Työ on aina ollut murroksessa, eikä se ole huono asia

Työelämän murroksien vaikutukset tuntuvat niin yksilöiden elämässä kuin yhteiskuntien rakenteissa. Tuntuu, että vauhti on kiihtynyt viime vuosikymmeninä, ja kun mietin kaikkia niitä paineita mitä nykymuotoinen työelämä tekijöilleen asettaa, tunnen hetkittäin voimattomuutta.

Jos kuitenkin tarkastelee historiaa pidemmällä ajanjaksolla, niin selviää, että työ on aina ollut dynaamista ja muutoksen kourissa. Teknisen ja digitaalisen vallankumouksen nopeus ja sen vaikutukset yhteiskuntiin kokonaisuutena vääristää mielikuvia työelämästä. Siirtymä suorittavasta ja fyysisesti raskaasta työstä kohti palvelu- ja tietotyötä ei ole pahasta. Olen melko varma, että kuka tahansa valitsisi siistin sisätyön sen sijaan, että tekisi kaksitoistatuntisia työpäiviä paahtavan kuumassa tekstiilitehtaassa. Ja todellisuudessa suuri osa meistä länsimaalaisistakin tekee edelleen fyysisesti kuormittavaa työtä, joten muuhunkin kuin psyykkiseen työssä jaksamiseen on panostettava eläkeiän noustessa.

Kuva 1. Digitalisaation eteneminen mahdollistaa muun muassa hybridi- ja monipaikkaisen työn. (Anrita1705 2020)

Tuoko vihreä siirtymä uusia työpaikkoja vanhojen tilalle?

Plan B (LAB 2024) -hankkeeseen sisäänkirjattuna on viimeisin työn murroskohta: vihreä siirtymä. Hankkeessa pohditaan, miten turvealan työpaikat voisivat korvautua uusien energianlähteiden ja teknologioiden luomilla mahdollisuuksilla. Toteutuessaan vihreä siirtymä on ehkä koko olemassaolomme kannalta tähänastisista murroskohdista merkittävin. Fossiiliset polttoaineet kiihdyttivät teollista vallankumousta ja sysäsivät pääomat hurjaan kasvuun, mutta seuraukset tästä ovat nyt tulleet maksuun muuttuvan ilmaston ja siihen sopeutumisen myötä.

Murrosvaihetematiikan vuoksi hanke painii toisen työhön liittyvän ikuisuuskysymyksen äärellä. Riittääkö töitä kaikille joka puolella Suomea ja miksi työttömyys on ongelma? Prekariaatit ajoivat aikanaan julistuksessaan (Korhonen 2009) perustuloa, joka olisi vailla ehtoja ja näin ollen täysin irrotettuna työstä ja antaisi valinnanvapauden työn, koulutuksen ja asuinpaikan suhteen. Kansalaispalkkakeskustelu nostaa aina silloin tällöin päätään, mutta päätöksien tekeminen on hankalaa, koska sekä palkkaa puoltavat että vastustavat argumentit ovat järkeenkäypiä.

On olemassa yksilöitä, jotka hyötyisivät siitä, että he saisivat kansalaispalkan kaltaisen korvauksen ilman, että viranomaistahot vaatisivat heiltä sellaista, mihin he eivät todellisuudessa pysty esimerkiksi sellaisen työ- ja toimintakyvyn aleneman vuoksi, joka ei nykylainsäädännöllä oikeuta eläkkeeseen. Kansalaispalkka ei kuitenkaan ratkaisisi ongelmia heiltä, joilla syrjäytymiskierre on jyrkkenevä ja jotka tarvitsevat myös työllisyyspalveluita. Ei voi myöskään olla niin, että osat Suomea jäävät täysin teknologisen kehityksen ulkopuolelle, eikä työnkierto vanhoilta aloilta uusille toimi.

Lopuksi

Työ tai sen puute on merkityksellinen yhteiskunnallinen ilmiö, ja työelämään liittyvät haasteet ja ongelmat koskettavat jokaista aikuista. Suomi on pieni kansakunta, ja menestymme globaalissa kilpailussa ainoastaan sillä, että työmme jälki on riittävän laadukasta ja ainutkertaista. Maamme sisäiset työmarkkinat muuntuvat hitaasti mutta varmasti kohti tieto- ja palveluyhteiskunnan vaatimuksia, ja vaikka ero teollisuuden työpaikoista on osin tuskallinen, niin menneitä aikoja ei voi jäädä kaipailemaan. Yhteisen planeettamme elinvoima vaatii muutosta, ja sen muutoksen on tapahduttava nyt.

Kirjoittaja

Vappu Myllärinen toimii LABin hyvinvointiyksikössä TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä, ja on koulutukseltaan YTM.