Konetekniikan uusi opintosuunnitelma käynnistyi – ryhmäytyminen keskiössä!

LAB-ammattikorkeakoulun konetekniikan opinnot alkoivat tänä syksynä täysin uudistetulla opintosuunnitelmalla. Opintosuunnitelma on laadittu entistä paremmin työelämäyhteistyötä palvelevaksi lisäämällä mahdollisuuksia tehdä projektiluontoisia oppimiskokonaisuuksia yritystoimeksiantoihin pohjautuen. Ajatuksena on, että opiskelijat voisivat tehdä tiivistä yhteistyötä paikallisien yrityksien kanssa, mikä palvelee niin opiskelijoiden oppimista kuin yrityksien tarpeita. Opintosuunnitelmaan voi tutustua opinto-oppaassa. (LAB 2023) Linkki konetekniikan opinto-oppaaseen.

Uutta opintosuunnitelmaa on kehitetty noin vuoden. Uuden opintosuunnitelman lähtökohtana toimii, tarkastelu siitä, mitä tulevaisuuden koneinsinööreiltä odotetaan ja millaisia käytännön ja työelämän taitoja heiltä odotetaan valmistuttuaan. Opintosuunnitelman suunnitteluvaiheessa rakennetta ja mahdollisia toteutustyylejä hahmoteltiin eri tavoin toteuttavaksi. Lopulliseksi toteutustavaksi valittiin malli, jossa opiskelu rakentuu kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana oppiainerajat ylittävistä laajoista opintokokonaisuuksista. Tämän jälkeen opinnot jatkuvat kahden viimeisen lukuvuoden ajan projektiopinnoilla, jotka pitävät sisällään yritysten kanssa tehtävän yhteistyön. Projektioppiminen nähtiin parhaaksi mahdollisuudeksi yhdistää yrityksiltä ja yhteistyökumppaneilta saatavat toimeksiannot opiskelua edistäviksi kokonaisuuksiksi. Joustavuutta niin opintojen sisällöissä, ajoituksissa kuin toteutuksissa on kasvatettu huomattavan paljon aiemmasta opintosuunnitelmasta, joka noudatti perinteistä opintojaksoihin perustuvaa näkemystä.

Henkilöitä työpöydän ääressä kirjoittamassa post-it lappuja.
Kuva 1. Tiimityöskentelytaitoja vaaditaan tämän päivän työelämässä. (StartupStockPhotos 2015)

Opinnot käynnistyivät ryhmäytymistehtävillä

Syksyllä 2023 aloittaneet konetekniikan opiskelijat suorittavat opintonsa uuden opintosuunnitelman mukaisesti. Uuden opintosuunnitelman kantavana ajatuksena on sisällyttää opintoihin paljon pienryhmätyöskentelyä, koska sitä vaaditaan tämän päivän työelämässä. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että uusi konetekniikan ryhmä muodostaa toimivan ryhmähengen ja omaksuu yhdessä tekemisen kulttuurin alusta asti. Opintojen ensimmäisellä viikolla opiskelijat tutustuivatkin niin toisiinsa kuin ammattiaineiden opettajiin tehtävärasteilla, jossa opiskelijoille oli valmisteltu ammattiaineisiin liittyviä toiminnallisia tehtäviä. Tehtävinä oli määrittää kokeellisesti sekä laskennallisesti valittujen kappaleiden pinta-ala, massa ja tilavuus, suorittaa prosenttilasku, jolla määritettiin leikkuunesteliuoksen oikea koostumus, harjoitella mallikappaleiden avulla mittavälineiden käyttöä ja koneenpiirustuksen lukutaitoa sekä jokapäiväisen esimerkin havainnollistamana tutustua materiaalien lujuuteen.

Tehtävät olivat rakennettu siten, että ne pakottivat pienryhmät aktiivisesti keskustelemaan ja pohtimaan tehtävien ratkaisua yhdessä. Tämä edesauttoi silminnähden opiskelijoiden toisiinsa tutustumista ja ryhmäytymistä. Opiskelijat vaikuttivat innostuneilta, aktiivisilta ja mikä tärkeintä he alkoivat heti toimimaan ryhmänä ja toisiaan tukien. Hyvän ryhmähengen syntymisestä konkreettisena esimerkkinä oli voittajapienryhmän epäitsekäs toiminta. He päättivät jakaa voittamansa makeispalkinnon koko opiskelijaryhmän kesken. Tästä on hyvä jatkaa opintoja!

Kirjoittaja

Eero Scherman työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa konetekniikan lehtorina ja on ollut mukana opintosuunnitelman kehityksessä.

Lähteet

LAB. 2023. Opinto-opas. Insinööri (AMK), konetekniikka 23S, päivätoteutus, Lappeenranta: TLPRKONE23S. Viitattu 21.9.2023. Saatavissa https://opinto-opas.lab.fi/68177/fi/68116/68137/1813

StartupStockPhotos. 2015. Aloittaa, ihmiset, piilaakso, ryhmätyö. Pixabay. Viitattu 30.8.2023. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/aloittaa-ihmiset-piilaakso-tiimity%C3%B6-593343/

Linkit

Linkki 1. LAB. 2023. Opinto-opas. Insinööri (AMK), konetekniikka 23S, päivätoteutus, Lappeenranta: TLPRKONE23S. Viitattu 21.9.2023 Saatavissa https://opinto-opas.lab.fi/68177/fi/68116/68137/1813