Liiketalouden opiskelijat visioivat Lahden viimeisen kilometrin toimitusten tulevaisuutta

Viimeinen kilometri Lahti eli ViKi Lahti on LABin ja LADECin yhteisprojekti (1.11.2022 – 31.8.2023), joka tähtää viimeisen kilometrin toimintamallin kehittämiseen Lahden alueella. Linkki ViKi Lahti -hankkeen sivuille.

LABin syksyllä 2022 aloittaneen International business -ryhmän ja tammikuussa 2023 aloittaneen tradenomiryhmän opiskelijat osallistuivat toimintamallin ideointiin osana logistiikan ja toimitusketjun hallinnan kursseja helmikuussa 2023. Työpajoissa opiskelijat ideoivat innovatiivisia viimeisen kilometrin palveluratkaisuja Lahden seudulle.

Viimeisellä kilometrillä (last mile) yhdistyvät optimointi- ja ympäristöhaasteet. Kyseinen kuljetusetappi on kalliimpi, saastuttavampi ja haasteellisempi kuin matkan muut osuudet. Kuluttajilla on myös omat toiveensa kuljetusten suhteen. Viki Lahti -projektin yhtenä tavoitteena on selvittää Lahden alueen viimeisen kilometrin haasteita ja mahdollisuuksia kuluttajan näkökulmasta.

[ALT-teksti: Erivärisiä muistilappuja opiskelijoiden toimituspalveluihin liittyvistä toiveista.]
Kuva 1. Ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelijat toivoivat eritoten nopeita ja edullisia toimituksia, joiden etenemistä on helppo seurata (Kuva: Kati Jaakkola)

Ideointipajassa opiskelijoita pyydettiin pohtimaan omia tarpeitaan kuluttajina. Millaisia palveluita he tarvitsevat tai haluavat? Viimeisen kilometrin tarpeina nousivat esiin toimitusseurannan tarkkuus, toimituksen edullinen hinta ja paketin saapuminen perille ehjänä. Ideointi herätti keskustelua etapin haasteista ja esimerkiksi siitä, että verkkokaupan ilmaiset toimitukset eivät olekaan ilmaisia, vaan kulut tulevat kuluttajien maksettavaksi tavalla tai toisella.

Työpajan toisessa vaiheessa opiskelijat jakautuivat ryhmiin ja pohtivat ryhmissä viimeisen kilometrin osalta erilaisten infrastruktuurien vaikutusta kuljetuksiin, palveluiden saatavuutta Lahdessa sekä muualla maailmassa ja innovoivat myös uusia palveluja Lahden alueelle.

[ALT-teksti: Juliste, jossa kuvataan piirustuksin ja kirjoituksin viimeisen mailin haasteita eri ympäristöissä.]
Kuva 2. International Business -ryhmän opiskelijoiden kuvaus viimeisen mailin erilaisista haasteista maalla ja kaupungissa (Kuva: Niina Sallinen)

Ryhmien pohdinnoissa esiteltiin erilaisia olemassa olevia toteutuksia, joita voidaan hyödyntää seuraavassa hankkeen toimenpidevaiheessa palloteltavina ideoina. Innovaatioissa oli jätetty turhat rajoittavat tekijät sivuun ja keksitty uusia viimeisen kilometrin ratkaisuja selkeästi ympäristöä säästävästä näkökulmasta.

Innovoinnin tuloksena suurille ruuan kauppaketjuille ideoitiin muun muassa yhteistä verkkokaupan sovellusta, joka mahdollistaisi kuluttajalle ostokset kolmesta eri kauppaketjusta samalla kuljetuksella. Teleportaatioon perustuvan iTeleport-palvelu taas voisi tuoda helpotusta kuljetusratkaisuihin tulevaisuudessa muuallakin kuin Lahden alueella.

[ALT-teksti: Kaksi fläppitaululle kirjattua viimeisen kilometrin palveluideaa: ruokakauppasovellus ja iTeleport-palvelu.]
Kuva 3. Opiskelijat ideoivat sekä realistisia että mielikuvituksellisempia viimeisen kilometrin palveluita Lahden alueelle. (Kuva: Niina Sallinen)

Opetus ja oppiminen rikastuu TKI-yhteistyöllä

Ideointipaja toi hanketyön opiskelijoiden arkeen käytännönläheisellä tavalla osana oppimista ja samalla tutustutti opiskelijat hanketyöhön ja -termistöön.

Opetuksen näkökulmasta on mielekästä tuoda aitoihin tilanteisiin liittyvä pohdinta ja innovointi osaksi kurssia. Työpajatyöskentely tuo yhdessä tekemisen lisäksi tunnetta aidosta ongelmanratkaisusta ja näin elävöittää oppimiskokemusta. Teknologiakehityksen vauhdissa on mielenkiintoista seurata, mitkä ratkaisut mahdollistuvat Lahdessa tulevaisuudessa. Onko tänään korkealentoisilta tuntuvissa innovoinneissa mahdollisuuksia aidoiksi ja toimiviksi ratkaisuiksi viimeiselle kilometrille tulevaisuudessa? Teleporttaustoimituksia odotellessa!

Kirjoittajat

Kati Jaakkola työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun Liiketoiminta-yksikössä.

Niina Sallinen toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa ja asiantuntijana ViKi Lahti -hankkeessa.

 

Linkit

Viimeinen kilometri Lahti (ViKi Lahti). 2023. Hanke. Viitattu 18.2.2023. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/viimeinen-kilometri-lahti