Pedagogisen turvallisuuden pöytä on katettu

Pedagoginen turvallisuus kokoaa yhteen laadukkaan oppimisympäristön elementtejä niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa. Vuoden 2023 aikana luotiin eräs hyvän palautteen saanut käytännön työkalu – pedagogisen turvallisuuden pöytä – avuksi kasvattajatiimien yhteiseen käyttöön.

Linkki pedagogisen turvallisuuden pöytään. (Linkki 1)

Pöydän kehittivät LAB-ammattikorkeakoulun lehtorit Minna Kuvajainen ja Tiina Vaara opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa Turvallista pedagogiikkaa oppimisyhteisöihin – ettei kukaan jää näkymättömäksi.

Lähtökohtana työkalun luomiselle oli, että se olisi ymmärrettävässä ja innostavassa muodossa kaikille ammattikasvattajille ja -opettajille. Oli myös tärkeää, että hankkeessa järjestetyn koulutuksen jälkeen työkalun voisi tulostaa kuva- ja monistemuodossa muistuttamaan niistä asioista, joista tiimi oli yhteisesti sopinut oman työyhteisönsä pedagogisen turvallisuuden edistämisessä. Teoreettisena pohjana pöydän lokeroiden kehittämisessä käytettiin useita pedagogisen turvallisuuden, traumainformoidun työotteen ja varhaisen oppimisen ja kasvun keskeisiä tutkimuksia ja lähteitä (Ahonen 2017; Karjalainen ym. 2022; Opetushallitus 2024; Ranta 2021; Sainio, Pajulahti & Sajaniemi 2020).

[ALT-teksti: puinen pöydän pinta, taustalla leluja ja lapsia sumennettuna. Pedagogiseen turvallisuuteen liittyviä sanoja pöydän päällä.]
Kuva 1: Pedagoginen turvallisuus kokoaa yhteen laadukkaan oppimisympäristön elementtejä. (Kuva: Copilot Designer DALL·E 3 / Minna Kuvajainen)

Pedagogisen turvallisuuden eri puolet

Nimensä mukaisesti työkalun sisältö liittyy pedagogiseen turvallisuuteen. Työkalu tiivistyy taulukkokuvaan, jossa on 12 lokeroa (Kuvajainen 2024). Kussakin lokerossa on tiivistetty yksi keskeinen pedagogista turvallisuutta edistävä seikka. Koulutuksessa osallistujat saivat tutkittua tietoa lokeroiden sisällöstä. Sen jälkeen heillä oli mahdollisuus viedä tietoa käytäntöön oman tiiminsä ja työyhteisönsä pariin.

Lyhyen perehdytyksen jälkeen pöytä lokeroineen antaa kaikille kasvattajatiimin jäsenille mahdollisuuden nostaa esiin pedagogiseen turvallisuuteen liittyviä huomioita arjen keskellä. Tällaisia ovat esimerkiksi: Onko tällä viikolla tehty lasten kanssa päivittäin yhdessä sopimiamme keskittymisen ja rauhoittumisen harjoituksia? Onko kasvattajatiimin jäsenillä itsellään turvallinen olo ja mahdollisuus säädellä omaa vireystilaansa ja nostaa kissa pöydälle tarvittaessa? Onko sekä lapsilla että kasvattajilla tiedossa toiminnan struktuuri, jotta toiminnan ennakoiminen mahdollistuu? Onko ymmärrys lapsilähtöisestä oppimisesta ja lämpimästä vuorovaikutuksesta muodostunut vankaksi yhdessä tiimin jäsenten kesken?

Pöydän lokeroiden avulla voi sekä arvioida että kehittää oman lapsiryhmän tai luokan pedagogista turvallisuutta pitkäjänteisesti. Parasta on, jos koko tiimi on saanut aluksi lyhyen perehdytyksen siihen, mistä on kyse.

Pedagogisen turvallisuuden pöydästä tuli hankkeen koulutusprosessien aikana runsaasti hyvää palautetta. Se koettiin toimivaksi arjen työkaluksi toiminnan kehittämisessä. Pöytä on jäänyt monessa yksikössä käyttöön. LAB-ammattikorkeakoulun varhaiskasvatuksen opetuksessa sitä on sovellettu kevään 2024 aikana myös digitaalisessa pelimuodossa.

Kirjoittaja

Minna Kuvajainen toimii lehtorina ja traumainformoidun työotteen kouluttajana LAB-ammattikorkeakoulussa. Vuosina 2022–2023 hän toimi yhtenä asiantuntijana ja kouluttajana Opetushallituksen rahoittamassa hankkeessa Turvallista pedagogiikkaa oppimisyhteisöihin – ettei kukaan jää näkymättömäksi.

Lähteet

Ahonen, L. 2017. Haastavat kasvatustilanteet. Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Karjalainen, P., Pihlaja, P., Koskenalho, N., Palosaari, O. & Kouvonen, P. 2022. Tukea arkeen! Keinoja lasten ja nuorten emotionaalisten, sosiaalisten ja käyttäytymisen taitojen tukemiseksi. Helsinki: Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2022:4. Viitattu 7.6.2024. Saatavissa https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/tukea-arkeen

Kuvajainen, M. 2024. Turvallista pedagogiikka oppimisyhteisöihin. Avointen oppimateriaalien kirjasto. Viitattu 7.6.2024. Saatavissa https://aoe.fi/#/materiaali/3750

Opetushallitus. 2024. Kiusaamisen ehkäiseminen ja turvallisuutta edistävät toimintamallit. Viitattu 7.6.2024. Saatavissa https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kiusaamisen-ehkaiseminen-ja-turvallisuutta-edistavat-toimintamallit

Ranta, S. 2021. Kasvun juuret. Miten tuen lapsen oppimista ja hyvinvointia? Jyväskylä: PS-kustannus.

Sainio, T., Pajulahti, R. & Sajaniemi, N. 2020. Näin tuet lapsen itsesäätelyä. Hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa. Jyväskylä: PS-kustannus.

Linkit 

Linkki 1. Kuvajainen, M. 2024. Turvallista pedagogiikkaa oppimisyhteisöihin. Library of Open Educational Resources. Viitattu 7.6.2024. Saatavissa https://aoe.fi/#/materiaali/3750