Kuinka myydä omaa osaamistaan verkossa videoiden ja videokurssien muodossa

Korona-aika on saanut monet miettimään kuinka omaa osaamistaan voisi myydä verkon yli ja vieläpä skaalautuen ilman manuaalisia myyntivaiheita. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa, kuinka tämän voi tehdä eri tavoin, jos haluaa käyttää videoita tiedonvälityksen kanavana. En pureudu videotuotantoon, vaan niiden jakeluun tuottajalta loppuasiakkaalle. 

Tapa 1: Linkki maksua vastaan 

Yksinkertaisin tapa lienee ladata videot videotoistopalveluun kuten esim. YouTubeen tai Vimeoon ja jakaa videon linkki asiakkaan maksutositetta vastaan. Malli on yksinkertainen, mutta vaatii manuaalisen työvaiheen jokaiseen myyntitapahtumaan. Lisäksi videotoistopalveluihin ei pysty lataamaan muita materiaaleja, kuten tekstidokumentteja tai kuvia. On myös otettava huomioon, että mikään ei estä asiakasta jakamasta tätä videolinkkiä edelleen, jolloin video voi päätyä tahoille, jotka eivät siitä ole maksaneet. 

Kuva 1. Erityisesti näin korona-aikana videot ovat erittäin tehokas väline oman osaamisen kaupallistamiseen. Kuva: Sampo Kokkonen

Tapa 2: Ulkopuolinen palveluntarjoaja 

Kirjoitushetkellä vuonna 2020 ehkä yleisin tapa on käyttää erillistä verkkokursseihin erikoistunutta palveluntarjoajaa, kuten Campwirea, Udemya tai Vimeo On Demandia. Tämän tyyppisillä palveluntarjoajilla on yleensä kahdenlaisia ansaintamalleja: kuukausimaksu tai provisio. Maksua vastaan videon tuottaja saa parhaimmillaan ”avaimet käteen” -palvelun eli palveluntarjoajan puolesta on hoidettuna verkko-osoitteet, maksutavat ja julkaisualusta. Näin myös myyntitapahtuma on monesti automatisoitu, eikä manuaalisia työvaiheita vaadita yksittäiseen myyntiin. Jos haluaa kotimaiset maksutavat, kuten suomalaisten pankkien verkkopankkipainikkeet, on lähes ainoana vaihtoehtona valita kotimainen palveluntarjoaja. Edes verkkokaupassa koko ajan yleistyvä Paypal ei löydy jokaisen palveluntarjoajan maksutapavaihtoehdoista. Näissä on hyvä olla tarkkana, sillä asiakkaan ostokokemukseen, ja jopa ostopäätökseen, hänelle mieleisen maksutavan löytyminen on erittäin tärkeää.  

Tapa 3: Oma sivusto 

Kolmantena vaihtoehtona on rakentaa myyntialusta itse, jolloin saa myös itselleen hallinnan ulkoasuun, sivukarttaan, maksutapoihin sekä asiakkaalle lähteviin automatisoituihin viesteihin.  Tällöin pitää vastata itse päivityksistä sekä mahdollisiin ongelmiin tai reklamaatioihin vastaamisesta. Tämän mallin toteuttamiseen löytyy niin maksullisia kuin ilmaisia vaihtoehtoja. Halvimmillaan oman videomyyntisivuston pystyy perustamaan muutamien kymmenien eurojen vuosittaisella web-hotellimaksulla sekä noin parin prosentin verkkomaksutapakomissiolla. Kokonaishinta nousee sitä mukaa, mitä enemmän haluaa ominaisuuksia ja mitä varmempi haluaa olla sekä järjestelmän toimivuudesta, maksutapavälittäjän tunnettuudesta että videoiden pysymisessä vain ostajien näkyvillä. Menetelmän toteuttamiseen löytyy nykyään lukuisia LMS-järjestelmiä (Learning Management System), jotka helpottavat toteuttamista aina kauppasivuston rakentamisesta itse myyntitapahtumaan. 

Jos verkkosivujen rakentaminen ja yleisimmät verkkokauppapohjat ovat tuttuja, on tämä viimeksi mainittu vaihtoehto sekä kustannustehokkain että myös parhaiten räätälöitävissä omiin tarpeisiin. Toisaalta taas palveluntarjoajan käyttö helpottaa omaa työtä merkittävästi, mutta tämä vaihtoehto on myös kalliimpi. Onkin siis hyvä miettiä mikä malli sopii parhaiten omaan käyttötarkoitukseen. 

Kirjoittaja

Sampo Kokkonen toimii markkinoinnin lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa sekä videoita tuottavana yrittäjänä. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *