JATKO kehittää uutta mallia täydennyskoulutukseen

Huhtikuun 2021 alussa käynnistyi kaksivuotinen Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Muotoilukoulutuksen ja työelämän jatkuva vuorovaikutus ja oppiminen (JATKO) – hanke, jossa kehitetään uutta tarvelähtöistä täydennyskoulutustarjontaa LAB-ammattikorkeakouluun ja Muotoiluinstituuttiin. Projektissa testataan nopeiden kokeilujen avulla joustavia koulutuskokonaisuuksia tuote- ja palvelukehityksen eri osa-alueille. Koulutustarjontaa kehitetään yhdessä yrityskentän kanssa tutkimuksen, ennakoinnin ja osaamisen tarvekartoituksen avulla.

Kuva 1. Työntekijöiden tulee yhä paremmin sopeutua uusiin ammatillisiin vaatimuksiin sekä opetella yhteiskehittämistä ja ongelmanratkaisutaitoja (Fauxels 2019).


Projektissa luodaan malli modulaarisesta koulutuskokonaisuudesta, jonka avulla voidaan päivittää päijäthämäläisten yritysten ja organisaatioiden työntekijöiden sekä työelämän ulkopuolella olevien ammattilaisten osaaminen vastaamaan tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Uudet työtehtävät, työnteon tavat, paikat ja välineet vaativat työntekijöiltä yhä enemmän oman ammattitaidon kehittämistä sekä osaamisen vahvistamista. Toimintaympäristöjen ja prosessien monimutkaistuessa myös työn sisältö muuttuu (Camillus 2008). Painopiste siirtyy fyysisistä tuotteista yhä enemmän kohti digitaalisia ratkaisuja, samalla kun osa työtehtävistä korvataan joko osittain tai kokonaan automaation avulla (Lehti ym. 2012, 6). Työtä myös tehdään joustavasti erilaisissa rooleissa ja perinteisten ammattirajojen yli, eikä tarjolla ole enää entiseen tapaan valmiiksi suunniteltuja pitkiä työuria yhden työnantajan palveluksessa (Sitra 2011; Toivola 2020).

Kuva 2. Täydennyskoulutus mahdollistaa uusien toimintamallien omaksumisen ja omien työtehtävien kehittämisen (Samkov 2020).

Hankkeen toimintamallina on kokeileva kehittäminen

Projekti koostuu yhdeksästä työpaketista. Kevään ja kesän 2021 aikana tutustutaan kansallisesti ja kansainvälisesti tarjottaviin täydennyskoulutuskokonaisuuksiin sekä kuullaan yritysten ja organisaatioiden edustajia ja työntekijöitä. Kerättyjen tietojen avulla tunnistetaan ja ennakoidaan yritysten työelämätarpeita sekä tarkastellaan työntekijöiden osaamisprofiileja teknologisten, tiedollisten ja taidollisten sekä sosiaalisten vaatimusten kautta.

Syksyllä käynnistyy koulutuskokeilujen suunnittelu, joita pilotoidaan ja analysoidaan vuoden 2022 aikana. Kokeilut järjestetään sekä etäopetuksena, lähiopetuksena, hybridiopetuksena että itsenäisenä opiskeluna. Koulutuksissa sovelletaan asiakas- ja käyttäjälähtöisiä menetelmiä sekä muotoilukoulutuksessa hyväksi todettuja lähestymistapoja. Muotoiluajattelun avulla täydennyskoulutuksesta kehitetään laaja-alainen ja räätälöitävä kokonaisuus, joka sijoittuu perinteisen tutkintokoulutuksen sekä avoimenkoulutuksen väliin.

Tavoitteena on kehittää aidosti tulevaisuusorientoitunut koulutuskokonaisuus, joka ennakoi niitä taitoja, joita tarvitaan työelämässä esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Koulutuksen kesto vaihtelee lyhyistä parin päivän mittaisista koulutuksista aina vuoden mittaisiin kokonaisuuksiin. Koulutusmalli koostuu ketterästi muokattavista ja räätälöitävistä osista, jotka sopivat erilaisille toimialoille ja eri ammatissa toimiville työntekijöille. Koulutussisältöjä uudistetaan yritysten ja yksilöiden tarpeiden mukaan.

Kirjoittaja

Katariina Pakarinen työskentelee asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun Muotoilun-yksikössä ja toimii projektipäällikkönä JATKO-hankkeessa. Katariina on erityisesti kiinnostunut tulevaisuusajattelusta, oman osaamisen kehittämisestä ja palvelumuotoilusta.

Lähteet

Camillus, J. 2008. Strategy as a Wicked Problem. Harvard Business Review. [Viitattu 5.5.2021]. Saatavissa: https://hbr.org/2008/05/strategy-as-a-wicked-problem

Lehti, M., Rouvinen, P. & Ylä-Anttila, P. 2012, 6. Suuri Hämmennys: Työ ja tuotanto digitaalisessa murroksessa. Helsinki: Taloustieto Oy. [Viitattu 10.5.2021]. Saatavissa: https://www.etla.fi/wp-content/uploads/2012/09/B254.pdf

Sitra. 2011. Uusi työ. Millainen on uusi elinvoimainen työelämä? [Viitattu 5.5.2021]. Saatavissa: https://www.sitra.fi/aiheet/uusi-tyo/#mista-on-kyse

Toivola, J. 2020. Työelämän trendit. Yksi hyvinvointi -podcast. [Viitattu 10.5.2021]. Saatavissa: https://radioplay.fi/podcast/yksi-hyvinvointi/listen/2028418/

Linkit

LAB. 2021. Muotoilukoulutuksen ja työelämän jatkuva vuorovaikutus ja oppiminen -projektisivu. [Viitattu 5.5.2021]. Saatavissa: https://www.lab.fi/fi/projekti/muotoilukoulutuksen-ja-tyoelaman-jatkuva-vuorovaikutus-ja-oppiminen

Kuvat

Kuva 1. Fauxels. 2019. Photo-of-people-leaning-on-wooden-table. Pexels. [Viitattu 10.5.2021]. Saatavissa: https://www.pexels.com/photo/photo-of-people-leaning-on-wooden-table-3183183/

Kuva 2. Samkov, I. 2020. Wood-businessman-man-people. Pexels. [Viitattu 10.5.2021]. Saatavissa: https://www.pexels.com/photo/wood-businessman-man-people-4491871/

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *