Esihenkilön on oltava kameleontti

Esihenkilöillä on organisaatiossa moniulotteinen rooli; heidän tehtävänään ei ole vain tiimin johtaminen, vaan myös hyvän työilmapiirin ja työntekijöiden motivaation edistäminen. Esihenkilön toiminta ja käyttäytyminen voivat vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden suorituskykyyn.

Eri persoonien erilaista johtamista sanotaan kumppanuusjohtamiseksi. Siinä ajatuksena on, että yksi johtamistyyli ei ole sopiva jokaiseen tilanteeseen, vaan johtajan täytyy muovautua oikeanlaiseen johtamistyyliin tilanteen ja sen tekijöiden ja ehtojen mukaan. Johtajan avaintaitoihin kuuluukin osata tunnistaa erilaiset tilanteet. (Aarnikoivu 2008, 159–161.)

Miles (2023) vertaa johtajia kameleontteihin, jotka tasapainoilevat esimerkiksi erilaisten ympäristöjen ja tiimien välillä. Hänen mukaansa johtajien tehtävänä on ”kuroa umpeen aukkoja, edistää yhteistyötä, välittää konflikteja ja ohjata tiimejä kohti yhteisiä tavoitteita”. Tehokkaimpia johtajia ovat ne, jotka pysyvät uskollisina arvoilleen ja periaatteilleen. Kyky vaihtaa väriä ei poista sitä, kuka johtaja on, se vain korostaa hänen kykyjensä kirjoa.

Jos esihenkilöt työskentelevät työyhteisön osana ja tapaavat työntekijöitä päivittäin, antaa se heille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan työyhteisön työmotivaatioon. Positiivinen ja kannustava ilmapiiri, jonka osaava esihenkilö luo, voi innostaa työntekijöitä tekemään parhaansa ja sitoutumaan organisaation tavoitteisiin. (Mieli ry 2023.)

[Alt-teksti: monenkirjava tekoälyllä luotu oksalla kyyhöttävä kameleonttihahmo.]
Kuva 1. Johtaja mukautuu vaihteleviin tilanteisiin kuin kameleontti (Miles 2023). (satheeshsankaran 2024)

Esihenkilö voi saada työntekijät kukoistamaan ‒ rakennusalallakin

Esihenkilön on luotava työympäristö, jossa työntekijät voivat kukoistaa. Se voi tarkoittaa avointa ja kannustavaa viestintää, mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja tavoitteita, jotka ovat selkeitä ja mahdollisia saavuttaa. Tärkeää on hyvinvoiva työympäristö, jossa työntekijöitä kohdellaan arvostavasti ja heidän panoksensa huomioidaan. (Aarnikoivu 2008, 154.)

Kankaanpään (2024, 14–17) opinnäytetyössä toteutettiin työmotivaatioon liittyvä kyselytutkimus rakennusalalla toimivalle Gles Group Oy:lle. Tulosten pohjalta tehtiin myös ehdotuksia työmotivaation parantamiseksi. Yrityksessä on ollut organisaatiomuutoksia ja koko alalla haasteita koronapandemian ja Ukrainan sodan vuoksi.

Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että esihenkilötyön vaikutukset näkyvät työyhteisössä. Erityisesti nousi esiin esimerkiksi se, miten esihenkilö esittää asiat työyhteisön jäsenille. Osallistava johtamistyyli kantaa ja vahvistaa sitoutumista työyhteisöön. Yritykselle annetut kehitysehdotukset liittyivät avoimen ilmapiirin, henkilöstöetujen ja palautteenannon vahvistamiseen. Lisäksi ehdotettiin toimenpiteitä työntekijöiden motivointiin ja työyhteisön hyvinvoinnin tukemiseen. (Kankaanpää 2024, 34–43.)

Kirjoittajat

Joel Kankaanpää on valmistumassa tradenomiksi (AMK) LAB-ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutuksesta.

Sari Suominen toimii johtamisen ja yrittäjyyden lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä Lahdessa.

Lähteet

Aarnikoivu, H. 2008. Esimiehenä arjessa. Helsinki: Alma Talent. Viitattu 15.5.2024. Saatavissa https://verkkokirjahylly-almatalent-fi.ezproxy.saimia.fi/teos/JAEBHXCTDG#kohta:1

Kankaanpää, J. 2024. Kyselytutkimus työmotivaation kehittämiseksi työyhteisössä. Case: Gles Group Oy. AMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. Lahti. Viitattu 15.5.2024. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052013296

Mieli ry. 2023. Työelämän hyvinvointia rakennetaan joka päivä. Viitattu 15.5.2024. Saatavissa https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/tietoa-mielenterveyden-vahvistamisesta/tyoelamanmielenterveys/tyoelaman-hyvinvointia-rakennetaan-joka-paiva/

Miles, D. 2023. Executive Coach. Linkedln-julkaisu. Viitattu 15.5.2024. Saatavissa https://www.linkedin.com/posts/bridgepointcsg_reflections-on-management-the-art-of-being-activity-7066391861099200512-tLgp/

satheeshsankaran. 2024. Sankaran, S. Ai-luotu, kameleontti, lisko, matelija. Pixabay. Viitattu 25.5.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/ai-luotu-kameleontti-lisko-matelija-8591336/