Rokotusosaamisen opetuksen kehittämisessä huomioitu opiskelijoiden tarpeet

LAB-ammattikorkeakoulussa hyödynnetään opintojaksoista tullutta palautetta osana opintojakson kehittämistä. Opiskelijoiden antama palaute on tärkeä työkalu opettajalle erilaisten käytössä olevien opetusmenetelmien tarkasteluun ja opetuksen sisällön kehittämiseen. Palautetta kerätään suullisesti opiskelijoilta kontaktiopetuksen yhteydessä, mutta myös kirjallisesti opintojakson päättymisen jälkeen Spark-opintojaksopalautejärjestelmän avulla. (LAB 2024.)

Keväällä 2023 Lahden kampuksen sairaanhoitajaopiskelijoilta kysyttiin palautetta rokotusosaamisen opetuksesta. Opetus toteutettiin verkko-opintoina itsenäisesti suoritettuina valtakunnallisen rokotusosaamisen koulutuskokonaisuuden kautta.

Opiskelijoilta saadulla palautteella on merkitystä opetuksen laadun kehittämisessä (Hirsto 2013, 143). Opintojaksoihin liittyvien sekä kirjallisten että suullisten palautteiden saaminen on tärkeää niin opintojakson kehittämisen kuin pedagogisten menetelmienkin näkökulmasta.  Opiskelijapalautteen kautta opettaja voi tarkastella opintojakson sisällön lisäksi myös omaa opetustyötään; käyttämiään opetusmenetelmiä sekä omaa opetusosaamistaan (Hirsto 2013, 154). Palautteen kerääminen ei riitä, vaan annettua palautetta on tärkeä tarkastella yhdessä opintojakson opettajatiimin kesken.

Kuva 1. Palautteen kerääminen ei riitä, vaan palaute on myös käsiteltävä. (geralt 2016)

Opiskelijapalaute osana opetuksen suunnittelua

Opiskelijapalautteista nousseiden toiveiden ja huomioiden pohjalta muutettiin rokotusosaamisen opetusta opiskelijalähtöisemmäksi. Useat opiskelijat toivat esille kokonaisuuden olevan haastava itseopiskeltavaksi ja toivoivat kontaktiopetusta, konkreettisia harjoituksia sekä harjoitustunteja itseopiskelun rinnalle. (Kangassalo 2023.) Opiskelijoiden antamien palautteiden ja tarpeiden pohjalta rokotusosaamisen opetusta alettiin kehittää opetussuunnitelman ohjaamien tavoitteiden mukaisesti. Kehittämistyötä tehtiin yhteistyössä Lappeenrannan ja Lahden kampusten opettajien kesken.

Opiskelijoiden tarpeet huomioiden tästä keväästä lähtien rokotusosaaminen toteutetaan uudella tavalla kontaktiopetuksen ja harjoitustuntien myötä. Opiskelijat perehtyvät sekä itsenäisesti että opettajan johdolla rokotuksen perusteisiin hyödyntäessään erilaisia osallistavia ja aktivoivia opetusmenetelmiä osaamisen kehittymisen tukena. Teoreettisten tietojen kautta opiskelija pääsee harjoittelemaan taitojaan käytäntöön.

Asiakastapaukset harjoittelun tukena

Rokotusosaamisen kokonaisuuteen on laadittu työelämälähtöisiä asiakas-caseja, joiden kautta opiskelijat harjoittelevat muun muassa erilaisia rokotusohjaukseen liittyviä tilanteita ja perehtyvät  rokottamiseen liittyviin konkreettisiin käytänteisiin. Erilaiset case-pohjaiset harjoitustunnit tukevat osaamisen kehittymistä ja tarjoavat opiskelijalle turvallisen tilanteen harjoitella taitojaan (Strand ym. 2009, 19).

Uusi toteutustapa tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden verrata saatuja opiskelijapalautteita aiempiin käytäntöihin. Miten opiskelijat kokivat rokotusosaamisen opetuksen uuden toteutustavan kehittämistyön jälkeen? Jäämme odottamaan sekä opettajien että opiskelijoiden kokemuksia asiasta.

Kirjoittaja

Tiia Kangassalo toimii hoitotyön lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa hyvinvointiyksikössä.

Lähteet

geralt. 2016. Palaute, raportoi, takaisin. Pixabay. Viitattu 30.1.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/palaute-raportoi-takaisin-hallitus-1825508/

Hirsto, L. 2013. Palautepohjainen opetuksen kehittäminen ja laatu. Teoksesta Hakala, J. & Kiviniemi, K. (toim.) 2013. Vuorovaikutuksen jännitteitä ja oppimisen säröjä – Aikuispedagogiikan haasteiden äärellä. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 30.1.2024. Saatavissa https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/48383/978-951-39-5376-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y#page=148

Kangassalo, T. 2023. Verkko-opinnoista pohjaa rokotusosaamiselle. LAB Focus. Viitattu 30.1.2024. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/verkko-opinnoista-pohjaa-rokotusosaamiselle/

LAB. 2024. Opiskelijan palautekanavat. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 30.1.2024. Saatavissa https://elab.lab.fi/fi/opintojen-ohjaus-ja-palvelut/opiskelijan-palautekanavat

Strand, I., Nåden, D. & Slettebø, Å. 2009. Students Learning in a Skills Laboratory. Vård I Norden. 93 (29). 18–22. Viitattu 30.1.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1177/010740830902900305