Osallisuuden kokemus on merkittävä osa maahanmuuttajavanhemman hyvinvointia ja kotoutumista

Osallisuus on moniulotteinen käsite. Yksilötasolla osallisuus määritellään usein tunteena itselle merkitykselliseen yhteisöön kuulumisesta sekä mahdollisuutena vaikuttaa omaan elämään. Osallisuus edellyttää riittäviä resursseja, kykyä tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä ja ylläpitää sosiaalisesti merkityksellisiä suhteita. Yhteisötasolla osallisuus ilmenee jäsenten keskinäisenä arvostuksena ja osallistumisena päätöksentekoon. Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa oikeuksien ja mahdollisuuksien toteutumista ja politiikkatasolla toimenpiteitä, joilla vahvistetaan ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa. (THL 2024.) 

Maahanmuuttajan näkökulmasta osallisuus on hyvin keskeinen osa kotoutumista. Laki kotoutumisen edistämisestä (681/2023) määrittelee kotoutumisen prosessiksi, jossa maahanmuuttajan yhdenvertaisuus ja tasa-arvo yhteiskunnassa sekä osallisuus työelämässä, koulutuksessa, järjestötoiminnassa ja muussa yhteiskunnan toiminnassa syvenee ja monipuolistuu. Osallisuus voidaan siten tulkita paitsi yksilön tunteena ja kokemuksena, myös konkreettisemmin aktiivisena osallistumisena yhteiskunnan eri toimintoihin.

HOT-hanke, eli Hyvinvointia, osallisuutta ja työtä maahan muuttaneille vanhemmille -hanke, päättyi keväällä. Euroopan sosiaalirahaston rahoittama, LAB-ammattikorkeakoulun ja Lahden kansanopiston yhteistyössä toteuttama hanke toimi Päijät-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa syksyn 2023 ja kevään 2026 välisenä aikana. Hankkeessa järjestettyihin ryhmiin osallistui yhteensä 66 kohderyhmään kuuluvaa, työelämän ulkopuolella olevaa, kotona lapsia hoitavaa maahan muuttanutta vanhempaa. Ryhmätoiminnassa heille tarjottiin suomen kielen opetusta sekä erilaisia tietopajoja tukemaan hyvinvointia, osallisuutta ja työllistymistä. (LAB 2026.)

Ihmisten käsiä yhdessä
Kuva 1. Osallisuuden kokemus on merkittävä osa hyvinvointia ja kotoutumista. (Ghirao 2021)

Ryhmätoiminnalla tukea osallisuuteen

HOT-hankkeen ryhmätoiminnassa mukana olleiden maahan muuttaneiden vanhempien osallisuutta tuettiin monella tasolla. Usealle osallistujalle jo ryhmään mukaan tuleminen, ryhmän toimintaan ja aikatauluihin sitoutuminen sekä muihin ryhmäläisiin tutustuminen olivat merkittäviä tekijöitä. Ryhmäläisten kanssa jalkauduttiin myös kaupungille, esimerkiksi kirjastoon ja taidemuseoon, ja tämä varmasti rohkaisi heitä jatkossa tutustumaan oman kotikaupungin eri kohteisiin myös omatoimisesti.

Puuttuva tai hyvin heikko suomen kielen taito vaikeuttaa käytännössä kaikkea toimimista yhteiskunnassa: palveluiden käyttöä, kouluttautumista sekä oman arjen ja tulevaisuuden rakentamista (Opetushallitus 2022). Hankkeessa jokainen osallistuja sai suomen kielen opetusta oman lähtötasonsa mukaisesti yksilöitynä. Lisäksi kielenopetus suunniteltiin tukemaan ryhmätoiminnan tietopajojen teemoja, jotta keskeiset sanastot kertaantuivat.

Osallistujien kielitaitoa ei hankkeessa testattu virallisesti mutta jokainen edistyi suhteessa omaan lähtötasoonsa. Osallisuuden kokemuksen kannalta keskeiset tekijät, kielitaidon kohentuminen sekä tiedollinen tuki hyvinvointiin ja työllistymiseen tai vaikkapa koulutuspolkuihin liittyen rohkaisivat monia aktiiviseen toimijuuteen.

Ryhmäläisten osallisuutta ja toimijuutta tuettiin myös ottamalla heidät mukaan ryhmätoiminnan aiheiden suunnitteluun ja aktiiviseen, vastavuoroiseen keskusteluun. Ryhmäkoot olivat maltilliset, noin 8–12 henkilöä, ja tämä osaltaan mahdollisti myös yksilöllisen tuen ja neuvot sekä kannustuksen, joilla parhaimmillaan on kauaskantoiset myönteiset vaikutukset maahan muuttaneiden vanhempien osallisuuteen. Ryhmätoimintaan osallistuneet vanhemmat kokivat saaneensa tietoa ja lisää näköaloja oman arkensa ja tulevaisuutensa aktiiviseen suunnitteluun.

Kirjoittaja:

Heidi Väisänen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa hoitotyön lehtorina sekä asiantuntijana HOT-hankkeessa.

Lähteet

Ghirao, R. 2021. One for all, all for one. Unsplash. Viitattu 18.3.2026. Saatavissa: Person wearing silver ring and white long sleeve shirt photo – Free Portrait Image on Unsplash

LAB. 2026. HOT ‒ Hyvinvointia, osallisuutta ja työtä maahan muuttaneille vanhemmille. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 18.3.2026. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/hot

Laki kotoutumisen edistämisestä 681/2023. Finlex. Viitattu 18.3.2026.  Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2023/681

Opetushallitus 2022. Kotoutumiskoulutus. Viitattu 11.5.2026. Saatavissa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kotoutumiskoulutus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2024. Kotoutuminen ja osallisuus. Viitattu 18.3.2026. Saatavissa: https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/kotoutuminen-ja-osallisuus