Mies on soittanut hätäkeskukseen, koska hänen iäkäs äitinsä on huonovointinen. Ambulanssi saapuu ja ensihoitaja toteaa potilaan olevan päivystyskäynnin tarpeessa. Äiti on monisairas, mutta hänellä ei ole hoitotahtoa. Ensihoitajat kantavat äidin ambulanssiin kuljetusta varten. Poika ojentaa äidin tavarat ensihoitajalle ja ajattelee ääneen: ”Näinköhän on nyt viimeinen matka.”
Kuolema ja siitä puhuminen koetaan yhteiskunnassamme hankalana ja jopa pahaenteisenä (Sihvo 2018). Terveydenhuollon ammattilaiset eivät aina osaa tai halua ottaa lähestyvää kuolemaa puheeksi potilaan tai omaisten kanssa. Lähestyvän kuoleman tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta potilas ohjautuisi tarvitsemansa saattohoidon piiriin. (Korhonen & Poukka 2013.)
Terveydenhuollon yksikkönä päivystys on kiireinen paikka, jossa keskitytään potilaan sen hetkisen akuutin terveysongelman ratkaisemiseen. Hoidon rajauksista keskusteleminen päivystyskäynnin yhteydessä ei kuitenkaan ole ihanteellista, sillä potilaan kokonaisvaltaiseen arviointiin ei ole aikaa. (Kirkland ym. 2022.)
Hoidon rajaaminen
Ihanteellisessa maailmassa kaikilla (parantumattomasti sairailla potilailla) olisi ennakoiva hoitosuunnitelma ACP. Ennakoiva hoitosuunnitelma sisältää suunnitelman potilaan oirehoidosta, tiedon lääkärin päättämistä hoidon rajauksista sekä potilaan hoitotahdon. (Käypä hoito 2019.)
Valitettavasti liian usein hoitoa ja sen rajauksia joudutaan pohtimaan akuuttihoidon tilanteissa vajavaisilla tiedoilla: sairaushistoria ei ole saatavilla tai potilas ei itse pysty kertomaan tahtoaan. Suomen laki määrää, että potilasta on hoidettava hyvässä yhteisymmärryksessä hänen itsensä kanssa (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992). Jos potilas tai hänen läheisensä ei pysty tahtoaan ilmaisemaan, lääkäri tekee hoitoa koskevat päätökset potilaan parhaaksi -periaatteen mukaisesti (Valvira 2016).
Potilaan tahto kentällä
Koulutuksen käynyt opiskelija on tietoinen protokollan mukaisesta hoitoelvytyksestä ja noudattaa sitä. Puheeksioton tiedostava opiskelija pystyy mahdollisesti välittämään lääkärille potilaan mielipiteen tämän viimeisestä matkasta.
Kirjoittajat
Miida Heikkinen toimii Etelä-Savon hyvinvointialueella hoitotason ensihoitajana. Hän on opiskellut LAB-ammattikorkeakoulussa palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksessa.
Sari Lehtinen työskentelee hoitotyön lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.
Lähteet
Kirkland, S., Yang, E., Clua, M., Kruhlak, M.,Campbell, S., Villa-Roel, C. & Rowe, B. 2022. Screening tools to identify patients with unmet palliative care needs in the emergency department: A systematic review. Academic Emergency Medicine. Vol 29(10), 1229‒1246. Viitattu 17.3.2023. Saatavissa rajoitetusti https://onlinelibrary-wiley-com.ezproxy.saimia.fi/doi/10.1111/acem.14492
Korhonen, T. & Poukka, P. 2013. Kuolevan potilaan hoito. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. Viitattu 22.3.2023. Saatavissa https://www.duodecimlehti.fi/duo10821
Käypä hoito. 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 22.3.2023. Saatavissa https://www.kaypahoito.fi/hoi50063
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785. Finlex. Viitattu 16.3.2023. Saatavissa https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785
Sihvo, S. Kuolemasta saa ja pitää puhua. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 22.3.2023. Saatavissa https://stm.fi/-/kuolemasta-saa-ja-pitaa-puhua
Valvira. 2016. Potilaan oikeudet. Viitattu 17.3.2023. Saatavissa https://www.valvira.fi/documents/14444/784076/Suomenkielinen+esite+potilaan+oikeudet.pdf/efba1268-b4f5-5597-fd5a-40da8a569a72?t=1600178630944