Yhtä kyytiä! -webinaarissa pureuduttiin henkilöliikenteen jakamistalouteen

Liikenne on yksi suurimmista ja resurssi-intensiivisimmistä arvoketjuista Euroopassa. Se tarjoaa suuren potentiaalin muun muassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja kiertotalouden mukaisissa liiketoimintamalleissa, jos kierto- ja jakamistalouden mukaisiin toimiin siirrytään. Esimerkiksi Euroopassa auto on pysäköitynä 92 prosenttia ajasta, ja kun sitä käytetään, vain 1,5 viidestä istuimesta on käytössä. (Ellen MacArthur Foundation 2015.) Näiden lukujen valossa huomataan, että henkilöliikenteessä on paljon mahdollisuuksia tehostamiseen, ajoneuvojen jakamiseen ja kimppakyyteihin.

Kuva 1. Euroopassa auto on parkissa 92 prosenttia ajasta. Kuva: Pexels. Muokkaus: Katerina Medkova.

Jakamispalveluita on jo olemassa

Kolme LAB-ammattikorkeakoulun hanketta, Maallemuuttajat 2030, CECI ja ASKEL suunnittelivat yhteisen webinaarin henkilöliikenteen jakamistalouden mahdollisuuksista tiedottamiseksi.

Yhtä kyytiä! -webinaari järjestettiin toukokuun 19. päivä ja siihen osallistui 24 henkeä. Webinaarin aiheena oli liikenne osana jakamistaloutta. Kutsuttuina puhujina oli kolmen yrityksen edustajia, jotka kertoivat autojen ja veneiden jakamistalouteen liittyvistä palveluista.

Kuva 2. Yhtä kyyti! -verkkoseminaari keräsi yli 20 osallistujaa. Kuva: Mervi Koistinen.

Ensimmäisenä webinaarissa kuultiin PiggyBaggy-nimisestä kimppakyytisovelluksesta, joka on ollut toiminnassa nyt joitain vuosia. Verkkoselaimessa toimiva alusta tarjoaa mahdollisuuden ilmoittaa esimerkiksi käyttäjän päivittäiset työmatkat kartalle, minkä jälkeen muut palvelun käyttäjät voivat pyytää kyytiä reitilläsi. Webinaariyleisöä kiinnosti muun muassa se, missä kaupungeissa palvelu toimii ja miten voi varmistua kyytiin otettavan henkilön turvallisuudesta. PiggyBaggy, kuten monet muutkin alustat, toimii koko Suomessa, mutta koska käyttäjät luovat kysynnän ja tarjonnan, pitää tietyllä alueella olla riittävä määrä kyydin tarjoajia ja tarvitsijoita, jotta alusta toimisi halutulla tavalla.

BloxCar -vertaisvuokrauspalvelu tarjoaa mahdollisuuden tienata omalla autollaan, silloin kun sitä ei itse tarvitse. Verkkoalustan kautta voi ilmoittaa oman autonsa vuokrattavaksi, jolloin muut lähiseudun asukkaat voivat autoa vuokrata. Auton omistaja hyväksyy erikseen vuokrauspyynnöt, joten autoaan voi käyttää, kun sitä itse tarvitsee. Verkkoalustalle voi ilmoittaa myös peräkärryn tai matkailuauton. Palvelu toimii koko Suomessa. Toukokuun puoliväliin mennessä palvelusta löytyi viisi autoa Päijät-Hämeessä. Yleisöä kiinnosti, miten mahdolliset vahingot autolle korvataan. Vahingonkorvaukset menevät omistajan vakuutuksista. Auton vuokraaja maksaa näissä tapauksissa omavastuun, joka on noin 1000-1500 euroa.

Skipperi.fi toimii Blox Car -palvelun tavoin vuokrausalustana veneille. Lisäksi Skipperi.fi-palvelu tarjoaa kaupunkivenepalvelua ja veneilykoulutusta. Kaupunkivenepalvelussa Skipperin tarjoamaa yhteiskäyttövenettä voi vuokrata suoraan yritykseltä. Kaupunkivenepalvelu toimii jo muun muassa Helsingissä ja Lappeenrannassa, ja on tulossa Lahteen tulevina vuosina.

Webinaarin voit kuunnella kokonaisuudessaan tästä

Kuva 3. Järjestäjät vasemmalta oikealle: Anna Claudelin (Maallemuuttajat, LUT), Kaisa Tuominen (Maallemuuttajat, LAB), Carita Tanskanen (ASKEL ja CECI, LAB), Marjut Villanen (CECI, LAB) ja Katerina Medkova (CECI, LAB). Kuva: Katerina Medkova.

Kirjoittajat

Kaisa Tuominen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Maallemuuttajat 2030 -hankkeen projektipäällikkönä ja on vuokrannut autoja tuttaviltaan

Katerina Medkova työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun Teknologia-yksikössä TKI-asiantuntijana ja toimii CECI-hankeen viestintäpäällikkönä.

Lähteet

Ellen MacArthur Foundation. 2015. Growth Within: A Circular Economy Vision for a Competitive Europe. [Viitattu 31.5.2020]. Saatavissa: https://www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/publications/EllenMacArthurFoundation_Growth-Within_July15.pdf

Linkit

Linkki 1. LAB. 2020. Maallemuuttajat 2030. [Viitattu 31.5.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/maallemuuttajat2030

Linkki 2. Interreg Europe. 2020. Project Summary. CECI. [Viitattu 31.5.2020]. Saatavissa: https://www.interregeurope.eu/ceci/

Linkki 3. LAB. 2020. Askel – Kestävän asumisen palvelut yhdessä kehittäen. [Viitattu 31.5.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/askel

Linkki 4. PiggyBaggy. 2020. [Viitattu 22.6.2020]. Saatavissa: https://piggybaggy.com/home#/app/dashboard

Linkki 5. Bloxcar. 2017. [Viitattu 22.6.2020]. Saatavissa: https://bloxcar.fi/

Linkki 6. Skipperi. 2020. [Viitattu 31.5.2020]. Saatavissa: https://www.skipperi.fi/

Linkki 7. LAB Focus. 2020. Yhtä kyytiä! -webinaaritallenne. [Viitattu 26.6.2020]. Saatavissa: https://www.youtube.com/watch?v=0BKmQ4AJHgo&feature=youtu.be

Kuvat

Kuva 1. Nubia Navarro: Selective Focus Photography of Yellow School Bus Die-cast. 2017. Pexels. [Viitattu 25.5.2020]. Saatavissa: https://www.pexels.com/photo/action-blur-car-child-386009/

Kuva 2. Mervi Koistinen: Kutsu Yhtä kyytiä! -webinaariin2020). Maallemuutajat 2030.

Kuva 3: Katerina Medkova: Webinaarin järjestäjät (2020). CECI-hanke.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.