TKI-osaamisen ohjaukselle ja palveluille on tarvetta yrityksissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluista eli TKI-palveluista puhutaan elinkeinofoorumeissa aktiivisesti. T&K on yleistynyt myös pk-yritysten puheissa, ja entistä vahvemmin puheisiin on tullut myös I. TKI-toiminnan merkitys on kuitenkin edelleen vieras tai hämmentävä monelle yritykselle ja yrittäjälle. T&K mielletään usein käsitteenä pelkästään tuotekehitykseksi ja innovaatio puolestaan saattaa jäädä kokonaan huomioitta. Moni yrittäjä kysyykin, mitä TKI käytännössä on ja miten sitä osaisi arjessa toteuttaa (Suomen Yrittäjät 2023).

Päijät-Hämeen yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo toivoi Etelä-Suomen Sanomissa julkaisemassaan mielipidekirjoituksessa päijäthämäläisiä aluekehittäjiä avaamaan TKI-toiminnan merkitystä ja keinoja sekä väyliä, joista yritysten olisi mahdollista saada laajemmin TKI-palveluja (Vihervirta-Vuontelo 2023). Myös yrittäjäbarometrin paikallisten tulosten perusteella tiedetään päijäthämäläisten yritysten haluavan lisää tietoa TKI-toiminnan sisällöstä, TKI-palveluista ja Päijät-Hämeen alueen palveluntarjoajista. TKI-toiminnan osaamisvaje koettiin tutkimuksessa riskiksi, joka pahimmillaan haittaa yrityksen menestymistä ja kilpailukykyä (Päijät-Hämeen yrittäjät 2023).

Jotta tavoitteeseen päästään, pk-yrityksille on oltava tarjolla käytännönläheistä tietoa asiasta. Pk-yrityksiä on heräteltävä TKI-palvelujen, rahoitusmahdollisuuksien ja neuvonnan pariin. Tässä keskeistä on sujuva yhteistyö elinkeinotoimijoiden, korkeakoulujen ja muiden TKI-palvelujen tuottajien sekä viranomaisten välillä (Vihervirta-Vuontelo 2023).

Kuva 1. Yritykset hyödyntäisivät mielellään enemmänkin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaamista. (geralt 2019)

TKI-toiminta tutuksi LAB Paja II -hankkeen avulla

LAB-ammattikorkeakoulun TKI-toiminta on tunnistettua ja kestävää, sisällöltään monimuotoista win- win -yhteistyötä maakuntamme yritysten kanssa. Yksi tällainen kehittämishanke oli yritysten liiketoimintaa ja TKI-osaamista edistävä EAKR-rahoitteinen LAB Paja II, joka toteutettiin Päijät-Hämeessä vuosina 2022–2023 (LAB 2023).

Hankkeen toimenpiteitä kohdennettiin yrityksiin LABin monialaisten asiantuntijoiden muodostaman Paja-tiimin voimin. Yrityskohtaamiset ja työpajat tarjosivat arvokkaan näköalapaikan päijäthämäläisen yrityskentän eri toimialojen nykytilaan ja toimintaympäristöön.  LAB Paja II -hanke kokeiluineen ja työpajoineen tarjosi yrityksille konkreettista ja käytännönläheistä TKI-toimintaa vieden kokeilukulttuuria yritysten arkipäivään.

Yhteiskehittämisen voimaa

Hankkeessa rakennettiin LAB Paja -tila, joka tarjosi yrityksille konkreettisen, monialaisen TKI-työympäristön oivallusten, kokemuksien ja elämyksien yhteisölliseen tuottamiseen. Toiminnan keskiössä olivat yritysten TKI-osaamisen ja ideointikyvyn kehittäminen sekä palveluiden ja tuotteiden kaupallistaminen.  Toimenpiteiden avulla havainnoitiin eri tavoin yhteiskehittämisen voimaa pk-yritysten nopeiden innovaatioiden kokeiluympäristössä.

Hankkeen tarjonta ja TKI-osaamisen kehittäminen kiinnosti päijäthämäläisiä yrityksiä saapumaan Lahden Mukkulan kampukselle. Tietotapahtumiin sekä ideapajoihin osallistui yhteensä 51 eri toimialojen yritystä ja moninainen joukko niiden toimijoita. Osallistujapalautteiden perusteella LAB Paja II -hankkeella oli konkreettisia vaikutuksia mukana olleisiin yrityksiin.

Kirjoittaja

Anne Timonen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana LAB Paja II- hankkeessa sekä projektipäällikkönä Moninaisuus työyhteisössä -hankkeessa.

Lähteet

geralt. 2019. Altmann, G. Yksityisyrittäjä, liiketoimintaa. Pixabay. Viitattu 9.1.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/yksityisyritt%C3%A4j%C3%A4-liiketoimintaa-puu-4430775/

LAB. 2023. LAB Paja II. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 9.1.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/lab-paja-ii

Päijät-Hämeen yrittäjät. 2023. Alueraportti 2023. Viitattu 9.1.2024. Saatavissa https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2023/02/pk-baro_kevat-2023_alueraportti_paijat-hameen_yrittajat.pdf

Suomen Yrittäjät. 2023. Pk-yritysbarometri 2023. Viitattu 9.1.2024.  Saatavissa https://www.yrittajat.fi/tutkimukset/pk-yritysbarometri-2-2023/

Vihervirta-Vuontelo, H. 2023. Päijät-​Hämeen yrityksille on saatava lisää tietoa TKI-​palveluista. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 9.1.2024.  Saatavissa https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/6110706