Työn muotoilulla kotihoidon työtä kehittämään

Kotihoito on muuttunut viime vuosina. Asiakaskunta on kasvanut ja ikääntynyt, jonka myötä työntekijöiden ylityöt ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Työntekijän kokemus työhön vaikuttamismahdollisuuksista ja esihenkilöiden tuen saamisesta ovat heikentyneet. Luottamus esihenkilöiden ja työntekijöiden välillä on myös vähentynyt. (Kröger ym. 2018, 3; Saukkonen ym. 2023, 24.)

Työyhteisön kehittäminen työn muotoilun keinoin

Työn muotoilulla tarkoitetaan työntekijän aktiivista ja omaehtoista työn muokkaamista, jolla voidaan hallita omaa työtä muutoksissa. Sillä voidaan kehittää työntekijän työympäristöä, työskentelytapoja, työn sisältöä ja osaamista. Työn muotoilulla voidaan muokata työaikaa, työympäristöä ja digitaalisia työtapoja. (Vanharanta ym. 2021, 4, 6–7.)

Työyhteisössä työn muotoilulla voidaan kehittää työn voimavaroja ja muuttaa tarvittaessa toimintatapoja. Sillä voidaan vaikuttaa työn hallintaan, työyhteisön sosiaalisiin suhteisiin ja sovittuihin pelisääntöihin, jolloin saadaan näkyviin toimintaa ohjaavat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Nämä säännöt pitää olla kaikkien tiedossa, jotta työn muotoilua voidaan tehdä. (Vanharanta ym. 2021, 43.)

Työn muotoilu lisää työntekijän vaikuttamismahdollisuuksia ja edistää työhyvinvointia, työn iloa sekä työn imua. Sillä parannetaan työntekijän työhyvinvointia vähentämällä työssä olevia ristiriitojatai lisäämällä voimavaroja. Mielenkiintoiset haasteet lisäävät työn mielekkyyttä ja työn iloa. Työn voimavarojen lisääntyminen voi olla tuen pyytämistä tai saamista työyhteisössä, jolloin työn kuormitus vähentyy ja suoriutuminen työssä paranee. (Hyrkkänen & Vartiainen 2019, 11–13.)

Kuva 1. Työn muotoilu voi auttaa tiimiä kohti itseohjautuvuutta. (Tumisu 2018)

Matikaisen ja Häkkisen (2023) YAMK- opinnäytetyössä käytettiin työn muotoilun menetelmää Siilinjärven kotihoidon tiimin itseohjautuvuuden aloittamiseksi. Yhteiskehittämisen ja työpajatyöskentelyn avulla tuotiin itseohjautuvuusajattelua työyhteisön arkeen.

Työn muotoilun avulla tehtiin Siilinjärven kotihoidon tiimille sopimus itseohjautuvuuden kehittämiseksi. Sopimuksesta tiimi valitsi kolme tärkeintä kehittämiskohdetta sekä näihin liittyvät toimenpiteet, vastuutahot ja aikataulut. Kehittämiskohteiksi muodostuivat viestinnän moninaisuus, puutteelliset pelisäännöt sekä vähäiset työvälineet ja tiimitilan työrauha. Itseohjautuvuuden ja työn muotoilun onnistumisen edellytyksinä koettiin esihenkilön tuki, viestinnän kehittäminen, tiedon jakaminen koko työyhteisöön, pienryhmätoiminnan ja tiimipalaverikäytäntöjen kehittäminen sekä palautteen annon parantaminen. (Matikainen & Häkkinen 2023.)

Tiimin itseohjautuvuus lisää työntekijän vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä ja lisää luottamusta esihenkilön ja työntekijöiden välillä. Työn muotoilua käyttäen työntekijä saa mahdollisuuden toimia itseohjautuvasti työyhteisössä, mikä puolestaan lisää työntekijän työhyvinvointia.

Kirjoittajat

Mira Matikainen valmistuu keväällä 2023 LAB-ammattikorkeakoulusta (sairaanhoitaja YAMK) asiakaslähtöisten palveluprosessien kehittäjä -koulutusohjelmasta. 

Hannele Häkkinen valmistuu syksyllä 2023 Savonia-ammattikorkeakoulusta (terveydenhoitaja YAMK) sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelmasta.

Päivikki Lahtinen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Hyvinvointi-yksikössä tuntiopettajana.  

Minna Hoffrén toimii Savonia-ammattikorkeakoulussa Master Schoolin sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen -koulutusohjelmassa lehtorina.

Lähteet

Hyrkkänen, U. & Vartiainen, M. 2019. Mobiilin ja monipaikkaisen työn muotoilu. Teoksessa Roininen, M. (toim.) Työn muotoilu mobiilissa ja monipaikkaisessa työssä. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 261, 11–18. Turku: Turun ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.5.2023. Saatavissa https://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522167408.pdf

Kröger,T., Van Aerschot, L. &  Puthenparambil, J. M. 2018. Hoivatyö muutoksessa Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopiston julkaisuja 2018, 6. Viitattu 4.5.2023. Saatavissa https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Matikainen, M. & Häkkinen, H. 2023. Siilinjärven kotihoito kohti itseohjautuvuutta työn muotoilun avulla. YAMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Savonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.5.2023. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202305109181

Saukkonen, S-M., Marttila, T. & Mölläri, K. 2023. Kotihoito 2021. Kotihoidon asiakkaista lähes puolet oli paljon kotihoidon palveluja käyttäviä. Tilastoraportti 1/2023. Viitattu 4.5.2023. Saatavissa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/145861/Tilastoraportti_1_2023.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Tumisu 2018. Tiimi, rakennus, tehdä työtä, tiimityö. Pixabay. Viitattu 12.5.2023. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/tiimi-rakennus-tehd%c3%a4-ty%c3%b6t%c3%a4-tiimity%c3%b6-3639693/

Vanharanta, O., Polvinen, K. & Vartiainen, M. 2021. Autonomian rajat ja mahdollisuudet mikro- ja Pk-yrityksissä. AURA-projektin loppuraportti. Aalto yliopiston julkaisusarja tiede + teknologia 1/2021. Helsinki: Unigrafia Oy. Viitattu 4.5.2023. Saatavissa https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/102372/isbn9789526402383.pdf?sequence=1&isAllowed=y