Opiskelijoiden näkemyksiä työn opinnollistamisesta  sosionomikoulutuksessa

Työssä oppimisen pedagogiikkaa on kehitetty LAB-ammattikorkeakoulussa kokonaan verkossa toteutettavassa sosionomitutkinnossa vuoden 2022 alusta lähtien (kts. Ojala & Tolonen 2022). Syyslukukaudella eri vuosikurssien opiskelijat ovat toteuttaneet yksittäisiä työn opinnollistamisen pilotteja omalla työpaikallaan. Opinnollistamista on kokeiltu niillä opintojaksoilla, joiden pedagogiikassa on usein jo lähtökohtaisesti ollut tunnistettavissa vahvana pedagogisena ajatuksena ammattikorkeakoululle tyypillinen learning by doing -ajattelu sekä tutkiva ja kehittävä työote (Mäki ym. 2019).

Opinnollistamista opintojakson valinnaisena suoritustapana on pilotoitu esimerkiksi tilanteessa, jossa opiskelijan omalla työpaikalla on käynnissä laajempi kehittämisprojekti, joka on tarjonnut oppimisen mahdollisuuksia opiskelijalle ja hänen tiimillensä omana, erillisenä toimeksiantona. Työn opinnollistamisen kautta on myös tutkittu esimerkiksi esteettömyyttä ja saavutettavuutta omalla työpaikalla käytäntöä ja teoriaa yhdistäen.

Kuva 1. Työn opinnollistaminen yhdistää omassa työssä ja ammattikorkeakoulussa tapahtuvaa oppimista. (StartupStockPhotos 2015)

Opinnollistamista edistävät ja vaikeuttavat tekijät

Syyslukukaudella työn opinnollistamisen pilotissa olleilta opettajilta ja opiskelijoilta on kerätty palautetta jatkokehittämisen tueksi. Työn opinnollistamisen pilottiin osallistuneet opiskelijat arvioivat opinnollistamista SWOT-nelikentän avulla. Opiskelijoiden mielestä oma halu suorittaa opinnot mahdollisimman sujuvasti työn ja muun elämän rinnalla sekä hyvä opintojen suunnittelu edistävät opinnollistamista. Motivaation puute ja haasteet yleisesti opiskeluissa, ajanhallinnassa ja jaksamisessa nähtiin puolestaan opinnollistamista vaikeuttavina tekijöinä.

Haasteista huolimatta opiskelijat haluavat olla kehittämässä opinnollistamista. Opiskelijat pitävät tärkeänä työpaikan roolia. Myönteisesti suhtautuva esihenkilö on opiskelijoiden arvion mukaan keskeinen opinnollistamisen mahdollistaja.

Opiskelijat pohtivat myös työpaikan mahdollisuuksia sitoutua ohjaukseen, jos työpaikalla ei ole sosionomi AMK -taustaista ohjaajaa tai jos ohjaajat vaihtuvat usein. Työn opinnollistamisen suunnittelu ei saa olla liian monimutkaista ja kuormittavaa. Työn opinnollistamisen kehittämisessä keskeisiksi ratkaistaviksi asioiksi opiskelijat nimeävät opiskelijan, oppilaitoksen ja työpaikan yhteistyötä selkiyttävien toimintamallien ja prosessien kuvaamisen.

Työn opinnollistamisen (LAB 2022a; 2022b) prosessin ja toimintatapojen selkiyttämistä jatketaan vuoden 2023 alusta käyttöön otettavan opettajan manuaalin avulla. Opintojakson opinnollistamisen prosessikuvauksessa (ks. Koponen ym. 2021) näkyvät opiskelijan, työelämämentorin ja opettajan roolit.  Opiskelijan ohjauksessa pilotoidaan osaamissuunnitelmaa ja ohjauspajoja sekä erilaisia osaamisen näyttötapoja.

Kirjoittajat

Kati Ojala toimii sosiaalialan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa ja sosionomikoulutuksen verkkotutkinnon tiimivalmentajana.

Tarja Tolonen toimii sosiaalialan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa ja sosionomikoulutuksen verkkotutkinnon tiimivalmentajana.

Lähteet

Koponen, M., Pirttikoski, V. & Kangassalo, T. 2021. Kuva 1. Työn opinnollistamisen prosessi.  Teoksessa Kempe-Hakkarainen, T., Pirttikoski, V., Kangassalo, T., Hokkanen, E. & Timonen, A. 2021. Osallisuuskorttelin opinnollistamisen malli. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/511846/LAB_2021_osallisuuskortteli.pdf?sequence=2&isAllowed=y

LAB. 2022a. LAB-Duuni. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa: https://elab.lab.fi/fi/opintojen-suorittaminen/opintojen-suunnittelu/lab-duuni

LAB. 2022b. Sosiaali- ja terveysalan AHOT ja opinnollistaminen. Sosionomikoulutus, Työsuhteesta tai työstä hankitun osaamisen tunnustaminen opintoihin – opinnollistaminen. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa https://elab.lab.fi/fi/opintojen-suorittaminen/opintojen-suunnittelu/ahot-aikaisemmin-hankittu-osaaminen/sosiaali-ja 

Mäki, K. & Vanhanen-Nuutinen, L. & Niinistö-Sivuranta, S. 2019. Työ ja korkeakoulu. Yliopistopedagogiikka. Nro 1/2019. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2019/02/01/tyo-ja-korkeakoulu/

Ojala, K. & Tolonen, T. 2022. Työn opinnollistamisen kehittämistä sosionomiopinnoissa. LAB Pro. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/tyon-opinnollistamisen-kehittamista-sosionomiopinnoissa/

StartupStockPhotos. 2015. Opiskelija, nainen, aloittaa. Pixabay. Viitattu 5.12.2022. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/opiskelija-nainen-aloittaa-849821/