Opiskeluhyvinvoinnin kehittämisen näkökulmia, osa 3/3

Hyvinvointia opiskelijoille yhteistyön keinoin

Tikissä työelämään -hankkeessa (LAB 2022) kehitettiin opiskelijahyvinvointia yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helian kesken (Halonen & Kangas 2022). Hankkeessa pilotoitiin matalan kynnyksen hyvinvointipalveluja yhteistyössä YTHS:n eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kanssa.

Korkeakouluopiskelijoiden jaksamisesta on oltu huolissaan ja syystäkin. THL:n kevättalvella 2021 toteuttaman KOTT-tutkimuksen mukaan (THL 2021) psyykkinen oireilu, syömishäiriöt ja opiskeluun liittyvä stressi ovat lisääntyneet korkeakouluopiskelijoilla koronaepidemian aikana. Yksinäisyys, univaikeudet ja opiskeluvaikeudet ovat myös olleet yleisiä. (Parikka ym. 2022.) Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus KOTT lähetettiin sähköisenä 11 912:lle kaikista Suomen korkeakouluista satunnaisesti valituille 18–34-vuotiaille perustutkintoa suorittaville korkeakouluopiskelijoille.

Korkeakouluopiskelijat ovat erityinen väestöryhmä, joilla on lähtökohtaisesti melko hyvät eväät elämään. Toisaalta opintojen aloitus on uusi vaihe elämässä, siihen liittyy paljon paineita ja vapautuminen vanhempien asettamista rajoista voi näkyä opiskelijoiden elintavoissa.

Opiskelijaterveydenhoito tukena

YTHS:n tehtävänä on huolehtia korkeakouluopiskelijoiden terveyspalveluista ja tuottaa niiden avulla opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä. YTHS:n työhön sisältyy myös yksinäisyyden poistamiseen, ravitsemuksen parantamiseen ja liikunnan lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä.

AMK-opiskelijat pääsivät YTHS:n palveluiden piiriin alkuvuodesta 2021. He ovatkin hakeutuneet hyvin aktiivisesti esimerkiksi suun terveydenhuollon palveluihin. Tämä aiheutti YTHS:n palveluissa jonkin verran patoutunutta kysyntää, vaikka yksinomaan koronaepidemiasta johtuvaa palveluvelkaa ei ole juuri muodostunut (Harjumaa ym. 2022).

Koronaepidemian aikana opiskelijoiden lisääntynyt psyykkinen oireilu johti mielenterveyspalvelujen kysynnän kasvuun, mutta korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyspalveluiden saatavuudessa oli ongelmia. KOTT 2021 -tutkimuksen mukaan kolme viidestä mielenterveyspalveluita tarvinneista opiskelijoista kertoi saaneensa liian vähän palveluja tarpeeseensa nähden (THL 2021).

Opiskelijalla on oikeus saada hoitoa mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Palvelujen saatavuuden parantamiseksi tehdään valtakunnallisesti paljon töitä.

Kuva 1. Mielenterveyden haasteet heikentävät hyvinvointia ja opiskelukykyä. (Hatice 2022)

Nuorten aikuisten ja opiskelijoiden kohdalla on oleellista tunnistaa yksilön psyykkisen oireilun juurisyyt sekä kehittää keinoja, joilla mielen hyvinvointia voi vahvistaa. Korkeakoulujen on tärkeää toimia aktiivisesti yhteisöllisyyden, ryhmäytymisen, vertaistuen ja perusopinto-ohjauksen vahvistamiseksi. Opiskelijan hyvät opiskelutaidot, terveelliset elintavat sekä aidot vaikuttamisen mahdollisuudet vaikuttavat merkittävästi opiskelijan jaksamiseen ja opinnoista suoriutumiseen. 

Ajankohtainen maailmantilanne ja hintojen nousu voivat heijastua korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointiin. Opiskelijan jaksamista tukeviin toimiin on panostettava, sillä tarvitsemme hyvinvoivia, sosiaalisesti verkostoituneita ja psyykkisesti vahvoja tulevaisuuden osaajia.

Kirjoittajat

Suvi Parikka työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, Väestönterveysyksikössä kehittämispäällikkönä. Hän vastasi THL:lla vuoden 2021 KOTT-tutkimuksen (THL 2021) toteutuksesta.

Markus Halonen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana. Hän toimi Tikissä työelämään -hankkeen (LAB 2022) projektipäällikkönä.  

Lähteet 

Halonen, M. & Kangas, S. 2022. Tikissä työelämään: näkökulmia ja kokemuksia korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista. LAB-ammattikorkeakoulun julkaisusarja, osa 48. Viitattu 12.9.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-827-417-2 

Harjumaa, U., Helminen, S., Soukka, T., Auero, M. & Hiivala, N. 2022. Suun terveydenhuolto. Teoksessa: Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen. Asiantuntija-arvio, kevät 2022. Kestilä, L., Kapiainen, S., Mesiäislehto, M. & Rissanen, P. (toim.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Viitattu 30.8.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-865-1

Hatice, E. 2022. Opiskelija, kannettava tietokone. Pixabay. Viitattu 14.9.2022. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/opiskelija-kannettava-tietokone-5752322/

LAB. 2022. Tikissä työelämään 3. vuosi. Hanke. Viitattu 12.9.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/tikissa-tyoelamaan-3-vuosi

Parikka, S., Koskela, T., Hietajärvi, L., Ikonen, J. & Salmela-Aro, K. 2022. Korkeakouluopiskelijat. Teoksessa: Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen. Asiantuntija-arvio, kevät 2022. Kestilä, L., Kapiainen, S., Mesiäislehto, M. & Rissanen, P. (toim.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Viitattu 30.8.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-865-1

THL. 2021. KOTT. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 30.8.2022. Saatavissa https://www.terveytemme.fi/kott/