LAB Coach -pilotti valmennettavan silmin

Vertaisoppimista, jakamista, luottamusta ja naurua ‒ sanat kuvaavat LAB Coach -pilottia, jossa olin mukana valmennettavan roolissa. Viime elokuusta alkaen sukelsin kerran kuukaudessa päiväksi valmentavan pedagogiikan ja johtajuuden maailmaan.

LAB-ammattikorkeakoulun Uudistavan yrittäjyyden kasvualustan LAB Coach -pilotin (Suokas 2023) tarkoituksena oli valmennusosaamisen kasvattaminen ja juurruttaminen osaksi LABin organisaatiokulttuuria. Pilotti koostui valmennuspäivistä, joiden teemoja olivat muun muassa vakuuttava ja vaikuttava valmentava ote, draivia diversiteetistä, iloa innovointiin – innovoinnista iloa sekä kiteytä ja kirkasta konsepti. ​

[Alt-teksti: käsinkirjoitettuja merkintöjä valkoisella paperilla, muun muassa luota prosessiin ja yhteinen ymmärrys.]
Kuva 1. LAB Coach -pilotissa luotiin yhteistä ymmärrystä valmentavasta toimintatavasta osana LABin organisaatiokulttuuria.  (Kuva: Eetu Karppinen)

Valmennettavana kuljetin prosessissa mukana valitsemaani kehittämistehtävää, johon peilasin matkan aikana oppimaani.  Elma 2.0 ‒ kohtaantojen rakentaminen monikulttuuristuvalla sosiaali- ja terveysalalla -projekti (LAB 2024), jossa toimin projektipäällikkönä, käynnistyi samaan aikaan valmennuksen kanssa. Kehittämistehtäväni keskiössä olivat projektin käynnistäminen ja tiimin johtaminen. Sain pilotista konkreettisia työkaluja arjen työhön, esimerkiksi tiimin yhteisten pelisääntöjen rakentamiseen ja toiminnan vaikuttavuuden arviointiin. Oppimista ja uuden oivaltamista syvensivät omavalmentajan kanssa pidetyt one 2 one -tapaamiset, joissa keskityttiin omaan kehittämistehtävääni.

Valmentavalla toimintatavalla lisää tulosta ja hyvinvointia

LAB Coach -toiminnan avulla luotiin mahdollisuuksia ja keinoja monialaisuuden vahvistamiseen ja hyödyntämiseen yli yksikkörajojen niin opetuksen kuin TKI-toiminnankin näkökulmasta. LABin strategiassa tavoitteena on luoda yhteisöllistä oppimista, innostavia oppimiskokemuksia sekä osaamisen jakamisen kulttuuria. LAB Coach -toimintamalli on mitä parhain väline tähän.

Valmentava toimintamalli sopii toiminnan, osaamisen ja ratkaisujen kehittämiseen ja on juurikin strategian mukaista tekemistä. Valmentava toimintatyyli madaltaa tai jopa kaataa raja-aitoja ja rakentaa siltoja. Sen avulla lisätään laatua ja vaikuttavuutta. Se on myös oiva työkalu TKI-toiminnan ammattimaistamiseen. Lisäksi valmentava toimintatyyli parhaimmillaan lisää työhyvinvointia ja työn imua.

LAB Coach oli loistava osoitus siitä, että aina ei tarvitse olla niin vakavaa ja silti, tai ehkä juuri siksi, asetetut tavoitteet saavutetaan.

[Alt-teksti: henkilöitä työskentelemässä pöydän ääressä, pöydällä on paksuja tusseja, värikkäitä postit-lappuja ynnä muita tarvikkeita.]
Kuva 2. LAB Coach -pilotissa kokeiltiin erilaisia menetelmiä, joilla valmentavaa toimintatapaa voi edistää. (Kuva: Eetu Karppinen)

Minä LAB Coachina

Mitä jäi käteen? Kerta kerran jälkeen odotin valmennuspäivää enemmän. Pilottiryhmän keskinäinen luottamus ja yhteishenki tiivistyi yhteisen matkan edetessä. LAB Coach -kokemus vahvisti kuulumisen tunnetta LABin yhteisöön ja omaan paikkaani organisaatiossa. Nyt ympärilläni on asiantuntijoiden verkosto, johon tuskin olisin missään muualla tutustunut.

Mitä odotin, kun meni ensimmäiseen tapaamiseen? Odotin paljon, mutta sain enemmän. Sain oppia lisää itselleni merkityksellisistä asioista ja samalla vahvistusta siihen, että olen oikealla tiellä. Vannon edelleen (ja yhä vahvemmin) dialogin, psykologisen turvallisuuden, huumorin ja yhteiskehittämisen nimeen. Teen näkyväksi saamaani oppia arjen työssäni projektipäällikkönä sekä TKI-asiantuntijana.

Entä mitkä olivat fiilikseni, kun yhteinen matka loppui? Haikea, innostunut ja kiitollinen. Oli kunnia olla mukana LAB Coach -pilotissa.

Kirjoittaja

Maija Eerola työskentelee TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä LAB-ammattikorkeakoulussa. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat vuorovaikutus, tiimidynamiikka ja valmentava toimintatapa.

Lähteet

LAB. 2024. Elma 2.0 – kohtaantojen rakentaminen monikulttuuristuvalla sosiaali- ja terveysalalla. Hanke. Viitattu 26.4.2024. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/elma-20-kohtaantojen-rakentaminen-monikulttuuristuvalla-sosiaali-ja-terveysalalla

Suokas, M. 2023. LAB Coach -pilotti tarjoaa avaimia valmentavan toimintatyylin vahvistamiseen. LAB Focus. Viitattu 26.4.2024. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/lab-coach-pilotti-tarjoaa-avaimia-valmentavan-toimintatyylin-vahvistamiseen/