Huomioita papukaijailmiöstä opetustyössä

Papukaijailmiöllä tarkoitetaan yleensä ilmiötä, jossa toistetaan jotain mielipidettä tai kuulopuhetta, joka muuttuu toistojen myötä totuudeksi. Toisto voi tapahtua vain yhden ihmisen toimesta, yleensä kuitenkin pienessä ryhmässä, tai sitten asiayhteydestä irrotettu “totuus” lähtee kulkemaan eteenpäin ilman sen tarkistusta tai kyseenalaistamista. (Ziemann 2014.)

Sosiaalisessa mediassa puhuminen samanmielisten kuplien sisällä edistää vaihtoehtoisten faktojen syntymistä. Onneksi opettaja puhuu aina totta… vai puhuuko?

Kirjoja ja lehtiä korkeassa pinossa.
Kuva 1. Lukeminen eri lähteistä avartaa. (Kuva: Tommi Veijalainen)

Korona-ajan vaikutus

Törmäsin yli kymmenen vuotta sitten erään alan opettajaryhmän käsityksiin, jota eivät muut opettajat jakaneet. He olivat vuosia keskustelleet keskenään omasta alastaan ja ainoat ulkopuoliset asiantuntijat olivat eläköityneitä saman alan opettajia. Ottamatta kantaa oliko heidän vai muiden käsitys väärä, käsitykset olivat kuitenkin täysin erilaiset ja kumpikin ryhmä uskoi vakaasti omaansa. Mietin etten itse sortuisi tällaiseen koskaan. Tässä tapauksessa kyseessä ei ollut asiafaktoista, vaan lähinnä kyseisen alan merkityksestä eri käyttäjäryhmillä. Alan opettajilla merkitys oli muiden mielestä ylikorostunut. Tämä lienee varsin tavallista.

Koronan aikana olen ollut lähes pelkästään etätöissä, enkä ole käynyt työpaikalla kuin pakon edessä. Olen keskustellut omasta alastani lähinnä entisten kollegoitteni kanssa. Minulla on opettajakollega, jonka kanssa käsityksemme omasta alasta ovat olleet varsin yhtenevät, mutta äkkiä olimmekin kaikesta eri mieltä. Kollegani oli keskustellut korona-ajan mittapuulla paljon työpaikalla, minä taas muiden kanssa. Meidän totuutemme oli ajautunut eri teille. Opetamme elektroniikkaa, jossa asioita voi tehdä monella eri tavalla, joten kyseessä oli lähinnä alan kuvan supistumisesta johonkin uraan, eikä virheellisistä käsityksistä. Kuitenkin tilanne herätti minut. Kuinka helppoa on ryhtyä saarnaamaan jotain, kun pitäisi kuitenkin olla avoin laajasti kaikelle.  Olin luullut olevani immuuni tälle. Jälkeenpäin tämä naurattaa, sillä onhan koko ilmiössä tavallaan kyse omaan itseensä uskomisesta vähän liikaa.

Omassa tiimissäni noin puolet opettajista on työskennellyt tietyssä yrityksessä tai on oppilaitoksestamme valmistuneita, joten voisi kuvitella, että tämän yrityksen toimintatavat niin hyvässä kuin pahassa ovat yliedustettuina hiukan. Olen itse huomannut hieman epävarman asian opetuksen muuttuvan varmemmaksi vuosi vuodelta ilman mitään lisätietoa. Tällaisia esimerkkejä lienee joka opettajalla.

Varmojen faktojen kyseenalaistaminen tekee hyvää

Tiimissä tulisi olla erilaisia ihmisiä, eri taustoista. Ihmisiä, jotka ajattelevat erilailla. Jokaisen pitäisi oppia koko ajan uutta eri lähteistä (Järvilehto & Byman 2021). Teoriassa kaunis ajatus, käytännössä lienee palkkauksen ja resurssien puitteissa lähes mahdotonta. Kuitenkin pysähtyminen hetkeksi ja omien “varmojen faktojen” kyseenalaistaminen tekee hyvää. Kirjoja ja lehtiä lukemalla pääsee alkuun, kunhan ei valitse aina samoilta tekijöiltä varmoja valintoja.

Jos ei muuta, kannattaa ainakin opiskelijoille kertoa taustansa ja sen, että maailmassa on muitakin tyylejä, versioita ja näkemyksiä samasta asiasta. Silloin kun pääsee tapamaan uusia ihmisiä, kannattaa miettiä kyseenalaistamatta heti heidän näkemyksiään ja taustojaan. Omassa kuplassa omien totuuksien toistelu ei pitkällä tähtäimellä ole kenenkään etu.

Kirjoittaja

Tommi Veijalainen toimii tietotekniikan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa ja on opettanut elektroniikkaa ja luonnontieteitä yli 20 vuotta.

Lähteet

Järvilehto, L. & Byman, T. 2021. Entä jos työskentelisimme enemmän erilaisten ihmisten kanssa? Aalto-yliopisto. Viitattu 12.4.2022. Saatavissa https://www.aalto.fi/fi/yrittajyys-ja-innovaatiot/enta-jos-tyoskentelisimme-enemman-erilaisten-ihmisten-kanssa

Ziemann, M. 2014. “Kyllä se kansa tietää” – Mielipiteestä tulee totuus, kun tarpeeksi moni sitä toistaa. Yle. Viitattu 12.4.2022. Saatavissa https://yle.fi/uutiset/3-7143219

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *