%A9%20Antti%20Turunen?dl=0&preview=HenriMertanen_bunkbed_photo-AnttiTurunen2.jpg&subfolder_nav_tracking=1 

KUVA 2. Antti Turunen. Bunkbed. [Viitattu 12.2.2021] Saatavissa: https://www.dropbox.com/sh/yb325jygyelru9w/AADNACsqlTrCOQoya8BvBrTBa/Product%20pictures%20%C2%A9%20Antti%20Turunen?dl=0&preview=JussiAlanen_singlebed_photo-AnttiTurunen.jpg&subfolder_nav_tracking=1 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *