Työuramentoroinnin tarkoituksena on vahvistaa työllistymisvalmiuksia, tunnistaa osaamista, selkiyttää tavoitteita sekä löytää uusia mahdollisuuksia urapolulla etenemiseen (Lappalainen ym. 2021). Lahden OSKE LAB -hanke järjesti päättyvänä vuonna kaksi mentorointiohjelmaa Suomeen muuttaneille korkeakoulutetuille. Ohjelmaan osallistuminen tarkoitti sitoutumista puolen vuoden ajan mentorin ja aktorin väliseen yhteistyöprosessiin. Se sisälsi yhteisen aloitus- ja päätöstapaamisen kaikkien mentoreiden ja aktoreiden kesken sekä kuusi kahdenkeskistä tapaamista oman mentoriparin kanssa.
Mentoreina ohjelmassa toimivat kokeneet työelämässä toimivat korkeakoulutetut, jotka innostuivat mukaan ohjelmaan jakamaan omia kokemuksiaan suomalaisesta työelämästä ja auttamaan Suomeen muuttaneita korkeakoulutettuja työuralla etenemisessä. Mentoriparina toimivat korkeakoulutetut työnhakijat, jotka olivat kiinnostuneita verkostoitumaan ja täsmentämään tavoitteitaan kohti suomalaisia työmarkkinoita. Mentorointi perustuu vapaaehtoisuuteen ja osapuolien aktiiviseen ja sitoutuneeseen osallistumiseen.
Mentorin työelämäkokemukset virittivät yhteisiä keskusteluja
Mentorina toiminut Heidi Sjöblom kertoo prosessin olleen erittäin opettavainen. Hän osallistui kahteen erilliseen mentorointiohjelmaan ja pääsi toteuttamaan yhteistyöprosessit kahden aktorin kanssa. Aktorien matkan seuraaminen läheltä tuntui hienolta.
Työuramentoroinnin avulla tuetaan aktoreita työpaikan etsimisessä tai korkeakouluopintojen viimeistelyssä. Keskustelut mahdollistivat myös ammattisanaston vahvistamisen suomen kielellä.
Ensimmäisellä kerralla sovittiin yhteiset tavoitteet, mutta ne rajattiin melko väljästi. Kummassakin yhteistyöprosessissa toive työllistymisestä kulki vahvasti mukana keskusteluissa. Ensimmäisen parin kanssa tavoitteena oli selkeyttää aktorin suuntaa omalla työurallaan, kun taas toisen aktorin uratavoitteet olivat selvillä ja keskustelut painottuivat enemmän korkeakouluopintojen loppuun saattamiseen. Lisäksi keskusteltiin mahdollisimman monipuolisesti suomalaisesta työelämästä.
Omasta osaamisesta kertominen voi vaatia harjoittelua
Mentorointitapaamisissa käytiin yhdessä läpi työpaikkailmoituksia ja niiden osaamisvaatimuksia. Ansioluetteloa paranneltiin myös painottamalla substanssiosaamista, ja konkreettista harjoittelua omasta osaamista edistettiin muun muassa hissipuheharjoituksella. Harjoituksessa kerrotaan minuutin aikana omasta osaamisesta tiivistetysti, mielenkiintoa herättävällä ja innostavalla tavalla. Omasta osaamisesta kertominen vaatii usein tietoista harjoittelua.
Työuramentorointi pohjautuu aina vahvasti aktorin toiveisiin ja kehittymistarpeisiin. Vaikka agenda olisi sovittu tarkastikin, niin tapaamisissa on aina tärkeää kuunnella toista herkällä korvalla. Joskus tarvitaan pelkkää kuuntelua ja läsnäoloa, joka kannustaa eteenpäin.
Mentorointikokemus oli Heidi Sjöblomille erittäin myönteinen, ja hän kannustaa kaikkia mentoroinnista kiinnostuneita lähtemään rohkeasti mukaan.
Lahden OSKE LABin mentorointiohjelma liittyi OKM-rahoitteiseen hankkeeseen, jossa vahvistettiin alueen elinvoimaisuutta ja osaamisen uusiutumista tukemalla korkeakoulutettujen Suomeen muuttaneiden työllistymistä (LAB 2023).
Kirjoittajat
Virve Pirttikoski, KM, toimii sosiaalialan lehtorina ja asiantuntijana Lahden OSKE LAB -hankkeessa LAB-ammattikorkeakoulussa.
Heidi Sjöblom, vähittäiskaupan ja hankinnan asiantuntija, joka on valmistunut LABista ylemmän AMK:n tradenomiksi Liiketoiminnan digitaaliset ratkaisut -koulutusohjelmasta.
Lähteet
LAB. 2023. Lahden OSKE LAB. Hanke. Viitattu 1.12.2023. Saatavissa https://lab.fi/fi/oske-lab
Lappalainen, S., Pirttikoski, V., Ahola, M., Kiijärvi-Pihkala, M., Kaartinen, O. & Seppälä, D. 2021. Työuramentoroinnin materiaali: Työkaluja keskustelun tueksi aktorin ja mentorin käyttöön. Viitattu 1.12.2023. Saatavissa https://www.theseus.fi/handle/10024/510387
Templeton, J. 2017. This way signboard. Unsplash. Viitattu 1.12.2023. Saatavissa https://unsplash.com/photos/brown-wooden-plank-fence-with-this-way-signboard-6gQjPGx1uQw