Hybridityö haastaa esihenkilöitä

Työn tekemisen tavat muuttuivat, kun pandemian vuoksi välttämättömyydeksi muodostunut etätyö siirsi työympäristön kotiin. Etätyö jatkaa suosiotaan myös tulevaisuudessa ja sen rinnalla korostuu hybridityö, etä- ja lähityön yhdistelmä. Vaikka etä- ja hybridityössä nähdään tuottavuuden, työhyvinvoinnin ja viestinnän kannalta monia hyviä puolia, haastaa se johtamisen monella tavoin. (Eklund 2021.)

Etäjohtajan tulisi kiinnittää erityistä huomiota luottamuksen rakentumiseen, hyvään vuorovaikutukseen, sitoumuksiin pelisäännöistä, suorituksen johtamiseen ja tavoitteellisuuteen sekä työhyvinvointiin. (Rauramo 2017.) Etätyö voi etäännyttää johtoa ja henkilöstöä toisistaan ja siten heikentää sitoutumista tavoitteisiin ja toimintaan. Keskeiseksi haasteeksi koetaan myös yhteenkuuluvuuden puute ja yksinäisyys. Eripaikkaisuus aiheuttaa vuorovaikutuksen ongelmia.  (Eklund 2021; Pullan 2022.)

Kuva 1. Työntekijä voi etääntyä työyhteisöstä ja sen tavoitteista etätyössä. (Milton 2023)

Hymy (Hybridityöllä muutoskyvykkyyttä) – hankkeen (LAB 2023) hybridijohtamisen valmennuksessa ohjataan esihenkilöitä ratkaisemaan organisaationsa johtamishaasteita. Ensimmäisellä valmennuskerralla koottiin esihenkilöiden näkemyksiä hybridijohtamisen haasteista. Ne ovat samansuuntaisia hybridijohtamista käsittelevän kirjallisuuden kanssa. Kehitettävät asiat voidaan jakaa kahteen laajaan kategoriaan: suorituksen ja yhteistyön johtamiseen.

Suorituksen johtaminen pitää sisällään haasteet siinä, missä määrin työntekijä tekee oikeita asioita organisaation strategian näkökulmasta, miten tuloksellisuutta ja laatua mitataan, onko työntekijä sitoutunut organisaatioon ja sen toimintatapoihin ja miten työntekijän tavoittaa.  Suorituksen johtamisen haasteet näkyvät esimerkiksi siinä, että työntekijöiden saamiseksi työpaikalle tulee olla joitain houkuttimia tai sen pitää antaa erityistä lisäarvoa. Esihenkilöt havaitsivat tässä sukupolvieroja – ruuhkavuosia elävät työntekijät ovat erityisen alttiita valitsemaan kotona tapahtuvan työnteon. Pahimmillaan hybridityötä johtava esihenkilö on epätietoinen, mitä työntekijä tekee ja miten toimii – pimennossa ja eristyksissä.

Tukea ongelmiin ja huomiota vuorovaikutukseen

Toinen kehitettävä hybridijohtamisen kategoria liittyy yhteistyön johtamiseen. Se sisältää yhteisöllisyyttä vahvistavat käytännöt, kohtaamisen ja yhteistyön mahdollistamisen ja uudistamista ja ideointia synnyttävän vuorovaikutustyöskentelyn. Erilaiset vuorovaikutuksen ongelmat asiakastyössä, keskinäisessä vuorovaikutuksessa tai esihenkilön ja työntekijän välillä koetaan haastaviksi käsitellä etäyhteyksin. Usein etätyön toimintatapa suorastaan lisää vuorovaikutuksen haasteita. Ongelmaksi koetaan myös hiljaisen tiedon välittäminen, kun työnteko rinnakkain, käytävä- ja kahvihuonekeskustelu ym. spontaani vuorovaikutus jää pois. Erityisen vaikeaa tämä on uusille työntekijöille.  Aitoa kohtaamista etäkokouksissa heikentää myös ”multitaskaaminen” – ollaan läsnä mutta tehdään useita asioita rinnakkain.

Esihenkilöiden mukaan tehokas, keskittymistä vaativa itsenäinen työskentely voi jatkossakin hoitua etänä, mutta kaipaa yhteyttä johtamiseen ja tavoitteisiin.  Työntekijöiden vuorovaikutusta pyritään syventämään ja elävöittämään etäkohtaamisissa ja vastaavasti sitouttamaan heitä lähityöskentelyyn, kun sellaista tarvitaan. Hymy-valmennuksen tuella esihenkilöt hakevat käytäntöön vietäviä ratkaisuja, joilla yhdistetään etä- ja lähityöskentelyn parhaat puolet.

Kirjoittaja

Mari Kokkonen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä yliopettajana ja Hymy-hankkeessa (LAB 2023) hybridijohtamisen asiantuntijana.

Lähteet

Eklund, A. et al. 2021. Hybridijohtaminen. 1. painos. Espoo: Brik.

LAB. 2023. Hybridityöllä muutoskyvykkyyttä. Hanke. Viitattu 3.3.2023. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/hybridityolla-muutoskyvykkyytta

Milton, G. 2023. Remote work, coffee. Pexels. Viitattu 3.3.2023. Saatavissa https://www.pexels.com/search/remote%20work%20coffee/

Pullan, P. 2022. Virtual Leadership: Practical strategies for success with remote or hybrid work teams. United States of America: Kogan Page.

Rauramo, P. 2017. Etätyössä turvallisesti. Työturvallisuuskeskus TTK. Viitattu 3.3.2023. Saatavissa  https://ttk.fi/julkaisu/etatyossa-turvallisesti/