Joukko ikäihmisiä kokoontui Tapanilan majalle Päijät-Hämeen Hyvinvointialueen PalveluSantra-toiminnan ja heidän kumppaneidensa toimintapäivään. Tapahtumassa järjestettiin Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeen osallistava työpaja, jossa pilotoitiin uusi luontolähtöinen palvelu sekä kartoitettiin ikääntyneiden kiinnostusta luontolähtöisiä tuotteita ja palveluita kohtaan.
Aurinkoiseen toimintapäivään osallistui noin 40 henkilöä, jotka toimivat aktiivisesti muun muassa yhdistyksissä. Jokisen liikutuksen Anmari Jokinen ohjasi osallistujille Tarinallisen aikamatkan luonnossa. Noin 20 minuutin pituinen rauhallinen aktiviteetti sisälsi lempeitä harjoitteita ja tarinallista kerrontaa jääkaudesta Salpausselän harjuilla. Kahdelle aikamatkalle osallistui yhteensä 30 henkilöä.

Aktiviteetin jälkeen osallistujia pyydettiin täyttämään lomake, jossa kysyttiin, millainen kokemus vastaajalle jäi Tarinallisesta aikamatkasta, suosittelisiko vastaaja muille osallistumista sekä miten vastaaja arvioi aktiviteetin eri osatekijöitä. Lisäksi kysyttiin, olisiko vastaaja kiinnostunut ostamaan erilaisia luontolähtöisiä palveluita ja tuotteita.
Rentouttava ja tietoa tarjoava luontokokemus
Tarinallinen aikamatka luonnossa sai hyvää palautetta osallistujilta (n=30). Kaksi kolmannesta piti aktiviteettia erittäin hyvänä, lähes kolmannes hyvänä ja kaksi vastaajaa suhtautui neutraalisti. Yhtä lukuun ottamatta kaikki suosittelisivat osallistumista muille. Aktiviteetin eri osa-alueet arvioitiin korkeiksi: ohjauksen, keston, toteutuspaikan ja miellyttävyyden keskiarvot olivat 4,6–4,8 (asteikolla 1–5). Osallistujat myös arvioivat aktiviteetin soveltuvan omaan kuntotasoon erittäin hyvin (keskiarvo 4,9).
Avoimissa vastauksissa osallistujat kommentoivat Tarinallista aikamatkaa rauhoittavaksi ja rentouttavaksi kokemukseksi, jossa oli erinomaisia venyttelyjä sekä sopivasti tarinaa paikasta ja tietoa historiasta. Kaksi osallistujaa oli valmiita tilaamaan aktiviteetin toiseen tilaisuuteen.
Luontolähtöiset palvelut kiinnostavat
Luontolähtöisiä palveluita koskevaan kysymykseen vastanneista ikäihmisistä suuri osa oli kiinnostunut ostamaan luontolähtöisiä palveluita. Ryhmäliikuntaa luonnossa oli kiinnostunut ostamaan 54 % vastaajista sekä ehkä 31 % vastaajista. Opastetuista luontoretkistä oli kiinnostunut 41 % vastaajista sekä ehkä 48 % vastaajista. Luontoteemaisista kursseista oli puolestaan kiinnostunut 38 % vastaajista sekä ehkä 42 % vastaajista. Vähiten kiinnostusta herätti välineiden vuokraus (esim. sähköpyörä, kanootti), josta vain kaksi vastaajaa (9 %) oli kiinnostunut ja ehkä 55 % vastaajista.
Monet vastasivat joko kyllä tai ei kaikkiin vaihtoehtoihin, mikä ilmentää, että osalla kuluttajista on mahdollisuus ja kiinnostus käyttää monipuolisesti luontolähtöisiä palveluja ja osalla taas ei. Luontolähtöisten palvelujen markkinapotentiaalia lähi- ja kaupunkiluontoympäristöissä osoittaa myös se, että valtakunnallisen tutkimuksen perusteella juuri ikääntyneille kertyy eniten lähivirkistyskertoja vuodessa (Neuvonen ym. 2022).
Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeen (EAKR) osallistavissa kehittämistyöpajoissa kartoitetaan eri kohderyhmien (kuten ikääntyneiden, lapsiperheiden) näkemyksiä luontolähtöisistä palveluista ja tuotteista. Työpajat toteutetaan Lahti Living Lab -konseptin alla, ja ne perustuvat käyttäjälähtöiseen kehitykseen (Lahden Yliopistokampus 2025). LAB-ammattikorkeakoulun ja Helsingin yliopiston toteuttamassa hankkeessa innovoidaan Päijät-Hämeen lähi- ja kaupunkiluontoympäristöihin uusia luontolähtöisiä palveluja ja tuotteita, joiden perustana ovat asiakkaiden tarpeet ja tutkimusnäyttö luonnon hyvinvointi- ja terveyshyödyistä (LAB 2025).
Kirjoittajat
Riikka Puhakka (dosentti, FT) työskentelee johtavana asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä ja toimii projektipäällikkönä Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeessa.
Kaisa Vuorivirta työskentelee asiantuntijana Lahden Yliopistokampuksella ja toimii projektityöntekijänä Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeessa.

Lähteet
LAB. 2025. Liiketoimintaa lähiluonnosta. Hanke. Viitattu 18.9.2025. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/liiketoimintaa-lahiluonnosta
Lahden Yliopistokampus. 2025. Lahti Living Lab. Viitattu 18.9.2025. Saatavissa https://lahdenyliopistokampus.fi/lahtilivinglab/
Neuvonen, M., Lankia, T., Kangas, K., Koivula, J., Nieminen, M., Sepponen, A.-M., Store, R. & Tyrväinen, L. 2022. Luonnon virkistyskäyttö 2020. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 41/2022. Helsinki: Luonnonvarakeskus. Viitattu 18.9.2025. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-429-6