Kansallisen LIITU-tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikkuminen ei ole palannut korona-aikaa edeltäneelle tasolle, ja vähenemistä on tapahtunut sekä omaehtoisessa että seuraharrastamisessa (Kokko & Martin 2023). […]
nuoret
Digi- ja väestötietoviraston (2021) selvityksen mukaan suomalaisten digiosaaminen on pääosin hyvää, ja etenkin tuttujen digipalveluiden käyttö hallitaan hyvin. Nuoret ovat kuitenkin aliedustettuina digipalveluiden käyttöasteeseen nähden. […]
Älylaitteiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina ja lähes jokaiselta nuorelta löytyy älypuhelin. Mediassa on paljon puhetta sosiaalisen median negatiivisista vaikutuksista. Esimerkiksi lasten ja nuorten säätiön […]
Lasten ja nuorten toimintakyvyssä ovat jo vuosia näkyneet istuvan elämäntavan ja yksipuolisen liikunnan vaikutukset. Covid-19-pandemia vähensi entisestään lasten ja nuorten liikkumista. Vuonna 2020 Valtion liikuntaneuvosto […]
Syksyn 2022 Move! -mittauksissa huomattiin valtakunnallisesti suomalaiskoulujen oppilaista noin 40 %:lla fyysisen toimintakyvyn olevan tasolla, joka voi vaikeuttaa arjessa pärjäämistä. Tuloksissa havaittiin huomattavaa vaihtelua hyvinvointialueiden […]
DIGI-paja ‒ nuorten digityöelämävalmiuksien kehittäminen (LAB 2023) on ESR-rahoitteinen hanke, jossa Lahden diakonialaitos DILA ja LAB-ammattikorkeakoulu kehittävät alle 29-vuotiaiden nuorten digityöelämävalmiuksia. Yhtenä osana hanketta on […]
Valmennusmateriaalia lasten ja nuorten valmentajille LAB-ammattikorkeakoulun hanke Urheiluseurojen digitaidot ja resilienssikyvykkyys (URDIS) (LAB 2022) yhteistyössä Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n (2022) kanssa kehittävät seuratoimintojen digi- […]
LAB-ammattikorkeakoulu toteuttaa DIGI-paja -hankkeessa nuorten digitaitoja ja työelämävalmiuksia vahvistavia digitaitopajoja (LAB 2022). Digitaidot ovat alasta riippumatta tämän päivän keskeisiä työelämätaitoja. Digitaalisen osaamisen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin […]
Nuoruus tuo mukanaan paljon muutoksia elämään, ja aikuiseksi kasvaminen voi olla haastavaa. Itsenäistymiseen valmistautuminen ja vanhemmista irtaantuminen luo paljon erilaisia tunteita perheissä. Nuorelle on hyvä […]