Yksi toimija kerrallaan – kohti yhteistä kestävää tulevaisuutta

Houkuttelevat matkakohteet innostavat matkailijoita, mutta jatkuvasti kasvava matkailu muokkaa ympäristöä ja asettaa sen tuhoutumisen riskin alle. Kestävä matkailu voisi tarjota ratkaisua tähän, sillä sen tavoitteina ovat muun muassa matkailun pienemmät negatiiviset ympäristövaikutukset, luonnon- ja kulttuuriympäristöjen säilyminen, tuotteiden kierrätettävyys sekä paikallisten osallistaminen. (Edelheim ym. 2017, 93, 97.)

[Alt-teksti: tummaan pukuun ja solmioon pukeutunut hahmo pitää käsissään hohtavaa pientä maapalloa.]
Kuva 1. Tekoälyn luoma kuva yritysvastuusta. (Kuva: Tekoäly DALL-E 2) 

Kestävyydelle on asetettu tavoitteita niin globaalilla, valtakunnallisella kuin maakuntatasollakin. Globaaleja tavoitteita edustaa Agenda 2030 -tavoiteohjelma; sen sisältämät 17 tavoitetta maiden tulisi toteuttaa vuoteen 2030 mennessä (Liappis ym. 2019). Suomen valtiolla sen sijaan on kestävän kehityksen toimikunnan laatima tavoiteohjelma Sitoumus 2050, jossa näkemyksenä on luonnon kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva ja globaalisti vastuullinen Suomi.  Sitoumus 2050 kannustaa ja sitouttaa kaikkia yhteiskunnan toimijoita, myös yksityishenkilöitä, kestävään toimintaan erilaisilla toimenpidesopimuksilla. (Kestävän kehityksen toimikunta 2022a, 2022b).

Suomen ympäristökeskus on luonut CANEMURE-hankkeessa Päijät-Hämeen kunnille ympäristötavoitteen, jonka tarkoituksena on vähentää päästöjä 80 prosentilla vuodesta 2007 vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta ohjaamaan on luotu ilmastotiekartta, joka kokoaa toimenpiteet sekä alueen toimijat, joiden avulla tavoitteet voidaan saavuttaa. LAB on yksi toimenpiteisiin sitoutuneista toimijoista (Suomen ympäristökeskus 2020).

Opiskelijat mukana kehitystyössä

Kuluttajat kiinnittävät nykyisin yhä enemmän huomiota yritysten vastuullisuuteen, joten yritysten olisi hyvä tarkastella omaa toimintaansa kestävyyden näkökulmasta. On tärkeää löytää sopivat painopisteet, joihin keskittyä kehitystyössä ja päättää, mitä olisi merkityksellisintä kehittää yrityksen toiminnan kannalta. (Liappis ym. 2019.)

LAB-ammattikorkeakoulun Leveämmät hartiat -hanke (LAB 2023) loi uuden toimintamallin, jossa opiskelijat jalkautuvat päijäthämäläisiin yrityksiin vastuullisen matkailun sparraajina ja kanssakehittäjinä. Opiskelijat Milla Jurvanen ja Minttu Hyvönen tekivät yhteistyötä Painovoima Ry:n kanssa. Hankkeen aikana yhdistykselle luotiin kestävän matkailun kehittämissuunnitelma Sustainable Travel Finland -ohjelmaan pohjautuen. Painovoima Ry:n tavoitteena oli ymmärtää omaa toimintaansa ja kestävän matkailun nykytilaa paremmin sekä kehittää toimintaansa kestävämmäksi (Jurvanen & Hyvönen 2023.)

Painovoima on yhdistys, joka kiinnittää huomiota vastuullisuuteensa ja kulutusvalintoihinsa muun muassa suosimalla paikallisuutta, uusiokäyttöä ja kiertotaloutta. Ensin tehtiin alkukartoitus selvittämään yhdistyksen vastuullisuuden tilaa. Selvisi, että organisaation vahvuuksia olivat paikallisuus, resurssiviisaus ja yhteistyössä toimiminen alueen muiden yritysten kanssa sekä henkilökunnan ja asiakkaiden tasa-arvoinen kohtelu. (Jurvanen & Hyvönen 2023.)

Alkukartoituksen tulosten perusteella luotiin lukuisia kehitysideoita yhdistykselle aina hiilijalanjäljen laskemisesta vastuullisuusviestintään, inklusiivisuuteen ja palautteenkeruuseen. 

Opinnäytetyössä esiteltiin konkreettisia kehitysideoita valituista teemoista. Erityisesti yhdistys näki arvokkaina henkilökunnan hyvinvointiin, omien nettisivujen kehittämiseen sekä kierrätysjärjestelmän käyttöönottoon liittyvät ideat. Painovoima sitoutui tekemään konkreettisen toimenpidesuunnitelman ja kehittämään toimintaansa sen mukaan askel kerrallaan. (Jurvanen & Hyvönen 2023.)

Kirjoittajat

Milla Jurvanen valmistui LAB-ammattikorkeakoulusta restonomiksi tammikuussa 2023. Hän opiskelee myös luokanopettajan tutkintoa Oulun yliopistossa.

Tarja Isola (KTM) työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa vastuullisen liiketoiminnan lehtorina sekä asiantuntijana Leveämmät hartiat -hankkeessa.

Lähteet 

Edelheim, J., Ilola, H., & Björk, P. 2017. Matkailututkimuksen avainkäsitteet. Rovaniemi: Lapland University Press.

Jurvanen, M. & Hyvönen, M. 2023. Yhdistyksen kestävän matkailun kehittämissuunnitelma: Case Painovoima Ry. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. Viitattu 16.1.2023. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202301121237

Kestävän kehityksen toimikunta. 2022a. Sitoumus 2050. Sitoumuksilla vauhditetaan kestävää kehitystä ja Agenda 2030 tavoitteita. Viitattu 11.1.2023. Saatavissa https://www.sitoumus2050.fi/web/sitoumus2050/kekestrategia_toimenpidesitoumukset#/

Kestävän kehityksen toimikunta. 2022b. Sitoumus 2050. Sitoumustyypit – erilaisia tapoja edistää kestävää kehitystä. Viitattu 11.1.2023 Saatavissa https://www.sitoumus2050.fi/web/sitoumus2050/mika-on-sitoumus-#/

LAB. 2023. Leveämmät hartiat – uusi toimintamalli vastuullisen matkailun kehittämiseen. Hanke. Viitattu 12.1.2023. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/leveammathartiat

Liappis, H., Pentikäinen, M. & Vanhala, A. 2019. Menesty yritysvastuulla. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Suomen ympäristökeskus. 2020. CANEMURE-hanke. Päijät-Hämeen ilmastotiekartta. Viitattu 16.1.2023. Saatavissa https://paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2021/02/Ilmastotiekartta_final.pdf