Projektin verkostojen elinkaari ja hyödyt

Tämän päivän kovassa kilpailutilanteessa ja muuttuvassa työympäristössä yritykset keskittyvät entistä enemmän omaan ydinosaamiseensa. Resurssien rajallisuus voi johtaa yritykset muodostamaan verkostoja ja hankkimaan tarvittavia resursseja ja osaamista organisaation ulkopuolelta, esimerkiksi oppilaitoksista. (Dufvelin & Katila 2013, 3–6.) Kun toimija tunnistaa verkostojensa elinkaaren vaiheet, niihin kohdistuu oikeanlainen panostus oikeaan aikaan. Tutkimus- ja kehittämisprojektin verkoston elinkaari etenee luontevasti eri vaiheiden läpi projektin alusta lähtien aina sen päätökseen asti.  

Verkostojen elinkaarimalli kehittymisen taustalla 

Verkostojen elinkaarimallin perustana on tarve kehittämisen systemaattiselle etenemiselle. Valkokarin ym. (2006, 16) mukaan verkostojen elinkaarimalli koostuu seuraavista vaiheista: synty- ja tunnistusvaihe, käynnistysvaihe ja organisoituminen, operatiivinen toimintavaihe, kehitys- ja muutosvaihe, toiminnan uudelleenarviointi ja verkoston hajoaminen. 

Kun tunnistetaan, missä vaiheessa elinkaarta verkosto etenee, voidaan määritellä kulloiseenkin vaiheeseen sopivat kehitysteemat. Elinkaarimallilla kuvataan kehittämisen vaiheita, se helpottaa verkoston muutosten hallintaa ja johtamista sekä auttaa muutosten arvioinnissa. Se ei kuitenkaan ole lähtökohtana kehittämiselle. Kehittämismenetelmien valinnoille on tärkeämpää verkoston tavoitteet sekä organisoitumistapa ja toimintaympäristö. (Valkokari ym. 2006, 18–24.) 

Kuva 1. Verkostotyössä pelataan yhteisiä tavoitteita kohti. (Kuva: LAB-ammattikorkeakoulu) 

Projektin verkostotyö avainasemassa 

Dynamo – korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina -projektissa koottiin ja mobilisoitiin alueellinen verkosto ja sen tarjoamat palvelut elinkeinoelämän kehittämiseksi. Projekti toteutettiin vuosina 2018–2020 ja sitä rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto ja Päijät-Hämeen liitto. Projektin aikana verkosto- ja yhteistyö on ollut monipuolista niin yksittäisen yrityksen kuin korkeakoulunkin näkökulmasta. Projekti on osallistunut aktiivisesti erilaisiin liiketoiminnan kehittämisen ponnisteluihin mm. Päijät-Hämeen eri kunnissa järjestetyissä yritysten, kuntien ja kaupunkien tilaisuuksissa. Edustus Osaavia nuoria työelämään -verkostossa sekä monipuolinen yhteistyö oppilaitosten, yritysjärjestöjen, kehitysyhtiön ja kaupungin kanssa on mahdollistanut kytkeytymisen alueelliseen yhteistoimintaan. Verkostojen elinkaarimallin mukaisesti projektin eri vaiheissa työ eteni eri painopisteiden ja tavoitteiden kautta.  

Dynamo-projektin aluksi alueen verkostoja tunnistettiin ja organisoituminen aloitettiin yhteistyöllä muiden oppilaitosten kanssa. Alueen toimijat sitoutettiin yhteistoimintaan sekä aloitettiin projektissa mukana olleiden 72 yrityksen kanssa systemaattinen yhteistyö. Toimintavaihe kehittämis- ja muutoskierroksineen verkostojen kanssa kantoi ammattikorkeakoulufuusion yli projektin loppuun, jolloin verkostotyötä arvioitiin ja mallit konseptoitiin jatkokäyttöä varten. Tulokset, jaetut kokemukset, yhteinen viestintä, tapahtumamallit ja työkalut jäävät projektin jälkeen hyödynnettäväksi koko verkostossa.  

Kirjoittaja  

Ninni Andelin toimii LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO -hankkeessa. 

Lähteet 

Dufvelin H. & Katila T. 2013. Tuotteiden myyjästä ratkaisujen tarjoajaksi – motiivit ja verkostojen hyödyntäminen. Kandidaatintyö. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, tuotantotalous. Lappeenranta. [Viitattu 8.12.2020]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014030415893    

Valkokari, K., Airola, M., Hakanen, T., Hyötyläinen, R., Ilomäki, S-K. & Salkari, I. 2006. Yritysverkoston strateginen kehittäminen. Espoo: VTT. 

Linkit 

Linkki 1. LAB. 2020. Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO. [Viitattu 7.12.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/dynamo 

Linkki 2. LAB. 2020. Uusimmat referenssit. [Viitattu 8.12.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/referenssit  

Linkki 3. LAB. 2020. Tekoja viivan alle. [Viitattu 7.12.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/dynamo/tekoja-viivan-alle  

Linkki 4. LAB. 2020. Hackathonilla ratkaisuja ja ideoita. [Viitattu 7.12.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/referenssi/hackathonilla-ratkaisuja-ja-ideoita  

Linkki 5. LAB. 2020. Yritysten oppilaitosyhteistyö. [Viitattu 8.12.2020]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/yritysten-oppilaitosyhteistyo  

Kuvat  

Kuva 1. LAB-ammattikorkeakoulu. LAB-Lahti-Campus-Student-Life-2020-015. [Viitattu 7.12.2020]. Saatavissa: https://lut.pictures.fi/kuvat/LAB+Press+Images/CAMPUSES/LAB-Lahti-campus-student-life-2020-015.jpg 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *