Osallistuin 2000-luvun alussa teollisen ekosysteemin (nykyisin kiertotalous) seminaariin. Muistiinpanoissani oli suttuisen kaavion vieressä kysymys: Mittaammeko oikeaa asiaa?
Seminaarissa esiteltiin ekosysteemi esimerkkinä kestävyydestä. Toimijat oli jaoteltu kasvikuntaan, eläinkuntaan ja hajottajamikrobeihin. Energian ja materiaalien virtauksessa kaikkien toimijoiden tuotokset olivat raaka-ainetta jollekin toiselle. Ainut ”jäte” oli avaruuteen säteilevä lämpö ja raaka-aine auringon energia. Nämä olivat tasapainossa, mikä on edellytys kestävyydelle.
Teollinen ekosysteemi otti mallia luonnon ekosysteemistä. Yritykset toimivat siten, että toisen jäte oli aina toisen raaka-aine. Seminaarissa vuorossa oli joukko kierrätysyrityksiä, mutta mieli jäi ihailemaan luonnon ekosysteemin nerokkuutta. Näin kierrätysyritysten toteuttavan hajottajamikrobien roolia ja lisäsin yhteiskunnan ekosysteemiin mukaan kuluttajat.
Input – output -tasapaino on edellytys systeemin kestävyydelle, mutta mitä tasapaino tässä kuviossa tarkoittaisi? Systeemiin sisään pitäisi ottaa luonnosta vain se, minkä ekosysteemi vastaavasti tuottaa. Pitäisi myös päästä eroon käsitteestä luonnossa hajoamaton jäte. Systeemin sisällä elintaso saa kasvaa.
Hiilidioksidipäästöjen mittaus hämärsi kokonaiskuvaa. Se on luonnon ekosysteemissä yleinen kaasu, ja ongelma on hiilen lisääminen systeemiin. Nyt huomio, mittaaminen ja rajoitukset kohdistuvat päästöihin, kun niiden pitäisi kohdistua fossiilisten polttoaineiden irrottamiseen maan kuoresta.
Kestävyys on eri asia kuin päästöt
Uudessa kansainvälisen energiajärjestön raportissa (IEA 2021) vaaditaan kaikkien uusien fossiilisten polttoaineiden hankkeiden perumista. Raportti listaa hiilineutraaliuden välitavoitteita, mutta päästöajattelu ohjaa tätäkin raporttia osin harhaan. Se ehdottaa polttomoottoriautoista luopumista, vaikka ongelma on polttoaineen tuottaminen fossiilisista raaka-aineista. Synteettisten polttoaineiden, joihin hiili otetaan ilmakehästä, tuotantoteknologia kehittyy vauhdilla. Laitteet ovat vielä suurikokoisia ja tehottomia, mutta niin olivat tietokoneetkin vuosikymmeniä sitten. Kieltämällä fossiiliset polttoaineet moottorien valmistuskin loppuu, jos niihin ei osata tuottaa polttoainetta kestävästi.
Keskustelumme on hyvin ilmastokeskeistä. Kate Raworth (2017) esitteleekin mallin, joka käsittelee kestävyyttä kokonaisvaltaisesta näkökulmasta ja huomioi ympäristön lisäksi sosiaalisen ulottuvuuden. Ihmiskunnan tavoiteltavaa tilaa rajoittavat elintason ylärajalla ekologinen katto (yhteiskunnallisen ekosysteemin tasapaino luonnon ekosysteemin kanssa) ja toisaalta kaikille oikeudenmukaisen sosiaalisen perustan takaava hyvinvoinnin minimitaso.
Yhdistetään systeeminen ajattelu ja kestävyyden kokonaisvaltainen ymmärrys, ja kiinnitetään huomio, rajoitukset ja kehittämispanokset oikeisiin asioihin. Näin voimme parantaa ympäristötehokkuuttamme ja laajentaa kestävän tasapainon tilaa. Siinä päästöjen mittaamisellakin on sijansa, mutta älkäämme antako sen sekoittaa kokonaiskuvaa.
Kirjoittaja
Ville Lehto toimii LAB-ammattikorkeakoulussa markkinoinnin ja kansainvälisen kaupan lehtorina sekä tiimivalmentajana. Sivuaineenaan hän on opiskellut ympäristötekniikkaa, ja hänellä on myös metsätalousinsinöörin koulutus.
Lähteet
IEA 2021. International Energy Agency. Net Zero by 2050 -A Roadmap for the Global Energy Sector. [Viitattu 28.5.2021]. Saatavissa: https://www.iea.org/reports/net-zero-by-2050
Raworth, K. 2017. Doughnut Economics: seven ways to think like a 21st century economist. London: Penguin Random House.
