Uskottava vaikuttaja – someyleisö tunnistaa huonon yhteistyön

Vaikuttajamarkkinointi on nostanut suosiotaan viime vuosina. Vaikuttajamarkkinoinnilla tavoitetaan haluttu kohderyhmä vaikuttajan kautta. Vaikuttajia nykypäivinä ovat bloggaajat, tubettajat, poliitikot, some-tähdet, urheilijat, laulajat ja näyttelijät. (Otava Media 2020.) Vaikuttajamarkkinoinnissa yritys ostaa mainostilaa vaikuttajan sosiaalisen median kanavilta, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi uuden tuotteen lanseerauksessa, myynnin edistämisessä tai brändimielikuvan vahvistamisessa (Meltwater 2021). 

Vaikuttajamarkkinointi ei ole yksipuolista markkinointia, vaan vaikuttajilla on jatkuva vuorovaikutus yleisönsä kanssa. Vaikuttajat tuntevat seuraajansa hyvin ja tietävät mitkä asiat toimivat heidän yleisöönsä parhaiten. (Indieplace 2019.) Vaikuttajamarkkinoinnin teho perustuukin siihen, että tutulta ihmiseltä saatu suositus tai arvostelu vaikuttaa mielipiteeseen enemmän kuin yrityksen lähettämät mainosviestit (Ping Helsinki 2020). 

Tubettajat eli YouTubea julkaisukanavanaan käyttävät vaikuttajat ovat näkyviä ja suosittuja vaikuttajamarkkinoinnissa. Faneille tubettajat ovat kaukaisia, mutta kuitenkin läheisiä hahmoja. Faneista tuntuu kuin he tuntisivat tubettajan. Tubettajat voivat nousta nopeastikin suosioon, mutta suosio voi kadota nopeasti, jos aitous kanavalta menetetään. Mainostuksen on oltava aito, muuten se ei toimi. (Luoma-aho 2017.) 

A picture containing text

Description automatically generated
Kuva 1. Vuorovaikutus tapahtuu vaikuttajan kanavissa kommenttien ja viestien kautta (Dina 2020)

Huono yhteistyö on maineriski 

Kaisa Porrin ja Mira Rämön opinnäytetyössä (2020) tehdyn kyselyn mukaan sekä yritykset että tubettajat miettivät samoja asioita valitessaan yhteistyökumppania. Jotta yhteistyö olisi toimivaa, on vaikuttajan ja yritysten arvojen kohdattava. Huono yhteistyö onkin maineriski niin yritykselle kuin tubettajallekin. Tubettajien yleisö on tietoinen heidän arvoistaan, ja “väärästä” yhteistyökumppanista jää välittömästi kiinni. Tämä aiheuttaa pahimmillaan uskottavuuden katoamisen.  

Uskottavuuden katoaminen aiheuttaa yhteistyökumppanien vähenemisen, sillä yritykset kokevat, että vaikuttajan kohut yhdistetään yritykseen, joka mainostaa vaikuttajan kautta. Yritykset antavat vaikuttajille vapaat kädet toteuttaa yhteistyötä kanavillaan, kunhan tietyt annetut ehdot toteutuvat. Tämä antaa vaikuttajalle mahdollisuuden luoda yhteistyötä uskottavasti kanavalleen ja seuraajilleen sopivasti. (Porri & Rämö 2020, 35.) 

Tubettajien mielestä hyvä yhteistyökumppani on avoin ja rehellinen, ja yhteistyö on pitkäjänteistä. Jos sekä yritys että tubettaja ovat innostuneita mainostettavasta tuotteesta, yhteistyö on onnistunutta. Yritykset odottavat vaikuttajayhteistyöltä sitä, että sisältöä tuotetaan ja organisaatiota tuodaan esiin oikealla tavalla. (Porri & Rämö 2020, 33.) 

Sekä yritykset että tubettajat näkevät vaikuttajamarkkinoinnin kasvavan tulevaisuudessa yhä lisää. Nykyinen vaikuttajamarkkinointi tulee kuitenkin tulevaisuudessa muuttamaan muotoaan, ja kehittyvä markkinointi vaatii jatkuvaa uudistumiskykyä niin vaikuttajilta kuin yrityksiltäkin. (Porri & Rämö 2020, 30.) 

Kirjoittajat 

Kaisa Porri ja Mira Rämö valmistuivat palveluliiketoiminnan tradenomiksi LAB-ammattikorkeakoulusta. Kirjoitus pohjautuu Rämön ja Porrin opinnäytetyöhön

Joanna Vihtonen on viestinnän lehtori LAB-ammattikorkeakoulussa. 

Lähteet

Indieplace. 2019. 30 syytä tehdä vaikuttajamarkkinointia. [Viitattu 11.10.2020]. Saatavissa: https://www.indieplace.fi/30-syyta-tehda-vaikuttajamarkkinointia/ 

Luoma-aho V. 2017. Mika Häkkinen mainostaa pelifirmaa somessa, ja kohta myös naapurin Irma saa rahaa hehkuttavista päivityksistä – voiko tuttavien suosituksiin enää luottaa? Helsingin Sanomat. [Viitattu 17.11.2020]. Saatavissa: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005151494.html 

Meltwater. 2021. Vaikuttajamarkkinointi – yrityksen opas vaikuttajamarkkinointiin. [Viitattu 31.1.2021]. Saatavissa: https://www.meltwater.com/fi/blog/vaikuttajamarkkinointi-yrityksen-opas-vaikuttajamarkkinointiin 

Otavamedia Oy. 2020. Mitä on 2020-luvun vaikuttajamarkkinointi? [Viitattu 11.10.2020]. Saatavissa: https://uutta.otavamedia.fi/vaikuttajamarkkinoinnin-trendiraportti 

Ping Helsinki. 2020. Mitä on vaikuttajamarkkinointi? [Viitattu 31.1.2021]. Saatavissa: https://pinghelsinki.fi/mita-on-vaikuttajamarkkinointi/ 

Porri, K. & Rämö, M. Sosiaalisen median vaikuttajien ja yritysten välinen yhteistyö. [Viitattu 30.11.2020]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020111222731 

Kuva

Kuva 1. Dina, C. 2020. Rakkaus-sydan-alypuhelin-kuvio. Pexels. [Viitattu 11.10.2020]. Saatavissa: https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/alypuhelin-ikonit-kannykka-kortti-1851415/ 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *