Moniammatillisen yhteistyön merkitys sosiaali- ja terveysalalla on noussut merkittäväksi viime vuosina. Toisaalta palvelujärjestelmän uudistaminen ja toisiinsa linkittyvät palvelut ovat osaltaan vaatineet moniammatillisen yhteistyön ja sen rakenteiden kriittistä tarkastelua ja kehittämistä. Toimiva yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluissa edellyttää jaettua asiantuntijuutta ja tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. (Kekoni ym. 2019, 15-23.)
Integraatio tukee moniammatillisen yhteistyön onnistumista. Sosiaali- ja terveyspalveluissa integraatiolla tarkoitetaan palveluiden yhteensovittamista osana palvelujärjestelmää tai yksittäisissä palveluprosesseissa esimerkiksi tiimityöskentelynä tai erilaisten yhteistyöryhmien kautta. Monitahoiset ja eri sektorien järjestämät palvelut tarvitsevat toimiakseen palveluiden integraatiota. (Raitakari ym. 2019, 33-34.)
Toimiva moniammatillinen yhteistyö vaatii selkeää työnjakoa ja kaikkien mukana toimivien ammattilaisten osallistumista yhteiseen päätöksentekoon. Yhteisten tavoitteiden määrittämisellä ja eri toimijoiden osallisuudella sekä oman osaamisensa tuomalla työpanoksella on merkittävä rooli yhteistyön onnistumisen kannalta. (Sandström ym. 2018.)
Lapsi- ja perhepalveluiden integraatio vahvistaa moniammatillista yhteistyötä
Lapsi- ja perhepalvelut perustuvat asiakaslähtöisyyteen, jolloin tarvitaan kaikilta toimijoilta luottamuksellista yhteistyötä. Integraatiota vahvistaa toimijoiden yhdessä määrittelevät rakenteet ja toimintamallit yhteistyölle ja palvelujen samanaikaiseen saatavuuteen organisaatiorajat ylittäen. (SiunSote 2019.) Varsinkin tilanteissa, joissa perheellä on yhtäaikaisesti monia tuen ja palveluntarpeita, konkretisoituu tarve erilaisten palvelujen ja prosessien yhteensovittamiselle. Lasten ja perheiden haasteiden moninaisuus vaatii monenlaista asiantuntijuutta ja eri näkökulmien yhteensovittamista. Palvelut voivat jäädä asiakkaan näkökulmasta hajanaisiksi, jos yhteensovittaminen ei toimi tai viimesijaista vastuutahoa ei ole määritelty tarpeeksi selkeästi. (Raitakari ym. 2019, 14.)
Perhekeskukset ovat keskeinen toimija lapsi- ja perhepalveluiden palveluintegraation näkökulmasta. Kymenlaakson perhekeskuksen luomalla moniammatillisella Yhdessä-tiimi -toimintamallilla on mahdollistettu luonteva silta matalan kynnyksen yhteistyölle. Sillä mahdollistetaan toimintatapa, jolla esimerkiksi varhaiskasvatus voi ottaa esiin nousseen huolen puheeksi moniammatillisessa ympäristössä. Toimintamallin katsotaan tukevan perheiden osallisuuden vahvistumista samalla kun yhteistyö perhekeskuksen yhteistyöverkoston välillä vahvistuu. Parhaimmillaan toimintamallin avulla voidaan vastata haasteisiin ja luoda eheä palvelupolku, jossa huomioidaan myös palveluiden asiakaslähtöisyys ja vastataan tuen tarpeisiin ennaltaehkäisevästi. (Innokylä 2022.)
Kirjoittajat
Jenni Paukkuri ja Noora Saarinen ovat sosionomeja (AMK) ja LAB-ammattikorkeakoulun sosionomi YAMK -opiskelijoita lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen koulutusohjelmasta.
Jaana Mantela on LAB-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan lehtori ja on kiinnostunut lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisestä.
Lähteet
Innokylä. 2022. Yhdessä-tiimi. Varhaista tukea perheille Kymenlaaksossa. Viitattu 25.9.2023. Saatavissa https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/yhdessa-tiimi-varhaista-tukea-perheille-kymenlaaksossa
Kekoni, T., Mönkkönen, K., Hujala, A., Laulainen, S. & Hirvonen, J. 2019. Moniammatillisuus käsitteinä ja käytänteinä. Teoksessa Mönkkönen, K. Kekoni. T. & Pehkonen. A. (toim.) Moniammatillinen yhteistyö. Helsinki: Gaudeamus. 15–34.
PublicDomainPictures. 2014. Palapeli, yhteys, kädet, yhteistyö. Pixabay. Viitattu 10.11.2023. Saatavissa https://pixabay.com/photos/puzzle-connection-hands-cooperation-316638/
Raitakari, S., Räsänen, J-M., Kostiainen, T. & Juhila, K. 2019. Integroiva työtapa perhekeskuskontekstissa. Tampere: Yliopistopaino.
Sandström, S., Keiski-Turunen, A., Hassila, L., Aunola, E. & Alahuhta, M. 2018. Monialainen yhteistyö sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kuvaamana. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistyön julkaisut 44/2018. Viitattu 23.9.2023. Saatavissa https://www.oamk.fi/epooki/2018/moniammatillinen-yhteistyo-sosiaali-ja-terveysalan-ammattilaisten-kuvaamana/#cite-text-0-0
SiunSote. 2019. Integraatio edellyttää asiakaslähtöisiä rakenteita ja toimintamalleja. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue. Viitattu 27.9.2023. Saatavissa https://www.siunsote.fi/-/integraatio-edellyttaa-asiakaslahtoisia-rakenteita-ja-toimintatapoja?redirect=%2Fhankkeiden-ja-muutosagenttien-kuulumisia