Tapahtumakärry edustaa jakamistalouteen perustuvaa uutta liiketoimintaa

LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa on aloitettu uusi jakamistalouden palvelu, tapahtumakärry. Tapahtumakärry on vuokrattava peräkärry, joka sisältää perustarvikkeet tapahtuman järjestämiseen; teltan, grillin, äänentoistolaitteet, liikenteenohjausvälineitä, mainostelineen ja ensisammutusvälineet. Kärryn sisältöä päivitetään toiminnan vakiintuessa ja asiakaskokemusten myötä.

Maallemuuttajat 2030 -hankkeen tavoitteena on aloittaa kolme jakamis- tai palvelutalouden kokeilua Päijät-Hämeessä. Vuonna 2020 aloitettiin Asikkalan kirjastossa tavaralainaamotoiminta ja Hollolassa kuntapyörätoiminta. Tapahtumakärry on kolmas palvelukokeilu, edustaen samalla jakamistalouteen perustuvaa uutta liiketoimintaa. Tapahtumakärry on vuokrattavissa niin yhdistyksille, yksityisille kuin yrityksille esimerkiksi kylätapahtumien ja syntymäpäiväjuhlien järjestämisen tueksi.

Kuva1. Tapahtumakärry on kaappivaunu, jonka sisään on pakattu teltta, grilli, äänentoistolaitteet ja muuta tapahtumissa tarvittavaa kalustoa. (Kuva: Kaisa Tuominen) 

Kiertotalouspalveluja aitoon tarpeeseen

Tapahtumakärryn suunnittelu alkoi, kun alueella tunnistettiin tarve palvelulle, josta maaseudun yhdistykset saisivat vuokralle tapahtumanjärjestystarvikkeita helposti yhdestä paikasta. Aluksi pohdittiin pakettiautoa ratkaisuksi, mutta auton ylläpidosta syntyisi vuosittain korkeat kiinteät kulut. Peräkärryssä ne olisivat edullisemmat, ja peräkärry on myös helpompi jättää tapahtumapaikalle.

Suunnittelu jatkui LAB-ammattikorkeakoulun puolesta päijäthämäläisten yhdistysten haastatteluilla heidän tarpeistaan palvelulle ja tapahtumakärryn sisällölle. Haastattelujen perusteella kaivatuimpia tavaroita tapahtumakärryyn olivat äänentoistolaitteet, opaste- ja mainoskyltit, teltta, roskakorit, jatkojohdot, grilli, lippusiima, ensiapulaukku ja ilmapallojen täyttökaasu. Noin puolet vastaajista toivoi kärryn kuljetusta tapahtumapaikalle, puolet olisi valmis hakemaan kärryn itse. Yhdistysten osalta sopiva hinta kärrylle olisi noin 100 e/vrk.

Asikkalan ja Hollolan 4H-yhdistykset ylläpitäjinä

Tulosten perusteella luotiin konseptia tulevasta palvelusta ja alettiin etsiä kärrylle ylläpitävää tahoa. Asikkalan ja Hollolan 4H-yhdistykset ryhtyivät hommaan pienen mietinnän jälkeen. Tapahtumakärry-toiminta edustaa hyvin 4H-liiton arvoja kestävästä elämäntavasta, työelämästä ja yrittäjyydestä (Suomen 4H-liitto 2019).

Tulevina kesinä tapahtumakärryn vuokraus ja ylläpito työllistää 1−2 4H-nuorta, ja he saavat käytännön kokemusta jakamistalouteen perustuvasta liiketoiminnasta. Toki vastaavanlaista toimintaa voisi pyörittää myös yritys, toiminimi tai muu yhdistys.

Kevät 2021 sujui peräkärryn ja kaluston vertailun ja hankinnan merkeissä. Lisäksi pohdittiin ja kirjoitettiin vuokrausehtoja, visuaalista ilmettä ja ohjekirjaa tapahtumakärryn käyttämiseksi. Peräkärryyn tehtiin pieniä muutoksia, jotta kalusto saadaan sidottua kiinni helposti. Tapahtumakärry valmistui heinäkuussa 2021, jolloin 4H-yhdistykset alkoivat ottaa varauksia vastaan ja avasivat kärrylle omat nettisivut

Kirjoittaja

Kaisa Tuominen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja Maallemuuttajat 2030 -hankkeen projektipäällikkönä. Vuoden 2021 loppuun saakka jatkuvassa Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa kehitetään Päijät-Hämeen maaseudun jakamis- ja palvelutaloutta.

Lähteet

Suomen 4H-liitto. 2019. 4H-kestävää kasvua tekemällä oppien. [Viitattu 15.7.2021]. Saatavilla: https://4h.fi/wp-content/uploads/2020/01/Strategia_4H-2020-2022.pdf

Linkit

Hollolan 4H-yhdistys. 2021. [Viitattu 15.7.2021]. Saatavilla: https://tapahtumakarry.4h.fi/

LAB. 2021. Maallemuuttajat 2030. [Viitattu 15.7.2021]. Saatavilla: https://www.lab.fi/fi/projekti/maallemuuttajat2030