Suolistosairaan potilaan psykososiaalinen tukeminen osaksi hoitotyötä

Suolistosairaan potilaan hoitojakson aikana potilaan psykososiaalisiin tukitarpeisiin vastaaminen on ensisijaisesti sairaalassa työskentelevien ammattilaisten vastuulla. Sairaalassa syöpähoito keskittyy kuitenkin pitkälti syövän somaattiseen hoitoon. Psykososiaalinen tuki koetaan uutena ja vielä kehittymättömänä osana hoitoa, joka ei selkeästi kuulu kenenkään vastuulle. Tämän takia psykososiaalisen tuen antaminen hahmotetaan erityisosaamista vaativaksi tehtäväksi sen sijaan, että se kuuluisi osaksi haastateltavien omaa työtä. Lisäksi selkeät ja vakiintuneet toimintatavat potilaiden ohjaamiseen tukipalveluihin puuttuvat. (Harju ym. 2019.)

Tämän tutkimuksen sekä työyksikössä koetun perusteella toteutettiin LAB-ammattikorkeakoulussa kehittämistehtävä, jonka tarkoituksena on lisätä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Ekhva) pehmytkirurgisen osaston henkilökunnan tietoisuutta psykososiaalisen tuen tärkeydestä osana suolistosairaan potilaan hoitotyötä sekä auttaa hoitohenkilökuntaa ohjaamaan suolistosairaita potilaita psykososiaalisen tuen piiriin. Kehittämistyön tavoitteena oli luoda potilasohje, jossa kerrotaan kriisin vaikutuksesta ihmisen elämään, miten siitä voi selviytyä sekä antaa erilaisten tukijärjestöjen yhteystietoja.

Kuva 1. Toimiva tukiverkosto on osa psykososiaalista tukea. (MART PRODUCTION 2021)

Mikä on kriisi ja miten se ilmenee?

Yleensä kriisi on uusi ja yllättävä tilanne, joka herättää ihmisessä epävarmuutta tai ylipäätään epäilyksen siitä voiko tilanteesta selviytyä. Kriisin kokeminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat vahvasti omat elämänkokemukset, tavat ja asenteet. Kriisejä on useita erilaisia, yksi niistä on äkillinen kriisi, jonka voi aiheuttaa muun muassa oma tai läheisen vakava sairastuminen. (Mehiläinen 2024.)

Potilaalle annettavan tiedon tulisi olla riittävää, selkeää ja oikea-aikaista. Riittämätön tiedon saanti aiheuttaa potilaalle turhaa ahdistusta ja tyytymättömyyttä, joiden myötä elämänlaatu heikkenee. Potilaan psykososiaalisen tuen tulisi kattaa jokapäiväisten murheiden ja eristäytymisen tunteen käsittelyä siinä missä esimerkiksi tukiverkoston toimivuuttakin. (Sunela ym. 2022, 501–505.)

Tietoa psykososiaalisesta tuesta potilaille

Kehittämistehtävän tuloksena syntyi potilasohje, joka otettiin käyttöön Etelä-Karjalan hyvinvointialueen K2-osastolla. Potilasohje annettiin potilaille kotiutusvaiheessa.

Potilasohjeesta kerättiin palautetta opiskelukavereilta sekä Ekhvan pehmytkirurgisen osaston hoitohenkilökunnalta Google Forms -kyselynä. Palautteissa aihe koettiin tärkeäksi ja ajankohtaiseksi, ja ohjetta pidettiin kieleltään selkeänä. Saadun palautteen perusteella ohjeeseen lisättiin kohta, mitä potilas itse voi tehdä selviytyäkseen kriisistä. Yhteystiedot potilasohjeeseen valittiin luotettavista ja kaikille avoimista lähteistä.

Kirjoittajat

Riikka Hänninen opiskelee LAB-ammattikorkeakoulussa suolistosairauksien hoitotyöhön erikoistunut osaaja -koulutuksessa ja työskentelee sairaanhoitajana Etelä-Karjalan hyvinvointialueella, pehmytkirurgisella vuodeosastolla.

Marjut Lintunen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa hyvinvointiyksikössä hoitotyön lehtorina.  

Lähteet

Harju, E., Hakulinen, A., Jones, M., Ojala, H. & Pietilä, I. 2019. Syöpäpotilaiden psykososiaalinen tuki ja terveydenhuollon yhteistyö järjestöjen kanssa – erikoissairaanhoidon henkilöstön näkökulma. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2019. Viitattu 3.4.2024. Saatavissa https://doi.org/10.23990/sa.76164

MART PRODUCTION. 2021. Back view of person comforting her friend. Pexels. Viitattu 10.5.2024. Saatavissa https://www.pexels.com/photo/back-view-of-person-comforting-her-friend-7699502/

Mehiläinen. 2024. Mielenterveys, kriisi. Viitattu 23.4.2024. Saatavissa https://www.mehilai-nen.fi/mielenterveys/kriisi

Sunela, K., Aho, S. & Tiainen, K. 2022. Nuoren aikuisen parantumaton syöpä ‒ kokonaisvaltainen hoito-ote kantaa pitkälle. Duodecim. 138. Viitattu 10.5.2024. Saatavissa https://www-duodecim-lehti-fi.ezproxy.saimia.fi/xmedia/duo/duo16752.pdf