Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia tukemassa – osa 6

Linjakasta hyvinvoinnin edistämistä

Linjakas ja liikkuva LUT -hankkeessa (LAB 2022) otettiin vastaan opiskelijahyvinvoinnin edistämisen haaste. Hankkeen tavoitteena oli opiskelijoiden hyvinvoinnin ja positiivisen mielenterveyden edistäminen, linjakas ja monimuotoinen ohjaustoiminnan kehittäminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen. LABissa hanke keskittyi kehittämään vertaistoimintaa opiskelijoilta opiskelijoille.

Kehittämistä tehtiin monella tasolla. Yhteistyöavauksia on hankkeen aikana tehty opiskelijoiden vertaistuen kehittämisessä niin LUT-yhteisön sisällä kuin ulkopuolellakin. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat jatkossa Etelä-Karjalan Mieli ry, SPR Ystävätoiminta Lahdessa, Klubitalot ja Kelan Nuottivalmennus, jotka järjestävät vertaistoimintaa opiskelijoille.

Yhteistyökumppaneiden kanssa tuli monia hyviä uusia avauksia. Muun muassa Etelä-Karjalan Mieli ry:n kanssa perustettiin YHES-kohtaamispaikka Lappeenrannan kampukselle ja käynnistettiin suunnittelu vastaavan toiminnan järjestämisestä Lahden kampuksella. SPR:n kanssa pilotoitiin ystävätoimintaa Vapaaehtoistyö 5 op -opintojakson avulla. Opintojaksolle ilmoittautuva opiskelija voi kurssin kautta hakeutua ystäväksi LABin tai LUTin opiskelijalle.

Hyvinvointia edistäviä opintojaksoja LABin opintotarjonnasta selvitettiin. Voimme suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille näitä opintojaksoja: Ratkaisukeskeisyys työ- ja elämäntaitona sekä Tietoisuustaidot edistävät ja tukevat oman hyvinvoinnin edistämistä. Henkistä hyvinvointia ja arkista jaksamista edistämään kehitettiin Mielen hyvinvointi 3 op -opintojakso LABin ja LUT:n opiskelijoille.

Kuva 1. Monenlaisia uusia avauksia luotiin Linjakas ja liikkuva LUT-hank

Hankkeessa todettiin, että jokaiselle opiskelijalle tulisi antaa mahdollisuuksia opinnoissaan edistää omaa hyvinvointiaan, ja yhteisöllinen toiminta nähtiin tärkeänä hyvinvoinnin edistämisen muotona. Hankkeessa sosionomiopiskelijat pilotoivat hyvinvointivalmennuksen laajentamista sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen. Sosionomiopiskelijat toteuttivat myös vertaiskävelyä hyvinvointivalmennuksessa olevien asiakkaiden kanssa.

Sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen tarve näkyi selvästi asiakkaiden tarpeissa. Konkreettista yhteisöllistä toimintaa järjestettiin tapahtumien muodossa KOE-opiskelijajärjestön kanssa; muun muassa lajikokeilut olivat menestys (Juvakka ym. 2022). Keskeinen opiskelijahyvinvoinnin koordinaattori on LUT-yhteisön hyvinvointiohjaaja. Hän tekee hyvinvoinnin ohjaus- ja neuvontatyötä sekä hyvinvointia edistävien tapahtumien koordinointia myös jatkossa.

Matkalla uuteen normaaliin?

Usko tulevaisuuteen on ollut viime vuosina yleisesti koetuksella. Uusi normaali vaatii meiltä kaikilta hyvää pelisilmää. On huomioitava muiden kokemukset ja suhteutettava erilaisia näkemyksiä omiin kokemuksiin. Hienotunteisuus ja kuunteleminen ovat myös viisautta. Oma hyvinvointi heijastaa hyvinvointia kohtaamisiin, läsnäoloon ja yhteenkuuluvuudentunteeseen. Uusi normaali muodostuu pienin askelin.

Kirjoittajat

Tuula Juvakka toimii lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa Hyvinvointi-yksikössä sekä Mieli Etelä-Karjalan Mielenterveys ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Minna Markkanen toimii sosiaalialan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Kirjoittajat edustavat LAB-ammattikorkeakoulua Linjakas ja liikkuva LUT -yhteisössä (LAB 2022).

Lähteet

geralt. 2016. Altmann, G. Tiellä, alkaa, alussa. Pixabay. Viitattu 6.5.2022. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/tiell%c3%a4-alkaa-alussa-luonnos-k%c3%a4site-1668916/

Juvakka, T., Markkanen, M. & Romo, A. 2022. Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia tukemassa – osa 4. Yksinäisestä puurtamisesta yhteiseen tekemiseen – osaksi korkeakouluyhteisöä. LAB Focus. Viitattu 6.5.2022. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/korkeakouluopiskelijoiden-hyvinvointia-tukemassa-osa-4/

LAB. 2022. Linjakas ja liikkuva LUT -yhteisö. Hanke. Viitattu 6.5.2022. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/linjakas-ja-liikkuva-lut-yhteiso-kehittaa-linjakasta-ohjausta-lisaa-yhteisollisyytta-ja